29. kesä, 2019

Konservatismin kova ydin kadottaa Jeesuksen

Kirkko on jakaantunut konservatiiveihin ja liberaaleihin. Helsinki Pridelle kirkko antoi tukea, mutta sateenkaarivihkimisen kanssa vielä väännetään.

Konservatiivit sanovat puolustavansa kristinuskon olemusta. Heidän mukaansa liberaalit vähät välittävät pyhistä kirjoituksista. Tilanteen voi hyvin perustein kuitenkin nähdä päinvastaisena.

Mielestäni konservatiivien kovin ydin de facto hylkää Jeesuksen tai peittää hänet uskomuskerrostumien alle. Heidän retoriikassaan kummittelee käsitys Raamatusta, jonka ytimessä on kattava kokoelma sääntöjä, kaikkiin aikakausiin sellaisenaan sovellettavia normeja. 

Käytännön konservatismissa tiukin tarkkaavaisuus suunnataan seksuaalisuuteen. Sen sijaan huomiotta jäävät Raamatun sosiaalieettiset viestit, kuten epäoikeudenmukaisuuden vastainen taistelu, köyhyyden poistaminen tai rasismi- ja ihmisoikeusteemat. 

Myös ilmastonmuutoksen torjuminen paistattelee poissaolollaan konservatismin agendassa. Siitäkin huolimatta, että luonto on Raamatun suuria teemoja. Tieteellinen tutkimuskin alistetaan uskonnollisille käsityksille. 

Konservatiivit moittivat liberaaleja maailman mielistelystä. Tähänkin voi soveltaa Jeesuksen puhetta henkilöstä, joka näkee rikan toisen silmässä mutta ei malkaa omassa. Konservatiivisella teologialla ja uskonnollisuudella on taipumus pyrkiä symbioosiin poliittisen äärikonservatiivisuuden kanssa, Yhdysvaltojen malliin. 

Konservatiivisen paradigman vallassa olevat kirkot puolustivat aikoinaan neekeriorjuutta ja apartheidia. Suomessa konservatiivinen arkkipiispa Gustaf Johansson vastusti naisten äänioikeutta, ja monet kirkolliset vaikuttajat pitivät työväenliikettä saatanan palvelijana. Eronneiden vihkimiskiista kuuluu samaan sarjaan. Nykykahakatkin ovat osa tätä jatkumoa.

Jyrkän linjan konservatiiveilla on nytkin varsin vahva ote kirkosta, mikä takaa mahdollisuuden merkittävien muutosten jarruttamiseen.

Itse haluaisin tuntea kirkon, jota leimaa usko, toivo ja rakkaus ja joka eettisissä kannanotoissaan on tasa-arvon, globaalin rauhan ja ilmastonmuutoksen pysäyttämisen esitaistelija.

Jeesus liittyy tähän keskusteluun kahdella tavalla.

Ensiksikin Jeesuksen elämä ja kuolema on armoa, anteeksiantoa ja rakkautta niiden ehdottomimmassa merkityksessä. Jos mikä tahansa oppi tai elämänohje rinnastetaan evankeliumiin, sen rinnalle tai korvaajaksi, kristinusko kadottaa merkityksensä. Jos kirkko hukkaa Jeesuksen, se ei enää ole kirkko.

Toiseksi, Jeesuksen radikaali ohjelma velvoittaa meitä vastuullisuuteen, lähimmäisen rakastamiseen, empatiaan ja hengelliseen vieraanvaraisuuteen. Ohjelmanjulistuksessaan hän saarnaa vangituille ja sorretuille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista. 

Se on konkreettinen manifesti, jota Jeesuksen seuraajat toteuttivat ja johon nytkin sadat kirkot sitoutuvat eri puolilla maailmaa. Tosin kirkon historia on täynnä surullisia esimerkkejä keskittymisestä vallankäyttöön ja neuroottisuutta hipovaan opillisen puhtauden vaalimiseen.

Kirkon suurin haaste on ottaa Jeesus todesta. Se on suunnan tarkistuksen paikka jokaiselle. Sekä konservatiiveille että liberaaleille ja kaikille siltä väliltä, koko kirkolle.