22. maalis, 2019

Palaute nostaa, runttaa tai on yhtä tyhjän kanssa.

Henkilökohtaisen palautteen antaminen ja vastaanottaminen ei ole ollut minulle helppoa. Luulen kuuluvani siinä melko suureen ihmisryhmään.

Lapsena ja nuorena tutustuin kritiikkiin lähinnä koulussa. Pari kertaa opettaja latasi sitä suutuspäissään. Lyseon alkuvuosien aikaiset numeraaliset palautteet antoivat minulle luvan olla edes yrittämättä tsempata. Se oli sitä aikaa.

En muista koskaan ryhdistäytyneeni saamistani moitteista. Tosin poikkeuksiakin on. Olin jo kokenut johtaja, ja sain kehuja siitä, että vauhditin asioita ja että inspiroin ihmisiä. Sitten tuli pommi. Arvostamani työkaveri sanoi, ettei voinut kannattaa minua organisaatiomme ylimmäksi johtajaksi, koska jyräsin aina läpi oman tahtoni. Minä! Demokraattisen johtajuuden ikoni.

Toivuttuani ensi hämmennyksestä uppouduin reflektiivisiin mietteisiin. Minulla tosiaankin oli taipumus pitää oma pääni ja olla vain kuuntelevinani, varsinkin jos oli kiire. En tiedä, opinko mitään seuraavien vuosikymmenien aikana, mutta vähintäänkin olen muistanut saamani kritiikin.

Paljon enemmän olen kehittynyt saamieni kannustavien palautteiden tuloksena. Kotona tuli pääasiassa nostetta, äiti ja isä ihailivat meitä kuutta jälkeläistään. Ikimuistoisimman myönteisen palautteen sain lukion alussa äidinkielenopettajaltani Emppu Salmenperältä: ”Jumalauta, Aaltonen, sinä olet kirjoittaja.”Se muutti elämäni, kohotti itsetuntoani ja vaikutti muihinkin kouluaineisiini.

Empun palautteen otin tosissani. Usein minulla on taipumus vähätellä saamiani kehuja.

Palautteen antamista olen joutunut opettelemaan koko työelämäni ajan. Hyvää oppia olivat vuodet, jolloin asuin Ruotsissa ja johdin kansainvälistä organisaatiota. Varsinkin jenkit janosivat palautetta, kuten kollegani Rich: ”Tapsa, anna palautetta. Miten esitykseni meni?” En tiennyt, mitä sanoa. En kuunnellut työkavereitani arvostellakseni heitä. Mikä minä olin arvioimaan häntä, en itsekään osannut noita juttuja sen kummemmin?

Aina kun Rich pyysi palautetta, kävin saman kamppailun. Tunsin, että minun piti asettua hänen yläpuolelleen. Aloin kuitenkin opetella. Kehuja oli helpompi antaa kuin korjaavaa palautetta.

Tätä taustaa vasten oli virkistävää lukea HBR:n artikkeli The Feedback Fallacy, jossa tutkijat kyseenalaistivat palautteen ylivoimaisen merkityksen. Läheskään kaikki palaute ei johda toivottuun tulokseen. Kömpelösti muotoiltu, väärässä tilanteessa annettu tai yläviistosta suunnattu palaute saattaa johtaa jopa päinvastaiseen tulokseen kuin mikä oli tarkoitus.

Kirjoittajat toteavat, että palaute kertoo usein enemmän antajastaan kuin vastaanottajasta. Paitsi kun on kyse konkreettisesta suorituksen ohjauksesta. Kun laulunopettajani sanoi minulle, että älä kiirehdi tuossa kohtaa, niin siitä oli helppo ottaa koppi. Tai kun tenniscoachini sanoo minulle, että saata lyönti loppuun saakka, niin tiedän mitä pitää yrittää tehdä. 

Monet palautteet liittyvät hähmäisempiin tilanteisiin, ovat makuasioita ja ohittavat ihmisten radikaalin erilaisuuden ja omaperäisyyden.  Parissa kirjassani olen arvostellut 360-palautteiden kritiikitöntä käyttötapaa. Johtaja ehkä tunnistaa niistä itsensä, mutta hän voi myös olla tiimin kohtuuttomien odotusten ja stereotyyppisten ajatusten uhri. Sitä paitsi paras johtaja ei välttämättä ole hän, joka saa jokaisessa kohdassa maksimipisteet.

Peräänkuulutan palautetilanteisiin aitoutta, dialogia, kunnioitusta, kiitollisuutta, nöyryyttä, viipyvyyttä ja myötäelämistä. Sekä reilusti suurinta huomiota vahvuuksiin ja onnistumisiin.

#palaute #kannustaminen #arvostelu #arvostus #dialogi