Blogi

5. syys, 2020

Johtaminen voi olla taidetta, kuten mikä tahansa ilmiö. Siitä vain ei ole paljon puhuttu.

Taide on enemmän kuin taulun maalaaminen, konserton tai biisin säveltäminen ja esittäminen, koskettavan runon kirjoittaminen tai pysäyttävän luontokuvan ottaminen. Se voi olla arkinen hyötykapistus tai tapa kohdata toinen ihminen.

Urheilusuoritus on esteettinen elämys, vaikka useimmissa lajeissa suorituksen tyyli on sijoittumisen kannalta merkityksetön. Erikseen ovat arvostelulajit, joissa voittajaa ei valita mitalla, kellolla tai maalien määrällä vaan tuomareiden arvioilla, kriteereinä tekninen taito ja taiteellinen vaikutelma.

Lionel Messin oikea-aikainen laukaisu kohti maalin alanurkkaa, Therese Johaugin ketterä kipuaminen ylämäkeen ja Lasse Virenin pitkä kiri ovat esteettisiä elämyksiä siinä kuin tenori Luciano Pavarottin heläyttämän aarian toiseksi viimeinen nuotti korkeine b-sävelineen.

Haastavan matemaattisen ongelman ratkaisu on hienoimmillaan elegantti. Äly ja estetiikka kohtaavat. Liikkeenjohdossa voisi puhua elegantista päätöksestä, joka kohdistuu oikeaan asiaan ja on muuta kuin totuttu selkäydinreaktio.

Joskus ajateltiin, että johtamisessa ratkaisevat yksinomaan tulokset, quick and dirty. Todellisuudessa johtamiselta odotetaan myös etiikkaa ja estetiikkaa. Johtamisen tyyli voi joskus olla jopa ratkaiseva menestystekijä. Karkea, kähmivä, karski, kylmä ja kiroileva kohellus sopii ehkä katujengin toimintavaksi, mutta johtajan hyve on arvostus, rehellisyys ja hyvä käytös.

Taiteeksi johtaminen kasvaa, kun johtaja osaa intuitiivisesti valita sanoilleen ja teoilleen oikean paikan ja ajoituksen sekä mahdollisesti yllättävän oivalluksen.

Parhaisiin sävellyksiin kuuluvat riitasoinnut. Kiinnostavassa maalauksessa on muutakin kuin hailakoita värejä. Komediaan sisältyy draamaa ja draamaan ripaus huumoria. Johtaminen on parhaimmillaan, kun siinä esiintyy tilanteeseen sopivia jopa vastakkaisia elementtejä.

Taiteeseen nivoutuu anarkiaa ja kritiikkiä, usein isoinkin annoksin. Ei ihme, että tyrannit pelkäävät taitelijoita, yrittävät saada heidät pönkittämään valtaansa ja epäonnistuttuaan vangitsevat ja teloittavat heidät.

Kuninkaat ja pääministerit vaihtuvat, mutta Shakespearin näytelmät kertovat vuosisadasta toiseen vallanpitäjien sekoiluista. Yhdysvaltain presidentit seuraavat toisiaan epätasaisena jatkumona, mutta Robert Frostin runot kertovat, mikä ihmisyydessä ja vallassa on tärkeintä.

Ilkeimmätkin diktaattorit rakentavat valtapyrkimyksiään ilmentävää taidetta. Vavisuttavana esimerkkinä Hitlerin arjalaisen ihmiskuvan estetiikka ja megalomaaniset rakennusprojektit tai taannoisen Neuvostoliiton paraatit ja kuvasto.

Jokaisesta vaikuttamaan pyrkivästä johtajasta välittyy jonkinlainen estetiikka, tietoisesti rakennettu tai sattumalta syntynyt. Aina on hyvä miettiä, miten sopusoinnussa keskenään ovat julkinen yrityskuva ja arjen johtaminen puheineen ja tekoineen.

Ehdotan, että tulevaisuuden johtajuusarvioissa ja palkitsemisessa olisi kaksi mittaria: tulos ja tyyli. Molemmat 50 prosentin painotuksella. Siitä olisi helppo kehittää kisa ”Vuoden elegantti johtaja”.

 

Aiheesta lisää blogeissani Etiikka ja estetiikka kuuluvat yhteen – E&E elää ja Johtaminen on taidetta. Tai ainakin se voisi olla.

 

 

#johtamistaide #johtajuus #tyyli #taide #estetiikka #etiikka

28. elo, 2020

Ideat ja kokemukset on vuosituhansien ajan kerrottu tarinoina. Heimokulttuureissa ne kulkivat suullisena perimätietona, sittemmin kirjallisina dokumentteina. Niiden avulla vahvistetiin yhteisön identiteettiä ja välitettiin arjen selviytymiskeinoja.

Syntyi myyttejä, joiden voima ei ole kovissa faktoissa vaan kokemusten taustalla kulkevista virroista ja viisaudesta. Vanhat myytit olivat jumaltaruja tai sankareihin liitettyjä legendoja.

Vanhat mallit voivat edelleen hyvin. Aivomme ovat rakentuneet luomaan ja tulkitsemaan tarinoita.

Vaikuttavien hahmojen ympärille syntyy oma mytologiansa. Heidän yksittäiset tekonsa – hyvät ja huonot – lähtevät vaeltamaan omaa kiertokulkuaan. Mannerheim kuvataan henkilöksi, joka tunsi sotilaansa ja tervehti heitä kädestä pitäen. Oikeasti hän ei voinut tuntea kaikkia, mutta rintamalla käydessään hän puhui ystävällisesti sotilaiden kanssa, ja siitä levisivät kuvat ja kertomukset. Syntyi myytti.

Johtajuuteen liittyy myyttisiä elementtejä monestakin syystä.

1. Ensiksikin johtajuutta on mahdoton määritellä eksaktisti. Määrittelyjä on satoja, mutta johtaminen on myös jotain muuta. Voimme tunnistaa ydinasioita, kuten tehtävä, ihmiset, kommunikaatio ja ryhmä, mutta johtajuus ei tyhjenny niihin. Johtajuus on enemmän kuin mitä johtaja tietoisesti haluaa tuoda julki. Joskus se muu tukee hänen pyrkimyksiään ja tavoitteitaan, joskus se haittaa niitä.

 2. Johtaja elää väistämättä akvaariossa, jota tarkastellaan koko ajan. Hänen persoonastaan ja tekemisistään sikiää tarinoita ja huhuja. Ne saavat alkunsa ehkä yksittäisestä episodista, jossa hän sanoo tai tekee jotain ystävällistä tai epäystävällistä. Vain osa niistä on tarkoitettu kerrottavaksi, mutta niitä kerrotaan kuitenkin.

Johtajia tarkkaillaan moninkertaisesti suurentavalla suurennuslasilla. Tarinat ruokkivat toisiaan. Hyvät tarinat synnyttävät uusia hyviä tarinoita, jolloin johtaja puetaan sankarin viittaan. Huonot tarinat muodostavat pahan kierteen, jossa johtajan hyvätkin aikomukset tulkitaan negatiivisesti.

Johtaja itsessään on tarina.

 3. Monet johtajat muokkaavat tietoisesti todellisuutta luomalla innostavia visioita ja toivekuvia. He luovat tulkintoja ja merkityksiä ulkoisille mahdollisuuksille ja uhkakuville saadakseen yhteisönsä toimimaan toivomallaan tavalla.

Hyvässä tapauksessa johtaja luo symboleita, jotka vahvistavat ryhmän sosiaalisia siteitä ja missiotietoisuutta. Huonoon johtamiseen voi kuulua vainoharhaista ja valheelliseen tilannekuvaan pohjautuvaa vakuuttelua, manipulointia ja retorista toistoa, jonka tuloksena ryhmä alkaa seurata johtajaa sokeasti. Kyseenalaistajat ohjataan ryhmän reunamille tai ulkopuolelle.

On ajateltu, että tulevaisuuden johtaja on tarinankertoja, joka jatkaa aiempien polvien työtä ja johtaa väkensä tarinan seuraaviin vaiheisiin. Parhaimmillaan hän vetoaa ihmisten mielikuvitukseen ja luo esimerkillään ja sanoillaan lähes eeppisen vetovoiman. Tarinoiden avulla mieli rakentaa yksittäisistä sirpaleista kokonaisuuksia.

Kuka enää uskoo, että johtaminen olisi lineaarista syy-seuraussuhteiden hallintaa?

 

Tämän blogin ajatuksia on laajemmin tuoreimmassa kirjassani Johda merkitystä (Aaltonen & Ahonen & Sahimaa, Alma Talent, 2020).

#tarinankerronta #tarinat #johtajuus #myytti #legenda #merkitys #johdamerkitystä

20. elo, 2020

Katri Kulmuni teki fiksusti hankkiessaan itselleen valmennusta. Jokaisen julkisessa tehtävässä olevan pitäisi panostaa esiintymiseen, joka on tärkeä osa retoriikkaa eli puheviestintää ja puheella vaikuttamisen taitoa. Harmi, että ministerin rahoituskuviot menivät pieleen.

Antiikin maailmassa retoriikka oli korkealle arvostettu tieteenala. Suuret oraattorit, kuten Demosthenes, Cicero ja kaltaisensa olivat merkittäviä mielipidevaikuttajia, filosofeja ja valtiomiehiä. He esiintyivät oikeussaleissa, poliittisissa elimissä ja kansankokouksissa.

Antiikissa luotiin puhetaidon perusteet, jotka kukoistavat nykyään erityisesti anglosaksisessa maailmassa. Tee kotiläksysi kunnolla. Harjoittele. Muista logos, ethos ja pathos. Eli asia, uskottavuus ja tunne.

Retoriikka on alkanut vähitellen saada arvostusta Suomessa, kiitos erinomaisten opettajien, kuten Juhana Torkki ja Antti Mustakallio. Sekä monet muut.

Tosin meillä on edelleenkin paljon tekemistä. Tämä tuli mieleeni, kun kuuntelin Yhdysvaltojen demokraattien puoluekokouksen iskeviä ja huolellisesti rakennettuja kannatuspuheenvuoroja Joe Bidenille. Suomalaisen poliitikon puhe on edelleen varsin tasapaksua, paperinmakuista ja maneerista. Keskimäärin.

Suomalainen poliitikko puhuu tehdäkseen itsensä näkyväksi. Yritysjohtaja puhuu jakaakseen infromaatiota. Amerikkalainen puhuu vaikuttaakseen kuulijoihin.

Hyvän puhujan ei tarvitse olla täydellinen. Varsinkaan, jos hänellä on asiaa, jonka takana hän seisoo uskottavasti ja jos hänestä pilkahtaa edes jonkinasteista tunnetta.

Yksi Suomen karismaattisimmista reettoreista Esa Saarinen artikuloi epäselvästi, mutta se vahvistaa hänen puheensa tunnistettavuutta, persoonallisuutta ja inhimillistä särmää. Ja kun hän uskaltaa panna peliin tunnetta.

Sanna Marin ei välttämättä ole esiintyjä kaikkein räjähtävimmästä päästä, mutta hän kertoo asiansa loogisesti, rauhallisesti ja tavallisella kielellä, mikä kolahtaa meihin mattimeikäläisiin.

Sauli Niinistön lauserakenteet eivät välttämättä ole niitä yksikertaisimpia, mutta hänellä on kokemuksen ja viisauden karismaa.

Viime vaalien alla puoluejohtajat saivat mahdollisuuden antaa näytteen puhetaidostaan televisiossa. Kaikesta näkyi, että Suomi ei vielä ole retoriikan mallimaa. Puhujat pyrkivät saamansa opastuksen mukaan kertomaan tarinan, mutta se vaikutti päälle liimatulta, ja vain harva onnistui vakuuttamaan luontevuudellaan.

Asuin 70-luvulla Ruotsissa ja ihailin Olof Palmen karismaattista ja joskus demagogista intensiteettiä. Meidän kulttuuriimme sellainen ehkei sovi, mutta väriläiskiä mekin kaipaamme. Joskus haikailen Veikko Vennamon iskevää ja vangitsevaa kiihkeyttä

Barack Obama on sitten jo oma lukunsa. Hänen puoluekokouspuhettaan kuunnellessani kiinnitin huomiota hänen rytmitykseensä. Jokainen lause oli punnittu, ja lähes jokaisen jälkeen hän piti jäätävän ja paljon puhuvan tauon varmistaakseen, että sanat oikeasti upposivat kuulijoihin.

Omia haastattelujani ja puheitani kuunnellessani punastun häpeästä, niin kaukana ne ovat täydellisyydestä. Kummallista kyllä, toisen puhujan sössötys ei haittaa minua, jos hän on aidosti läsnä eikä pyöritä maneerista levyä kerrasta toiseen. Kaikkien ei tarvitse olla Saarisia ja Obamoja, mutta meillä kaikilla on mahdollisuus kehittyä.

Joten poliitikot, johtajat, papit, keskustelijat, myyjät, opettajat, ekonomistit, insinöörit ja muut asiantuntijat, hyvä asiasisältö ei aina riitä.

Asia pitää myös pyrkiä kertomaan hyvin.

#retoriikka #puheviestintä #esiintyminen #poliitikko #johtaja #puhe #saarna #vaikuttaminen

13. elo, 2020

Mentori voi olla oma vanhempi, partiojohtaja, opettaja, esimies, uskottu ystävä, työnohjaaja, hengellinen ohjaaja, valmentaja tai coach. Tai kaikkia näitä, riippuen elämänvaiheesta.

Mitä vaativampi on tehtäväsi, sitä tärkeämpää on, että sinulla on ajattelukumppani.

Minulla on ollut monta mentoria. Lukiolaisena käännyin nuorisopastorin puoleen, kun minulla oli kiperiä kysymyksiä. Ensimmäisen esimieheni kanssa olimme tiiviissä sparrausyhteydessä. Järjestöjohtaja-aikoinani mentorini asui kaukana Itä-Suomessa, ja muutaman kerran vuodessa ajoin tapaamaan häntä. Hän oli minua 20 vuotta vanhempi monessa liemessä keitetty konkari.

Yrittäjänä ollessani tukenani on lähes aina ollut työnohjaaja, coach tai muu luottohenkilö, jonka kanssa olen voinut puida elämääni ja työtäni.

Itsekin olen toiminut mentorirooleissa, nuoresta lähtien.  Työskentelin vuosia kansainvälisessä organisaatiossa, jonka toimintatapa perustui mentorimalleihin. Sama jatkui siirryttyäni yrittäjäksi ja jatkuu yhä.

En tiedä, kummassa opin enemmän, ollessani mentoroitavana vai mentorina. Jokainen mentori- ja coachingsuhde on kasvattava molemmille osapuolille.

Työnohjaus ja coaching ovat ammattimaista palkattua toimintaa, jota on opiskeltava ja jossa ovat koetellut toimintatavat. Mentorointi on hieman väljempää, usein ei-ammatillista. Mentorilta odotetaan, että hän sekä kuuntelee aktoriaan että valottaa omia kokemuksiaan.

Kummallista kyllä, on johtajia, esimiehiä ja muita vaikuttajia, jotka eivät katso lainkaan tarvitsevansa ulkopuolista tukea. Tällainen riippumattomuuden ihanne voi näkyä urautumisena ja itseriittoisuutena.

Henkisen tuen merkitys on siinä, että henkilö saa mahdollisuuden reflektoida toimintaansa ja vakiintuneita toimintatapojaan. Hän etsii selkäydinreaktioilleen vaihtoehtoja. Ne ovat erityisen tärkeitä hankalissa päätöksentekotilanteissa ja murrosvaiheissa.

Mitä vaativampi on työ tai tilanne, sitä enemmän oma persoona on pelissä. Myös tunteet. Ja sitä tärkeämpää on hankkia itselleen ulkopuolinen sparraaja

Organisaation korkein elin päättää johtavissa asemissa olevin palkitsemisesta. Samalla sen tulee päättää siitä, mitä tukea organisaatio tarjoaa avainhenkilöilleen.

Olin yksi aktivisteista, kun coachingia tuotiin Suomeen ja ideoimme ensimmäisiä valmennuksia. Sinisenä ajatuksena mietimme, että mitä jos coaching olisi jokaisen johtajan työsuhde-etu. Monessa organisaatiossa avainhenkilöille annetaankin mahdollisuus hankkia avukseen coach. Mutta entä jos se olisi enemmän kuin löysä mahdollisuus.

Esimerkiksi vahva suositus.

 

#mentorointi #coaching #työnohjaus #hengellinenohjaus #sparraus #johtaja #avainhenkilö #tuki

4. elo, 2020

Elämme pandemian ensimmäisen ja toisen näytöksen väliaikaa. On mukava taas hengittää, mutta odotamme tauon päättymismerkkiä. Tuleeko se? Ja tuleeko kolmaskin näytös?

Ensimmäisen näytöksen iso teema oli ihmishengen ja talouden välinen suhde.

Aiheesta keskustelu muistutti vain etäisesti oikeaa keskustelua. Elämän ja talouden arvoja eri tavoin painottavat pitivät toisiaan pahiksina tai typeryksinä. ”He ajattelevat vain rahaa, viis veisaavat kuolevista vanhuksista. Elämää ei voi hinnoitella.” ”He ovat haahuilijoita, jotka eivät tajua, että ilman talouden tasapainoa ei ole terveydenhoitoakaan. Elämälle voi määritellä hinnan.”

Minkä arvoinen on ihmisen elämä?

On totuttu sanomaan, että ihmisen elämä on mittaamattoman arvokas. Jos ajaisin kadulle kirmaisevan lapsen yli, niin luultavasti kokisin loppuelämäni ajan tuskaa siitä, että olin osallinen tapahtumaan. Riippumatta siitä, olinko huolimaton vai en. Kaikki myötätuntoni veturinkuljettajille ja rekkakuskeille, jotka ovat tahtomattaan valikoituneet yliajajiksi.

Elämän arvokkuus on länsimaisen sivistyksen kulmakivi. Elämää suojellaan, tappaminen pyritään karsimaan, väkivaltaa torjutaan, terveydenhuoltoon ja turvallisuuteen panostetaan huomattava osa kansantuotteesta.

Jossain kuitenkin kulkee raja, jota emme ole valmiit ylittämään, vaikka se pelastaisi henkiä.

Koronatartunnat olisi ehkä mahdollista kutistaa nollaan, jos yhteiskunnan kaikki toiminnot pysäytettäisiin. Rajat suljettaisiin vesitiiviisti, ja jokainen pysyisi neljän seinän sisällä kahden viikon ajan ilman mahdollisuutta astua ulos edes hetkeksi.

Tosin siinä samassa ihmisiä menehtyisi kotona, koska sairaalatkin olisivat kiinni ja ruokahuolto pysähtyisi. Entä mitä tapahtuisi kodeissa, joissa ihmiset alkavat sekoilla? Ja millaiset portit avaisimme rikollisille, joiden puuhia ei ole vartioimassa ketään?

Yksi tapa määritellä elämän hintaa on kysyä, millaisia riskejä olemme valmiit ottamaan. Rakennamme moottoriteitä, vaikka niillä kuolee liikkujia. Lähetämme rauhanturvaajia kriisialueille, vaikka tiedämme muutaman heistä palaavan kotiin ruumisarkussa. Emme siirrä kaikkea koulutukseen varattua rahaa sairaaloiden hyväksi, vaikka voisimme parantaa aiempaa useamman. Kun isänmaan vapaus oli uhattuna, olimme valmiit sotaan, vaikka se tiesi kymmeniä tuhansia kaatuneita.

Teemme perusteltuja ja moraalisia valintoja, joihin kuuluu tilastollinen tieto, että moni kuolee.

Eläminen on seilaamista erilaisten arvojen ristiaallokossa. Ainoastaan yhteen arvoon nojaava toiminta on ennen pitkää tuhoisaa. Jos meitä ohjaa vain talous, elämä kovenee. Rakkaus ja hyväsydämisyys ainoana arvona aiheuttaa ennen pitkään kaaoksen. Ei pelkkä oikeudenmukaisuus, järki tai vastuullisuus eikä mikään yksittäinen arvo takaa hyvää elämää.

Koronan aikana on väitelty terveydenhuollon ja talouden suhteesta. Jos toinen unohdetaan, kumpi tahansa, niin lamaannumme. Elämä muovautuu eri arvojen keskinäisestä jännitteestä ja tasapainoista, kokonaisuuden optimoinnista, jossa jokainen osatekijä otetaan kunnioittavan vakavasti.

 

#arvot #elämänsuojeleminen #terveys #talous #pandemia #jännite #vastuullisuus #tasapaino