3. marras, 2019

Evankeliumia en häpeä, mutta kirkkoani häpeän.

Kirkossa on käytetty kymmeniä tuhansia työtunteja sen miettimiseen, kenelle pappi saisi antaa siunauksen. Talousrikollinen kelpaa, mutta homoille siunaus annetaan vain pitkin hampain ja jos pappi suostuu.

Ihmiskunnan suuret kohtalonkysymykset, kuten ilmastonmuutos ja valtarakenteiden vinoutumat, saavat vain vähän tilaa kirkon ylimpien päättäjien julkipuheissa. Tasa-arvosta puhutaan, mutta siinä virallinen kirkko on väärällä puolella.

Kirkko on suostunut siihen, että jonkinlaisen siunauksen voi antaa homoliitoillekin. Vihkimistä ei virallisesti sallita, mikä on lähtökohtaisesti absurdia, koska avioliittoon vihkiminen ei edes kuulu kirkon varsinaiseen toimenkuvaan. Kirkon tehtävä on julistaa evankeliumia, näyttää esimerkkiä lähimmäisen rakkaudesta ja auttaa vapauteen kaikenlaisissa kahleissa elävät.

Avioliitto on läpi historian ollut yhteiskunnallinen instituutio. Pappi vihkii avioliittoon mandaatilla, jonka yhteiskunta on kirkolle delegoinut. Kirkko voi halutessaan jatkaa tällä lainsäätäjän suomalla mandaatilla, mutta kirkon varsinainen rooli on siunaaminen. Kotien, liittojen, kuolleiden, tehtaiden, ihmisten siunaaminen. Messuun kuuluu aina siunaus.

Kummallista kyllä, avioliittoon vihkiminen on määritelty kirkon keskeisten oppi- ja järjestyskysymysten joukkoon. Niihin ehdotetut muutokset tarvitsevat taakseen kirkolliskokouksen määräenemmistön. Mikä tarkoittaa sitä, että neljäosan vähemmistö voi pitää kirkkoa panttivankinaan hamaan maailman tappiin.

En tiedä, voiko tähän keskusteluun sotkea Jeesusta, koska hän ei ollut kirkon jäsen, ei luterilaisen eikä minkään muunkaan. Vedän kuitenkin. Kirkolla on häneen vähintäänkin etäinen yhteys. Sarkasmia ymmärtämättömälle totean, että edellinen lause oli sarkastinen.

Jeesuksessa minua kiehtoo hänen tinkimätön taistelunsa vallitsevaa vääryyttä ja kähmintää vastaan, heikkojen ja sorrettujen puolustaminen sekä uskonnollisten johtajien vastustaminen, kun nämä lukemattomilla ohjeillaan ja kontrollillaan kyykyttivät kansaa. 

Jos tämän puolen leikkaa pois Jeesuksesta, niin emme enää puhu Uuden testamentin Jeesuksesta. 

Jos Jeesuksesta tehdään pelkkä uskonnollinen hahmo ja meidän herkkien hengellisten tunteittemme liikuttelija, jotain ratkaisevaa unohtuu. Kirkko voi saarnata palavasti sielun pelastuksesta ja syntien anteeksiantamisesta, mutta jos se hylkää ihmisen arkisen elämän kysymyksineen, se ei ole kokonainen kirkko. Se on vesittyneen uskon ja rikkirevityn Raamatun kirkko.

Tiedän, turhaan vaahtoat, Aaltonen. Mikään ei muutu. Kirkon hallinto on suljettu järjestelmä, jonka byrokratia kiertää omaa kehäänsä välittämättä muun maailman menosta. Korkeat viranhaltijat ovat tilivelvollisia ennen kaikkea itselleen. Se on tsaarinajan pyhä perintö kirkolle.

Korporaatioiden maailmassa ovat governance-periaatteet, jotka pyrkivät hillitsemään rakenteellista korruptiota ja vallan väärinkäyttöä. Ohjeet muuttavat maailmaa hitaasti, mutta antavat kehitykselle suunnan. Näissä asioissa kirkon kannattaisi kysyä vinkkejä talouselämältä.

”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.” Tämän sanoi Jeesus. Sitä henkeä näen monissa paikallisseurakunnissa, mutta kirkon brändissä se ei näy.

Haluan pysyä kirkon jäsenenä, koska olen nähnyt maailmanlaajassa Kristuksen kirkossa paljon elävää uskoa, rohkeaa toivoa ja välittävää rakkautta. Täällä ihan lähelläkin.

 

#kirkko #evankeliumi #tasa-arvoinenavioliitto #vihkiminen #kenenpuolella #evankeliumi