20. marras, 2022

Viikkoni kirkolliskokouksessa: kohtaamisia, havaintoja ja jokin ihmettely

En edes muistanut olevani varaedustaja. Velvollisuudentuntoni pakotti vastaamaan myöntävästi, vaikka muutakin puuhaa oli tarjolla ja vaikka kutsu kilahti muutaman päivän varoitusajalla.

Käytännön asiat sujuivat rasvatusti, istumapaikka takarivissä Espoon hiippakunnan muiden edustajien vieressä, kokoustekniikka, dokumenttien löytäminen verkosta. Alun messu ja arkkipiispan johdantopuhe kolahtivat ja herättivät ajatuksia.

Erityisbonus oli tuttujen kohtaaminen, ihmisiä työurani ensimmäiseltä puoliskolta, useita viime vuosien kontakteja sekä muutamia, joiden kanssa olimme tienneet toisemme muttemme koskaan tavanneet. Pari uutta kumppania sain, kun juttu lähti syvenemään kävelyllä tai aterialla.

Kiitän isältä periytyvää ja joskus ärsyttävää piirrettäni, että ajaudun tulemaan melko helposti juttuun myös muukalaisten kanssa.

Ulkopuolisuuttakin tosin tunsin. Pitempään kirkolliskokouksessa verkottuneet ovat muodostaneet vapaita foorumeita ja kombinaatioita, joissa ajatuksia testataan ja paineita puretaan. Kertakävijänä en edes yrittänyt uida niihin. Oli myös joitakuita, joiden kanssa olisin halunnut jutella hieman pitempään, mutta reittimme eivät ristenneet.

Suurin osa ajasta oli kokoustamista. Minut oli sijoitettu käsikirjavaliokuntaan, joka ylitti odotukseni. Siinä etsittiin jumalanpalveluksiin ja toimituksiin sanoituksia, jotka liittyisivät nykyistä paremmin osallistujien kieleen ja tilanteisiin, kuten hengellisyyden ja henkisyyden moninaisuuteen.

Istunnoissa edustajat käyttivät puheenvuoroja, jotkut osuvia, jotkut tasapaksuja ja asian vierestä. Useimmat olisivat olleet vaikuttavampia, jos puhuja olisi malttanut tiivistää sanomansa. Puhemyllyn keskellä jäin ihmettelemään, miksei aamuhartauspuheen paikalla ja puolilta päivin vietetty osallistavia hetkipalveluksia, kirkon pitkää ekumeenista perintöä edustavia.

Kirkolliskokous on jakaantunut kahteen leiriin, liberaaleihin ja konservatiiveihin, pelkistäen ja perinteisesti leimaten. Yhdet haluavat uudistuksia, ja toiset jarruttavat niitä. Vaikka käsiteltävä asia olisi perusjaon kannalta epärelevantti, niin jakolinja näkyy. Äänestystulos näyttää herkästi olevan luokkaa 65-44 tai jotain sellaista.

Usein liberaalimpi puoli tuntuu olevan niskan päällä. Paitsi kun tarvitaan määräenemmistö eli kolme neljäsosaa äänistä, jolloin konservatiivit pääsevät heittämään henkisiä ylävitosia. Neljännes kokouksesta eli 27 edustajaa pystyy torppaamaan esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain. Kirkon Gordionin solmu odottaa avaamisen ihmettä ehkä vielä kauan.

Käytin kolme spontaania puheenvuoroa. Niistä kaksi liittyi teemaan Siunauksen signaalit, Sitran inspiroimaan menetelmään, jossa ihmisten uskomukset ja huolet tehdään näkyviksi. Jotkut edustajat pelkäsivät kirkon vesittävän oppiaan. Totesin lyhyessä puheessani, että kirkolla on oikeus tulla kuulluksi vasta kun se itse on valmis kuuntelemaan.

Rakenteistakin keskusteltiin. Kirkolla on halu keventää organisaatiotaan. Vihdin seurakunnassa olen liputtanut itseohjautuvuuden, kokeilukulttuurin ja seurakuntalaisten osallisuuden puolesta. Ehkä niissä joskus päästään eteenpäin. Toivon.

Ps. Ennakkofiiliksistäni rustasin blogin  Olen kirkon korkein päättäjä. Muutaman päivän. Yksi yli sadasta.

Ps 2. Kokouksen yhteen keskusteluun viittaan viime blogissani Pelolla johtaminen ja kiusaaminen…