3. touko, 2019

Hussein al-Taeen kujanjuoksu

Hussein al-Taee on tehnyt väärin. Menneisyydessään hän on kirjoittanut halventavasti kansanryhmistä ja homoista. Lisäksi hän välttänyt puhumasta totta. 

Väärin tekemistä ei pidä vähätellä. Rikokseksi teko muuttuu, jos oikeus niin päättää.

Yhteisön normien rikkomisesta on perinteisesti seurannut rangaistus. Aikoinaan se saattoi olla kivitys, Mooseksen kirjojen maailmassa ja joissakin islamin perinteissä. Pikkurikkeistä ei kivitetty. Ei myöskään teoista, joista henkilö ei kärynnyt. 

Me nykyihmiset kaivamme kivet sisimpämme pimeyksistä, apunamme some ja muu media. Somen tuomio on usein rankempi taakka kuin oikeuden antama. Se kohdistuu henkilön persoonaan. Sen tavoitteena on kohteen musertaminen.

Jeesus päätyi kivittäjäjoukon ja yksinäisen synnintekijän väliin. Ensimmäisen kiven heittäköön hän, joka itse on synnitön.

Yhtään kiveä ei lentänyt. Joukko hajaantui. Sen verran ihmisillä oli rehellisyyttä ja itsekunnioitusta.

Jeesus meni synnintekijän luo. Mene, äläkä enää syntiä tee. Tarina ei kerro, tekikö henkilö elämänmuutoksen vai jatkoiko hän entiseen malliin. Entä vaatiko Jeesus takeita muutoksesta? Näyttää siltä, että hänen vapauttava viestinsä oli ehdoton ja edellyksetön.

Jeesus oli kaikilla mittapuilla mitattuna rajojen rikkoja. Siinä missä muut vaativat tekijän päätä vadille, hän antoi anteeksi. Kun muut esittivät vaatimuksia ja pikkutarkkoja sääntöjä, hän uskoi rakkauden voimaan.

Tein vappuna Hussein al-Taeen tilannetta koskevan päivityksen Facebookiin. Yritin tehdä sen Nasaretilaisen hengessä. Useimmat kaverini peukuttivat. Samalla pieniä kiviä alkoi lennellä minuakin kohti. Ei kai valehtelua voisi antaa anteeksi, ei paniikissakaan itsekkäistä syistä päästettyä hätävalhetta.

Meillä on tarve kasata reunaehtoja anteeksi antamiselle. Katuuko henkilö oikeasti? Ovatko hänen motiivinsa puhtaat? 

Montako kertaa voi saada anteeksi? Voisiko saada jopa seitsemän kertaa, Jeesukselta kysyttiin. Vastaus oli legendaarinen 70 x 7. Eli rajattomasti. Ilman laskelmointia.

Rikoksissa pätevät laki ja sanktiot. Kun rikos on sovitettu, henkilöllä tulee olla täysivaltainen kansalaisuus. Eduskuntaan on valittu useita rangaistuksensa kärsineitä rikoksentekijöitä. 

Hussein al-Taeen kirjoituksista on käynnistymässä poliisitutkinta. Jos asia etenee käräjille, niin oikeus aikanaan päättää, mistä on ollut kyse. Niin rankkaa kuin onkin joutua syytetyksi, on loppujen lopuksi vapauttavaa saada ratkaisu, mikä se lopulta onkin.

Valehtelun kanssa on mutkikkaampaa. Siinä velloo torikäräjien armoton laki. Siitäkin huolimatta, että Hussein toimi kasvojen menettämisen pelossa, itsesuojeluna.

Miten olisin itse toiminut siinä, ennen vaaleja? Ehkä minäkin olisin valehdellut. En tiedä varmasti, koska en ole ollut vastaavassa tilanteessa. Sen tunnustan, että erilaisia hätävalheita olen päästänyt, ja häpeän sitä.

Armo kuuluu jokaiselle, rikkojalle, rikolliselle, ehdottomana, radikaalina, peruuttamattomana, ihmisen arvon palauttavana. Tämä kristinuskon sanoma on radikaali. Se on monille kompastuskivi. Tekohurskaita on paljon. Sydämen kristittyjä (tai muslimeja) on vähemmän.

 

Ps. Olen kirjoittanut näistä teemoista usein ennenkin. Oliko Aku Louhimiehen anteeksipyyntö vilpitön? Sekä Kivittämisen pitkä perinne ja J. Halla-aho.

 

#husseinal-taee #anteeksiantaminen #vilpittömyys #valehtelu #kivitys #oikeus