20. maalis, 2020

Yhteisöllisyyden ja sinän aalto

Koronakriisin yksi lopputulema luultavasti on yhteisöllisyyden nousu. Normaalissa arjen jolkkeessa kuljemme toistemme ohi. Olemme toisillemme enemmän se kuin sinä, Martin Buberiin viitaten.

Haastattelimme Vihdin seurakunnan Huomiseen!-hankkeessa lähes 400 ihmistä, enimmäkseen satunnaisia ohikulkijoita, eri-ikäisiä ja -taustaisia. Kysyimme heidän odotuksiaan seurakuntaa kohtaan.

Yksi odotus oli ylitse muiden, eri tavoin ilmaistuna. Ihmiset kaipaavat yhteisöllisyyden kokemusta.

Kirjoitan tätä ikäkaranteenini neljäntenä päivänä. Katselen ulos ikkunasta ja mietin, että ainakin tuonne minun on lupa mennä. Mielessäni soivat tyttäreni sanat, että ”olette Pirkon kanssa meille rakkaat, pitäkää huoli siitä, että ette liiku missään, missä on ihmisiä, me kuskataan teille tavaraa kaupasta”. 

Lapset haluavat ottaa vastuun vanhemmistaan. Vähän se liikuttikin, heillä ovat omat tehtävänsä ja arjen huolensa. Kaiken lisäksi he halusivat järjestää päivittäisen Zoom-session netin kautta, me kaikki yhdessä, ihan vaan että tunnetaan yhteenkuuluvuutta. Tänään tulee neljäs kerta.

Jotkut ystävämmekin ovat ilmaisseet halun olla tukenamme. Kuulemme uutisia eri puolilla heränneestä auttamishalusta, monissa järjestöissä, naapurustoissa, yrityksissä ja seurakunnissa, näkyvänä esimerkkinä Helsingin Sanomien lanseeraama Suomi auttaa-kampanja.

Yhteisöllisyys syntyy perhaimmillaan yhteisestä suuresta tarinasta. Se näkyi sodan jälkeen. Se näkyy nyt. Se muistuttaa meille, että kaiken kiireen ja kymmenien kiinnostuksen kohteiden keskellä on jotain, joka on isolla tavalla merkityksellistä.

Parhaassa tapauksessa koronan avaamasta yhteisöllisyydestä jää jälki työpaikoille, seurakuntiin, järjestöihin ja kaikkiin kohtaamisiin. Empatiaa, välittämistä, ihmisyyttä, huomaavaisuutta ja henkistä vieraanvaraisuutta.

Huomaan mieleni askartelevan sen kanssa, että mitä tämän vaiheen jälkeen. Ehkä sen miettiminen on minun selviytymisstrategiani. Samalla haluan elää tämän hetken, tämän ainutlaatuisen kokemuksen, tämän huolen ja tämän rakkauden aallon. 

Kuvittelen, että meillä on välittämistä, joka jatkuu kriisin jälkeen. Sitten se hiipuu. Vai? Tarvitseeko sen? Muistelen teologista sanaparia, joka aikoinaan toistui joissakin oppikirjoissa: jo nyt – ei vielä.

Elämme nykyhetken ja tulevaisuuden välisessä jännitteessä. Nyt koemme yhteisöllisyyttä. Entä jos tämä olisi alkusoitto tulevalle vielä suuremmalle yhteisöllisyydelle. Alkaisimme luoda rakkauden ja välittämisen rakenteita henkisten metallimallien sijaan.

Utopiaa? Ehkä. Silti: toinen olisi minulle Sinä.

 

#korona #karanteeni #yhteisöllisyys #välittäminen #sinä #suomiauttaa #auttaminen