Blogi

21. loka, 2019

”Me suomalaiset ahdistumme syksystä ja pitkästä talvesta.” ”Me kaikki rakastamme näitä lauluja.” ”Meillä kaikilla täällä on paha olla.”

Olepa tarkkana. Kanssakäymisemme on täynnä tarinaa, jossa puhuja mitä ilmeisimmin olettaa kaikkien läsnä olevien ajattelevan tai kokevan samalla tavalla kuin itse.

Olet ehkä ollut tilanteessa, jossa joku alkaa puhua halveksivasti jonkin mielipiteen edustajista, olettaen kaikkien ajattelevan samoin. Satut tietämään, että joukossa on vähintään yksi, joka kokee täysin toisella tavalla, ja tiedät asian olevan hänelle arka. Yrität kääntää keskustelun suuntaa, hyvällä tai huonolla menestyksellä, mutta vahinko on jo tapahtunut. 

Lyseon alemmilla luokilla tunsin joissain asioissa olevani vähemmistön edustaja. Se oli aikaa, jolloin opettajat pitivät itsestään selvänä, että kaikki lyseolaiset olivat hyväosaisista porvariskodeista. Minun kotini oli varsin hyväosainen, mutta isäni oli paikallinen demaripoliitikko, jonka suvun tarina oli punainen.

Olin hiljaa ja tunsin itseni erilaiseksi. Jälkeen päin olen tajunnut, että moni muukin tunsi. 

Saman koin nuorena pappina Turussa, jossa uskaltauduin pappien veljespiiriin. Rovastien puheissa vilahti itsestään selvinä vahvoja poliittisia hokemia, jotka eivät olleet ihan yks yhteen sen kanssa, mitä itse ajattelin. Tai ainakaan en uskonut kirkkoon, joka edustaisi vain yhtä osaa kansasta.

Hiljattain olin tilaisuudessa, jossa juontaja ehdotti yhteislaulua saatteella, että ”tämä on meille kaikille rakas laulu”. Minulle se ei ollut rakas. Siihen liittyi ahdistavia muistoja.

Itse lankean taatusti tällaisiin yleistyksiin, varsinkin sutkautellessani huonoja vitsejä. Elettiin 90-luvun alkua, jolloin kaveriporukoissa oli normaalia heitellä homovitsejä. Useimmat meistä ehkeivät tunteneet yhtään seksuaalisen vähemmistön edustajaa. Niinpä minäkin heitin juuri kuulemani sinänsä harmittoman homovitsin.

Siinä samassa hoksasin, että joukossa oli ystäväni, jonka seksuaalisesta suuntautumisestä olin juuri kuullut, mutten ollut oikein sisäistänyt sitä. Tuntui kurjalta. Siitä paikasta päätin muuttaa sutkautusrepertuaariani. Onneksi ymmärryksenikin oli jo valmiiksi vahvassa kasvusuunnassa.

Aamutelkkarissa todettiin suomalaisten ahdistavasta suhteesta syksyyn ja talveen. Mitä ihmettä, emme me kaikki vihaa syksyä. Minulle syksy on vuoden parasta aikaa ja talvi melkein yhtä hyvä. Ehkä joku toinenkin vastaava tyyppi löytyy.

Vuosia sitten olin kollegani kanssa kouluttamassa organisaatiota, jossa oli tapahtunut suuria muutoksia. Tunnelma oli hämmentynyt. Yksi osanottaja käytti painokkaan puheenvuoron, jossa hän sanoi sanatarkasti: ”Meillä kaikilla on täällä paha olla.”

Tuollaiset sanat jäävät elämään ja muuttuvat jaetuksi totuudeksi. Olimme kollegani kanssa hereillä ja ehdotimme asian tutkimista. Tehtiin jana, toiseen päähän ne, joilla oli paha olo, ja toiseen päähän tilanteesta innostuneet. Väliin itse kukin sopivaan kohtaan.

Janasta tuli Gaussin käyrä. Useimmat olivat keskivaiheilla. Janan painopiste oli innostuspäässä.

Kaikilla ei ollut paha olla. Jotkut näkivät muutoksessa hienoja uudistumisen mahdollisuuksia.

Kun joku sanoo tai puhuu selvästi oletuksella, että ”meillä kaikilla on…”, niin ota varmistin päältä. Useimmiten se tarkoittaa, että ”meillä kaikilla ei ole…”

 

#uskomukset #yleistykset# #oletukset #erilaisuus

14. loka, 2019

Sovinto läheisten kanssa. Luennoin siitä suuren yhtymän kuudessa eri tilanteessa.

Yleisönä oli joka kerta salillinen senioreita, joiden yhteenlaskettu kokemuskertymä oli arviolta 50 000 vuotta. Aihe kirvoitti ihmiset kertomaan kokemuksistaan.

Välit poikki sisarusten kanssa. Äidin kanssa totaalipuhumattomuus vuosien ajan. Kiista perinnönjakotilaisuudessa. Kylmä vastaanotto, kun mies yritti rakentaa sovintoa sairaalassa makaavan veljensä kanssa. Aikuinen lapsi katkaisi välit vanhempien kanssa.

Oli hyviäkin tarinoita. Puolisot olivat oppineet sopimaan riitansa aina ennen nukkumaanmenoa tai että katkenneen ihmissuhteen pystyi parsimaan ehyeksi kymmenen vuoden vihanpidon jälkeen.

Elämään kuuluu, että ihmisten välille syntyy konflikteja. Aikoinaan perheterapeutti Erik Ewalds kertoi tavanneensa pariskunnan, joka totesi olleensa 50 vuotta naimisissa, ”emmekä ole kertaakaan riidelleet.” Ewalds jatkoi: ”Silloin minä huolestuin.”

Riitelyjä ja välirikkoja ei synny merkityksettömissä suhteissa. Jos en koskaan oikeasti kohtaa toista, niin tuskin siinä riitojakaan syntyy. Ja tuskin siinä on aitoa välittämistäkään, saati rakkautta. 

Harmi kyllä, kaikenlaisten konfliktien sivutuotteena on usein tunne, että ”olemme huonoja, kun meillä on jännitteitä.” Väärin ajateltu.

Ihmissuhteessa tai ryhmässä tapahtuva konflikti on merkki siitä, että osapuolet ovat alkaneet ilmaista ajatuksiaan rehellisesti ja avoimesti. Vasta jonkinasteisen väännön tuloksena opimme luottamaan toisiimme. 

Ilman luottamusta sulkeudumme. Varomme lausumasta ajatuksiamme ja ilmaisemasta tunteitamme – jotta emme tulisi väärinymmärretyiksi. Kun luottamus on rakentunut, voimme kertoa ajatuksemme pelkäämättä torjutuksi tulemista, naurunalaisiksi joutumista tai tahallisesta väärinymmärrystä.

Joskus annamme konfliktien ja loukkausten majoittua sisimpäämme. Nielemme, haudomme, kärvistelemme ja ennen pitkää katkeroidumme. Kunnes emme enää kykene asialliseen kanssakäymiseen loukkaajamme kanssa.

Jotain voimme opetella jättämään sikseen, pienistä ei kannata pahoittaa mieltään. Mutta liika on liikaa.

”En ole panostanut tähän työhön, kun meidät 30 vuotta sitten jyrättiin”, kertoi suuren organisaation työntekijä. 30 vuotta on pitkä aika kantaa kaunaa. Suurin kärsijä on henkilö itse. Muita kärsijöitä ovat läheiset sekä työkaverit, joiden elämää hän myrkyttää.

Vaikeatkin ristiriidat ovat sovittavissa. Niiden ylläpito syö huimasti enemmän energiaa kuin mitä kuluu niiden sovitteluyrityksiin.

Yhden vinkin annoin kuulijoilleni. Liikkeelle voi lähteä vaikka siitä, että tekee sovinnon itsensä kanssa. Jos syytän jatkuvasti itseäni, niin minun on vaikea löytää sovintoa muidenkaan kanssa.

Ole myötätuntoinen itseäsi kohtaan. Silloin voit olla sitä myös muita kohtaan.

 

Ps. Jossain tulevassa blogissani kirjoitan aiheesta Sovinto menneisyyden kanssa.

#sovinto #ristiriidat #ihmissuhteet #läheisetihmiset #työkaverit #sovittelu #luottamus

6. loka, 2019

Osallistuin FIBSin järjestämään seminaariin Yritysvastuu nyt. Väkeä oli iso salillinen. Jo jonkin aikaa olin katsonut, että seminaarikiintiöni oli täyttynyt, mutta tiedon päivitykselle on aina tilaa.

Vastuu on periaatteessa aina kuulunut yritysten dna:han. Sitä ei voi vähätellä, että yritys työllistää, maksaa veroja ja tekee hyödyllisiä tuotteita. 

Vanhojen patruunoiden aikana yhtiöt rakensivat lisäksi asuntoja työväelle, saadakseen käyttöönsä työvoimaa. Patruunat järjestivät harrastustoimintaa, kuten liikuntaa ja kulttuuria, sekä rakensivat kouluja ja kirkkoja. Omistajat ja työväki olivat kuin yhtä suurta perhettä. Tai jotain sinne päin.

Sitten kehitys polarisoitui. Tuli vallalle käsitys, että yrityksen ainoa tehtävä on rahan tekeminen omistajille. Yhteiskunta hoitakoon muut tehtävät. Yrityksen ei tarvitse ajatella ympäröivää maailmaa muuten kuin ehkä lahjoittamalla rahaa urheiluseuroille.

Nykymaailmassa työnjako on jälleen pantu uusiksi. Yritykset ja yhteiskunta liittoutuvat uudella tavalla. On syntynyt uusi henkinen sopimus. Kenelläkään ei ole kunnollista tulevaisuutta, ellemme tee yhdessä jotain tosi vaikuttavaa maailman suurten ongelmien ratkaisemiseksi. Sekä yhteiskunnan että liike-elämän lopullinen päämäärä on ihmisten hyvinvointi.

Viimeisen viivan alla tarkastellaan kolmea asiaa, peopleplanet, profit. Tuttu iskusanajono, muttei enää pelkkää utuista haavetta vaan vakavaa totta. 

Olemme tulleet tilanteeseen, jossa yrityksen elinehto on, että se kantaa huolta yhteiskunnasta ja planeetasta. Maailman pelastamiseksi yritykset säästävät energiaa, kierrättävät, kieltäytyvät hyödyntämästä toimittajinaan lapsityövoimaa käyttäviä yrityksiä, seuraavat muutenkin toimitusketjujen vastuullisuutta ja pyrkivät luomaan tasa-arvoisia ja inklusiivisia työkulttuureja.

Eettisyydelle ei ole enää vaihtoehtoja. Toimi vastuullisesti tai kuole. ”Et ole pitkään olemassa, ellet ole mukana näissä muutoksissa.” (Jyri Arponen, Sitra)

Tutkimus kertoo, että tärkein ajuri yritysvastuulle ovat yrityksen arvot, vastanneista 34 %:n mukaan. Fiblon Oy:ssä mietitään jokaisen tärkeän päätöksen osalta, miten se toteuttaa yrityksen arvoja. Kotipizza Groupin toimitusjohtaja Tommi Tervanen korosti yritysvastuun olevan osa arkista toimintakulttuuria, ”meille vastuullisuus on myös elämys”. 

”Parannamme maailmaa servietti kerrallaan.” ”Kun vastuullisuus on osa kulttuuria, sitä ei tarvitse erikseen korostaa.” (Anne Ekberg, Fiblon) 

”Parhaat talentit tulevat taloon, jossa korostuu merkitys.” ”Merkitys on matka.” ”Vastuullisuus on sitä, että sisäistää tekojen merkityksen.” ”Parannamme maailmaa pizza kerrallaan.” (Tommi Tervanen, Kotipizza)

Seminaarin vahva viesti oli, että vastuullisuuden tulee olla elimellinen osa yrityksen strategiaa. Emme tarvitse erillisiä vastuuohjelmia vaan vastuullisen strategian. Vastuullisuusmittareiden tulee olla liiketoimintamittareita.

Oli rohkaisevaa nähdä tutkimustuloksia, joiden mukaan näitä teemoja mietitään yhä enemmän sekä suurissa että pienissä yrityksissä.

Tietenkin on niitäkin, jotka eivät vielä ole havahtuneet miettimään arvojaan, etiikkaansa ja toimintansa vastuullisuutta. Eivät ne kaikki ole vastuuttomia, mutta arvojen ja vastuun jumppaamisesta on taatusti hyötyä.

#yritysvastuu #FIBSry #arvot #etiikka #kulttuuri #yhteiskunta #planeetta #ilmastonmuutos #kiertotalous #kestäväkehitys #vaikuttavuus

30. syys, 2019

Faktojen tunteminen vai tunne? Kumpi sysää meidät liikkeelle?

Jäin miettimään tätä seuratessani Ylen Kulttuuriykkösen keskustelua Oodissa 27.9.2019. Yksi teemoista liittyi ilmastonmuutokseen ja Greta Thunbergiin. Mikä saa meidät tekemään arjen ilmastotekoja? Mikä saisi päättäjät ryhdistäytymään?

Kosmologi Kari Enqvist pohti, että tieteen totuudet ratkaisevat ja että tieto saa ihmisen muuttamaan käyttäytymistään: ”Asiat ratkaistaan järjellä ja ryssitään tunteella.” Mainio kärjistys, joka vaatii jatkopohdintaa ja tasapainottamista.

Olisimmepa niin suoraviivaisia. Elämä olisi helpompaa. Maailmalla olisi enemmän toivoa, jos tieto sinällään saisi meidät toimimaan fiksusti. Mutta niin se ei mene, ainakaan jos pitäisi päästä nopeasti liikenteeseen.

Moni jatkaa tupakointia, vaikka lääketieteellinen faktatieto kertoo sen olevan vaarallista hänen terveydelleen. Mies hakkaa naistaan vaikka normifiiliksissään tietää sen ennen pitkää johtavan lopulliseen välirikkoon. Äänestäjät tekevät valintansa enemmän oman kaveripiirin asenteiden perusteella kuin tutkimalla ehdokkaiden mielipiteiden faktapohjaa.

Faktojen tietäminen ja tunnustaminen eivät yksistään motivoi ihmistä. 

On varmasti heitäkin, joille riittää valistunut tieto siitä, että Etelämantereen ikijää sulaa ja meren pinta nousee ehkä metrillä vuosisadan loppuun mennessä tai että lajien massasukupuutto on täydessä vauhdissa. Moni miettii jo kahteen kertaan, heittäisikö muovisaastetta mereen.

Suuri enemmistö näyttää kuitenkin liikahtavan toisin. Useimmat eivät väräytä eväänsä ilman jonkinlaista tunnekokemusta ja sosiaalista painetta. Ilman tunteiden isoa roolia elämä olisi kieltämättä yksinkertaisempaa, mutta luultavasti myös tylsempää ja passiivisempaa. 

Me tarvitsemme Greta Thunbergiä ja muita tunteisiin vaikuttavia havahduttajia, jotta ihmiset suostuvat hyväksymään tieteen osoittamat faktat. Me tarvitsemme Kari Enqvistiä, Markku Ollikaista ja muita tinkimättömiä tutkijoita sekä IPCC:n raportteja, jotta valistumme ja jotta meillä on tietoa siitä, miten maailma toimii ja miten meidän ehkä myös tulisi ajatella ja toimia.

Tunteiden roolista on ylen määrin tutkittua tietoa, erityisesti psykologien, kognitiotieteilijöiden ja aivotutkijoiden työn tuloksena. Pelkkiin talouslukuihin, rahaan ja järjestelmiin uskova piinkova johtaja ehkä teoriassa myöntää tunteiden roolin, mutta käyttäytymistään ja uskomuksiaan hän ei näiden tutkimusten perusteella välttämättä muuta. Muutos saattaa tulla esimerkiksi perhepiirin tapahtumien seurauksena tai vaikka henkilökohtaisen kriisin myötä.

Toivottavasti tämä gäppi kannustaa tutkijoita kokemaan työnsä entistä merkityksellisempänä sekä kertomaan tuloksistaan kansantajuisella ja ainakin jollain tavalla tunteita hipaisevalla tavalla.

Tunteet vai tieto? Niitä on turha laittaa vastakkain. Tarvitsemme molempia, jotta tietäisimme oikean päämäärän ja jotta motivoituisimme kulkemaan sitä kohti.

Mari Pantsar totesi mainitussa Kulttuuriykkösessä: ”Tutkijat toivat ilmastonmuutoksen aivoihimme, nuoret toivat sen sydämiimme.” 

  

#tunteet #tieto #faktat #ilmastonmuutos #gretathunberg #kulttuuriykkönen #vaikuttaminen

23. syys, 2019

”Ei ne siellä pääkonttorissa ymmärrä mitään meidän työstä.” ”Firman hallitus on irtautunut reaalimaailmasta.” ”Neuvostossa teillä ei ole tuntemusta meidän arjesta.”

Totta puhutte. Hallitusten ei kuulukaan tietää kaikkea sitä, mitä henkilöstö tietää. Juuri siksi hallituksia ja johtotyhmiä tarvitaan. 

Olin uudehko yrittäjä, kun pääkoppani alkoi täyttyä kiusallisista huolista. Piti raapia palkkarahat, kehittää palveluita, hoitaa vuokrat ja ennen kaikkea tavata asiakkaita. Olin umpikujassa.

Kokenut yrittäjäystäväni pelasti minut. Hänen yksi vinkkinsä oli, että perustakaa ulkoinen hallitus antamaan perspektiiviä.

Minulla oli pitkä johtamiskokemus. Tunsin markkinat melko hyvin. Ideoita oli yli tarpeen. Rutiinit hoituivat joten kuten. Mutta tarvitsimme ryhmän, jolla olisi etäisyyttä firmamme arjen pyöritykseen, kyky nähdä olennaiset asiat ja tarvittaessa kyseenalaistaa valintojamme.

Vuosien varrella hallituksesta tuli minulle ja kollegoilleni tärkeä keskustelukumppani.

Sittemmin olen pannut hyvän kiertämään ja neuvonut yrittäjiä tekemään saman kuin minä silloin. Ulkoinen hallitus on edullisin tapa saada konsulttiapua. Se auttaa pitämään oman pään selvänä. Se varoittaa ja kannustaa sekä näkee mahdollisuuksia, joita arjen rumbassa ei huomaa. 

Olen ollut mukana monissa hallituksissa, sekä yrityksissä että järjestöissä. Nyt olen seurakuntani luottamushenkilö ja ohjaan laajaa tulevaisuusprojektia.

Jotkut seurakunnan työntekijät ovat esittäneet huolen, että luottamushenkilöt eivät tunne heidän arjen työtään. Ymmärrän yskän, henkilöstö kaipaa työrauhaa. Jos tietämätön valtuusto, neuvosto tai tulevaisuustyön ohjausryhmä yrittäisi ohjata yksittäistä työalaa, niin metsään mentäisiin. Työntekijät ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita. Tämä pätee kaikilla aloilla.

Jokainen yhteisö ja johtaja tarvitsee tuekseen ihmisiä, jotka eivät uppoa samoihin arjen haasteisiin ja murheisiin kuin toimiva johto tai henkilöstö ja joiden missiona on keskittyä katsomaan kokonaisuutta.

Hallituksen tehtävänä on tarkastella koko yhteisön toimintaedellytyksiä ja asemaa toimialalla. Se miettii organisaation strategiaa ja painopisteitä, valvoo taloutta sekä tutkii riskejä, joihin on varauduttava. Hallitus näkee asioita, joihin toimiva johto tai henkilöstö ei ehdi tai voi paneutua. 

Siksi hyvän hallituksen kokoonpanon tulee olla monipuolinen. Eläköön hallituksen diversiteetti!

Monet hallitukset kutsuvat henkilöstön edustajia vierailemaan palavereissaan ja kertomaan työstään Hallituksen jäsen saa jonkinlaisen tunnekokemuksen talon arjesta. 

Yksityiskohdilla siis on paikkansa. Mutta ylimmän päätöksentekijän hyve on säilyttää perspektiivi ja riittävä tietämättömyys. Hallituksen kuuluu pitää kohtuullista etäisyyttä organisaation arkiseen hässäkkään ja joskus jopa koko toimialaan.

Samasta syystä johtajien ja asiantuntijoiden on hyvä osallistua seminaareihin, opiskella, käyttää ulkopuolisia haastajia tai vaihtaa maisemaa, tilapäisesti tai pysyvästi. 

Minun maisemanvaihtoni aikoinaan oli yrittäjyys. Nyt katson esimerkiksi kirkkoa hieman eri tavalla kuin ennen.

Kaukaa näkee lähelle.

 

#hallitus #perspektiivi #yksikkö #työala #etäisyys #kokonaisuus #strategia #luottamushenkilöt