28. marras, 2021

Köyhän miehen sotilasparaati – adventtisaarnani 2021

Seuraamme pysäyttävää näytelmää. Sen käsikirjoittaja, ohjaaja ja pääosan esittäjä ovat yksi ja sama henkilö. Ensi-ilta tapahtui Jerusalemiin johtavalla tiellä. Yleisöä oli paljon. Uutta esitystä ei tullut, mutta me käymme mielessämme läpi yhä uudelleen tämän ikonisen draaman.

Kansa tiesi, kuka Jeesus oli. Se oli kuullut hänestä mieltä kuohuttavia tarinoita. Siinä hän oli, häntä saattoi jopa kosketella ja hänen tielleen saattoi heittää vaatekappaleita. Ilmassa oli suuren juhlan tuntua, hurmosta, heittäytymistä, Hoosianna. Auta. Eläköön.

Keisarit ja faraot järjestivät sotaretkiensä jälkeen näyttäviä paraateja. Nytkin katselemme vastaavia televisiosta, joukkoja tiukoissa muodostelmissa, jalat ja kädet ojennettuina, olalla kivääri, kärjessä mies ja miekka. Hulmuavia lippuja, kalustoa, panssarivaunuja, tai kuten siihen aikaan, korskeita hevosia, vaunuja ja keihäitä. Tarkoituksena oli ylistää valtaa ja suuruutta.

Jeesus järjesti köyhän miehen sotilasparaatin. Oli mies ja aasi, ympärillä sekavaa säntäilyä, lippukulkueena palmunlehdet, torvisoittona kansan hoosianna-huudot.

En voi välttää ajatusta, että Jeesus ivasi vallanpitäjien tärkeilyä ja pöyhkeilyä. Teki humoristisen karikatyyrin, pilkkanäytelmän suurten johtajien kulkueista. Herjasi köyhän kansan sortajia ja omahyväisessä tyytyväisyydessään patsastelevia pappeja, tooran opettajia ja vallanpitäjiä.

Olemme tottuneet siihen, että suuruus, valta ja rikkaus ovat kovinta valuuttaa. Mutta lopulta sillä on vain vähän arvoa elämässä. Todella tärkeää on vain yksi: rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseään. Rakkaus on ajankohtainen teema kaikkina aikoina. Aineellista omaisuutta raiskaa inflaatio ja kuluminen. Rakkaus kestää.

Jeesuksen elämän viesti oli, että todellinen suuruus asuu siinä, mitä olemme tottuneet vähättelemään ja halveksimaan. Elämän merkitys ei ole mahtavuudessa ja voimassa, ei edes lahjakkuudessa ja menestyksessä. Se on uskossa, toivossa ja rakkaudessa, joista suurin on rakkaus.

Tämän hetken hoosianna-huutajia ovat työkuorman alla nääntyvät hoitajat, toimeentulon kanssa kamppailevat perheet, yksinäiset vanhukset, työpaikkojen hiljennetyt raatajat, joita kukaan ei kiitä eikä edes huomaa. Joukossa ovat eri syistä syrjityt ja koronan vuoksi läheisensä menettäneet. Sekä suuri joukko politiikan pelinappuloiksi joutuneita pakolaisia, joita kukaan ei huoli naapurikseen.

Maailma on täynnä vaikeroivia auta-huutoja, usein ääneen sanottuja tai sosiaalisen median päivityksiin ja itsekehuihin kätkettyjä. Monien huudot ovat vaimenneet sisäiseksi nyyhkytykseksi ja pahan olon tunteeksi. Joskus avunhuudot pukeutuvat häiriökäyttäytymiseen, syytöksiin ja loukkaavaan puheeseen.

Hurraavassa väkijoukossa oli myös muutamia paremmin voivia, joilla ulkonaisesti meni hyvin. Hekin seurasivat Jeesusta. Heillä oli rikkautta, mutta henkisesti ja hengellisesti tuntui tyhjältä. He etsivät elämälleen merkitystä. Heidät Jeesus kutsui jakamaan omastaan.

Hyvinvointimaailman suuri haaste varsinkin tällä hetkellä on, että opimme jakamaan. Kuoleman edessä kukaan ei omista mitään. Viimeiselle portille menemme alastomina. Kaikki, mitä omistamme, on lainaa.

Adventti on alkanut. Valmistaudumme Jeesuksen syntymäjuhlaan maailmassa, joka on täynnä kätkettyjä hoosianna-huutoja, joilla ei ole edes osoitetta. Mitä sinä ajattelet, kun kuiskaat hoosiannasi? Ehkä sinulla on pyyntö, jota et ole koskaan tohtinut sanoa ääneen etkä edes osaa pukea sanoiksi.

Blogi on lyhennelmä adventtisaarnasta Vihdin kirkossa ensimmäisenä adventtina 28.11.2021