10. elo, 2021

Voiko pappi rikkoa pappislupauksensa ja silti olla pappi?

Papilla ja kenellä tahansa on velvoitteenaan useita lupauksia, privaatteja tai julkisia.  

Julkisia lupauksia ovat esimerkiksi sotilasvala ja professioon liittyvä sitoumus, kuten Hippokrateen vala. Itse olen vannonut virka- ja pappisvalan. Sittemmin pappisvala on korvattu lupauksella, joka sanamuodoltaan on tahdonilmaus.  ”Lupaan, että tahdon…”

Jotkut lupaukset ovat hiljaisia, ääneen lausumattomia, mutta silti tärkeitä. Sellainen on vaikka lupaus ihmisyyttä kohtaan. En ole missään instanssissa luvannut, etten koskaan vahingoittaisi toista ihmistä fyysisesti tai henkisesti, mutta jo pelkkä olemassaoloni on sovintoon velvoittava lupaus. Hiljainen lupaukseni on sekin, että huolehdin rakkaistani ja että he voivat aina kääntyä puoleeni pyytämään apua.

Lupaus voi joutua ristiriitaan toisen lupauksen kanssa, klassisena esimerkkinä ihmisyyteen kuuluva lupaus olla tappamatta ja sotilasvalan lupaus puolustaa isänmaata.

Käytännössä arvotkin ovat lupauksia. Kun firma määrittelee arvokseen, että henkilöstön hyvinvoinnista huolehditaan, se antaa lupauksen henkilökunnalleen.  Elävässä elämässä arvot elävät jatkuvassa vuorovaikutuksessa, jännitteessä ja jopa ristiriidassa muiden arvojen kanssa. Ne ovat valintojen ja tekemisten tärkeysjärjestys. Mikään arvo ei ole sillä tavalla absoluuttinen, etteikö se jossain tilanteessa voisi tulla haastetuksi. Haastajana on toinen arvo.

Jos yhdellä arvolla olisi absoluuttinen valta kaikissa tilanteissa, elämä vääristyisi. Sotaesimerkin lisäksi arvot kilpailevat, kun keskustellaan esimerkiksi eutanasiasta, abortista ja aatteista.

Kirkossa korostetaan pappislupauksen sitovuutta. Nyt esillä on case Sadinmaa, josta voi tulla kirkon Sadingate.

Pappislupauksen rikkomista pidetään raskauttavana tekona, joka oikeuttaa pappisvirasta erottamiseen. Ennen sanktioita on kuitenkin pysähdyttävä miettimään, että pappi saattaa rikkoa lupauksensa, joka näyttäisi olevan ristiriidassa toisen, ehkä korkeamman ja yleisesti arvokkaana pidetyn lupauksen kanssa.

Sadinmaan rikkomus ei ole, että hän olisi käyttänyt hyväkseen lapsia seksuaalisesti, sekoillut humalapäissään virantoimituksessa, rikastunut huijaamalla tai alistanut ja kiusannut alaisiaan.

Sadinmaan rikkomus on, että hän on puolustanut seksuaalisen vähemmistön oikeutta toteuttaa ihmisyyttä siinä kuin heterotkin. Lisäksi hän on arvostellut kirkon vallankäyttöä sekä fundamentalistisia kirkon virkaan liittyviä tulkintoja. Plus ilmaissut itseään provosoivasti. Hänen tekonsa ovat ristiriidassa kirkon perinteisen arvojärjestyksen kanssa, jossa korkealla sijalla on sitoutuminen luterilaiseen oppiin tai oikeastaan opin sen hetkiseen tulkintaan.

Voidaan pohtia, onko hän lainkaan rikkonut pappislupaustaan, ainakaan vakavammin kuin me sadat muut papit. Mutta vaikka hänen katsottaisiin rikkoneen kirkolle antamansa lupauksen, niin hän on tehnyt sen ihmisyydelle antamansa lupauksen nimissä. Ehkä häntä pitäisi pikemminkin palkita kuin rangaista.

Olisi hybristä ajatella, että kirkolle annettu lupaus olisi absoluuttinen ja kaikkien muiden lupausten yläpuolella. Se olisi lähes lahkolaista itseriittoisuutta, joka ei sovi vakiintuneelle ihmisyyttä puolustavalle instituutiolle.

Tuomitessaan hyvää tarkoittavia työntekijöitään kirkon on oltava äärimmäisen viisas. Kansan omatunto on herkkä.