28. heinä, 2020

Kirje johtajalle. Pidä huolta mielenrauhastasi.

Onneksi olkoon, olet päässyt tärkeään tehtävään. Se kertoo siitä, että olet tähän mennessä onnistunut hienosti ja ansainnut muiden luottamuksen. Haluat myös säilyttää sen. Siksi ajattelin kirjoittaa sparrausviestin. Itsekin on tullut koetuksi kaikenlaista.

Sanalla johtaja viittaan moniin johtajarooleihin, puheenjohtajiin, toimitusjohtajiin, esimiehiin ja vaikuttajiin. On helpompi päästä johtajaksi kuin menestyä siinä vuosi toisensa jälkeen.

Ensimmäinen sparraukseni kuuluu: Mieti yhä uudestaan, miksi haluat johtaa. Jos tunnet, että johdat vanhasta muistista, koska muutakaan hyvin palkattua työtä ei ole tarjolla tai koska olet kiintynyt asemaasi, niin palaa lähtöruutuun. Etsi sisäinen motivaatiosi ja aloita uudistumisesi. Tai jos motivaatiosi tuntuu lopullisesti hiipuneen, niin anna tila jollekulle toiselle.

Johtaminen on niín vaativaa työtä, että sitä ei pidä tehdä puolinaisesti. Siihen tulee antaa sydämensä. Se on kutsumustehtävä.

Toinen viestini on, että harjoita itsereflektiota. Janoa palautetta ja mieti, mitä palautteen antajat oikeasti haluavat sanoa. Ota vastaan kehut ja haukut – molemmista voit oppia. Älä ikinä mitätöi saamaasi palautetta. Siinä on vähintään totuuden siemen. Defenssisi ovat pahimpia vihollisiasi.

Pörssiyhtiön hallituksen puheenjohtaja kertoi, että kerran vuodessa heillä on kokous, jossa puhetta johtaa joku muu, eikä hän ole edes läsnä. Siinä hallitus arvioi hänen toimintaansa puheenjohtajana. Jokaisen hallituksen kokouksen jälkeen on lyhyt palaveri, jossa keskustellaan toimitusjohtajan työstä, eikä tämä ole paikalla. Molemmissa tapauksissa arvioinnin kohde saa suullisesti kuulla keskustelun tärkeimmät viestit.

Järjestä tilanteita, joissa voit saada luotettavaa palautetta toiminnastasi. Jos otteesi on alkanut lipsua, muut ovat jo huomanneet sen ja ehtineet puhua siitä keskenään.

Kolmanneksi: huolehdi itsestäsi. Muista lähisuhteesi sekä fyysinen ja henkinen kuntosi. Sekä omatuntosi.

Arvostetun strategiateoreetikko Clayton Christensenin ohje tuleville johtajille on etsiä pätevä vastaus kolmeen kysymykseen: 1. Miten varmistan, että olen urallani onnellinen? 2. Miten varmistan, että suhteeni puolisooni ja perheeseeni on jatkuva onnellisuuden lähde? 3.Miten varmistan, että selviän joutumatta vankilaan? 

Kolmas ohje voi tuntua kaukaiselta, mutta siihen ovat pätevät syynsä.

Vankila voi olla fyysinen paikka, selli. Tai se voi olla kahlitseva pelko siitä, että voin kärähtää jostain väärinkäytöksestä.  On helppo venyttää omaatuntoaan. Ensin vähän, sitten enemmän.

Metropoliitta Ambrosiuksella on tapana kysyä: ”Miten sinun sielusi voi?” Sitä on hyvä ajoittain kysyä itseltään. Meidän on joka päivä hyvä pitää mielemme puhtaana. Sori, jos kuulostaa naiivilta. Mutta puhun raakaa asiaa.

Ei ole ratkaisevaa, miten voitat yksittäisen kahakan. Tärkeää on, mistä elämäsi lopulla olet ylpeä sen edessä, mitä pidät korkeimpana arvonasi. Olkoon se perheesi, lapsenlapsesi, jumalasi, arvosi, itsekunnioituksesi.

Lopuksi tuhannen taalan vinkki. Sinua auttaa, jos etsit itsellesi hyvän mentorin, uskotun keskustelukumppanin.

 

#johtaja #itsestähuolehtiminen #omatunto #kutsumus #palaute #itsereflektio #mentori