6. huhti, 2022

Räsänen-päätös herätti riemua ja surua

Olen sulatellut Päivi Räsäsen oikeudenkäyntiä ja lueskellut päätöksen aiheuttamia reaktioita, innostuneita ja vahingoniloisia, ahdistuneita ja tyrmistyneitä.

Eniten minua tässä casessa on surettanut se, että Suomessa yhä voi julkisesti loukata sukupuolivähemmistöjä. Päivi Räsänen sanoo, että hän ei ole halunnut halventaa ketään. Sateenkaari-ihmiset puolestaan ovat kokeneet syvää loukkaantumista.

Kuka määrittelee, onko puhe loukkaavaa vai ei? Puhuja itse vai ihmiset, jotka tuntevat puheen solvaavan heitä? Vastaus on yksiselitteinen. Loukkaavaa todennäköisimmin on puhe, jonka joku kokee itseään kohtaan loukkaavana.

Jotkut pitävät loukkaantumista herkkähipiäisyytenä, jota sitäkin epäilemättä esiintyy keskuudessamme. Tässä tapauksessa sellaisesta puhuminen on loukkaus loukkaamisen päälle, tuplaloukkaus.

Homofobia on vuosituhantinen ilmiö monissa kulttuureissa. Seksuaalivähemmistöt ovat joutuneet eristetyiksi, pilkatuiksi ja tapetuiksi. Heidän tunnekuormansa ei kevene edes muutamassa sukupolvessa, vaikka pahin syrjintä poistuisikin esimerkiksi lainsäädännön avulla.

Juridisessa mielessä kyse ei ollut kunnianloukkauksesta vaan kiihottamisesta kansaryhmää vastaan. Tuomarit ovat epäilemättä hoitaneet osuutensa valansa velvoittamina, syynänneet tarkasti tekstien sanamuodot ja tarkoitusperät.

Joidenkin ns. sananvapauden puolustajien riemu tuntuu irvokkaalta. Se mikä juridisesti on oikein ei yleisen moraalitajun kannalta aina ole kohtuullista.

Mietin aikoinaan, oliko asian vieminen käräjille fiksua. Sen hyvä puoli oli se, että ihmisoikeuksien ja syrjinnän teemoja tuli käsitellyksi laajasti. Vihapuheisiin suhtaudutaan toivottavasti entistä vakavammin. Käräjöimisen riski oli, että oikeuden ratkaisun perusteella jotkut tulkitsisivat saaneensa rajoittamattoman sananvapauden, esimerkiksi rasistiseen puheeseen.

Raamatulle annettu rooli tässä tapahtumaketjussa on absurdi. En muista kenenkään väittäneen, ettei Raamattua voisi siteerata siinä kuin mitä tahansa tekstiä. Uskonnonvapauskaan ei ole pelissä.

Kyse on siitä, mitä omaa agendaa puolustamaan valikoidaan sopiva katkelma Raamatusta. Teologina voin vakuuttaa, että Raamatusta löytyy sopivaa siteerattavaa tukemaan monenlaista tuomittavaa käytöstä ja jopa väkivaltarikoksia, asiayhteydestä ja kulttuurikehyksestä irrotettuja jakeita. Putinkin taatusti löytää hyökkäyssodalleen raamatulliset perusteet.

Räsäsen oikeudenkäynnin ympärillä velloneessa keskustelussa kyse oli pohjimmiltaan siitä, mikä on suhteemme seksuaalivähemmistöihin ja miten puhumme siitä. Millaisia asenteita ruokimme?

Päivi Räsänen on todennut, että homoseksuaalisuus ei ole syntiä, mutta sen toteuttaminen on. TV-haastattelussa hän mainitsi synniksi myös heterojen ulkoaviolliset seksuaaliaktit.

Tilastollisen arvion perusteella nämä heterojen aktit ovat tuhat kertaa yleisempiä kuin vähemmistön tekemät. Voisi olettaa, että johdonmukaisuuden nimissä konservatiivikellokkaat kävisivät niiden kimppuun yhtä leimaavasti kuin homoseksuaalien tekemisten. Samalla olisi paikallaan tarkentaa, onko sateenkaariavioliitossa elävien parienkin seksielämä syntiä.

Muunsukupuolisten seksielämä on syynissä. Miksi se on kiinnostavampaa kuin meidän muiden elämä? Miksi joidenkin rakkaus on vähempiarvoista kuin muiden?