13. elo, 2020

Jokaisen menestyneen johtajan takana on mentori

Mentori voi olla oma vanhempi, partiojohtaja, opettaja, esimies, uskottu ystävä, työnohjaaja, hengellinen ohjaaja, valmentaja tai coach. Tai kaikkia näitä, riippuen elämänvaiheesta.

Mitä vaativampi on tehtäväsi, sitä tärkeämpää on, että sinulla on ajattelukumppani.

Minulla on ollut monta mentoria. Lukiolaisena käännyin nuorisopastorin puoleen, kun minulla oli kiperiä kysymyksiä. Ensimmäisen esimieheni kanssa olimme tiiviissä sparrausyhteydessä. Järjestöjohtaja-aikoinani mentorini asui kaukana Itä-Suomessa, ja muutaman kerran vuodessa ajoin tapaamaan häntä. Hän oli minua 20 vuotta vanhempi monessa liemessä keitetty konkari.

Yrittäjänä ollessani tukenani on lähes aina ollut työnohjaaja, coach tai muu luottohenkilö, jonka kanssa olen voinut puida elämääni ja työtäni.

Itsekin olen toiminut mentorirooleissa, nuoresta lähtien.  Työskentelin vuosia kansainvälisessä organisaatiossa, jonka toimintatapa perustui mentorimalleihin. Sama jatkui siirryttyäni yrittäjäksi ja jatkuu yhä.

En tiedä, kummassa opin enemmän, ollessani mentoroitavana vai mentorina. Jokainen mentori- ja coachingsuhde on kasvattava molemmille osapuolille.

Työnohjaus ja coaching ovat ammattimaista palkattua toimintaa, jota on opiskeltava ja jossa ovat koetellut toimintatavat. Mentorointi on hieman väljempää, usein ei-ammatillista. Mentorilta odotetaan, että hän sekä kuuntelee aktoriaan että valottaa omia kokemuksiaan.

Kummallista kyllä, on johtajia, esimiehiä ja muita vaikuttajia, jotka eivät katso lainkaan tarvitsevansa ulkopuolista tukea. Tällainen riippumattomuuden ihanne voi näkyä urautumisena ja itseriittoisuutena.

Henkisen tuen merkitys on siinä, että henkilö saa mahdollisuuden reflektoida toimintaansa ja vakiintuneita toimintatapojaan. Hän etsii selkäydinreaktioilleen vaihtoehtoja. Ne ovat erityisen tärkeitä hankalissa päätöksentekotilanteissa ja murrosvaiheissa.

Mitä vaativampi on työ tai tilanne, sitä enemmän oma persoona on pelissä. Myös tunteet. Ja sitä tärkeämpää on hankkia itselleen ulkopuolinen sparraaja

Organisaation korkein elin päättää johtavissa asemissa olevin palkitsemisesta. Samalla sen tulee päättää siitä, mitä tukea organisaatio tarjoaa avainhenkilöilleen.

Olin yksi aktivisteista, kun coachingia tuotiin Suomeen ja ideoimme ensimmäisiä valmennuksia. Sinisenä ajatuksena mietimme, että mitä jos coaching olisi jokaisen johtajan työsuhde-etu. Monessa organisaatiossa avainhenkilöille annetaankin mahdollisuus hankkia avukseen coach. Mutta entä jos se olisi enemmän kuin löysä mahdollisuus.

Esimerkiksi vahva suositus.

 

#mentorointi #coaching #työnohjaus #hengellinenohjaus #sparraus #johtaja #avainhenkilö #tuki