23. joulu, 2019

Elä hyvin ja anna hyvän elää

Menen thaimaalaisen hotellimme eteen katsomaan läheisen buddhalaisluostarin munkin vierailua. On varhainen aamuhetki. Oranssikaapuinen kaljupäinen nuorehko mies levittää maahan rekvisiittansa, vesiastian, kannellisen kulhon ja muuta.

Väkeä kertyy kourallinen, useimmilla kädessään riisipussi. Menen lähelle seuraamaan harrasta siunaustapahtumaa, melkein osaksi joukkoa. Välillä osallistujat laittavat kämmenet yhteen leuan alle ja kumartavat kevyesti. Mitä minun pitäisi tehdä?

Pitäisikö seisoa liikkumattomana patsaana? Vai pitäisikö tehdä samanlaisia liikkeitä?

Valitsen jälkimmäisen. Laitan kädet muiden kanssa samaan asentoon. Kumarrukseni ovat ujompia kuin muiden.

Jäin miettimään, miksi toimin niin kuin toimin? Olen kristitty, en tämän maan valtauskonnon edustaja. Palvelinko nyt vieraita jumalia?

En myynyt vakaumuksiani, mutta halusin osoittaa arvostustani niille hartaille rukoilijoille. Joku ehkä rukoili rakkaansa paranemisen puolesta, joku oli huolissaan lapsestaan, joku etsi vastausta kiperään ongelmaan. En halunnut olla pelkkä ulkopuolinen tarkkailija vaan kunnioittava lähimmäinen.

Entä olisiko heillä ollut oikeus vaatia minua toimimaan niin kuin toimin? Mielestäni ei. Jos olisin ollut pelkkä viileä tarkkailija, joku ehkä olisi voinut kokea minut arvostelevaksi kriitikoksi, mutta vaatimuksia heillä ei olisi voinut olla minua kohtaan.

Hyppään suomalaiseen keskusteluun siitä, saako tai pitääkö vaikkapa koulun juhlassa nousta seisomaan Enkeli taivaan -virren viimeisen säkeistön aikana. Tai miten pitäisi toimia kansallistunnetta vaalivaa Maamme-laulua kajautettaessa?

Kaikilla, joilla on tarve nousta seisomaan, on siihen täysi oikeus. Se ei voi mitenkään loukata ketään. Jos kirkkoon tiensä löytänyt ateisti tai vierasmaalainen haluaa kunnioittaa vakaumustani nousemalla seisomaan rinnalleni, koen sen arvostuksena minua kohtaan. Toisaalta jos hän ei nouse, ehkä oman vakaumuksensa takia, en voi vaatia sitä häneltä eikä minulla ole oikeutta edes loukkaantua.

Kaikenlaiset uskontoon liittyvät tunteet, myönteiset tai kriittiset, ovat herkkiä, ja siksi niihin liittyy epävarmuuksia, pelkoja ja ennakkoluuloja. Sen sijaan, että niihin liittyisi kunnioitusta ja tilan antamista.

On tilanteita, jolloin en voisi toimia joukon mukana edes muodon vuoksi. En mistään hinnasta tekisi natsitervehdystä, vaikka muu joukko tekisi. Voi olla, että valintani koituisi tuhokseni, joten siksi vältänkin sen tyyppisiä tilanteita. En kunnioita joukkoja, joiden ydinideologiaan kuuluu väkivalta ja ihmisten vahingoittaminen tai edes vähättely. 

Maailmassa on paljon hyviä ilmiöitä, jotka eivät ole minun ilmiöitäni. Niitä on uskonnoissa ja uskonnottomuudessa, yhteistä hyvää tarkoittavissa ideologioissa ja kansanliikkeissä. Ne ansaitsevan arvostukseni. Mutta maailmassa on myös hirvittävästi pahoja ilmiöitä.

Joulu muistuttaa meitä rakkaudesta ja hyvyydestä. Ainakin, jos maltamme kuunnella sen viestiä.

Sitä toivotan meille kaikille. Samalla kiitän teitä, jotka ovat seurailleet ja lueskelleet blogejani. Viimeistään vuonna 2020 tavataan.

 

#uskonto #uskonnottomuus #joulukirkot #rituaalit #uskonnollisettunnukset #kunnioittaminen