17. maalis, 2019

Valkoinen rauhansavu vai savuavat rauniot? Kannatan edellistä.

Tällä kertaa tapahtumien keskipisteessä oli Christchurch, Uuden-Seelannin toiseksi suurin kaupunki, jota kuvataan ilmastoltaan lauhkeaksi ja tunnelmaltaan rauhaisaksi turistikaupungiksi.

Ampuja halusi kostaa jotain, joka oli tapahtunut jossain muualla. Hän on osa globaalia kierrettä, joka näkyy joskus nokitteluna, joskus traagisina kansanmurhina.

Maailman ongelma numero yksi on kyvyttömyytemme ratkaista ristiriitoja.  Ongelma on yhtä vanha kuin ihmisen historia. Vihaan vastaamme vihalla, ivaan ivalla, voimaan voimalla.

Henkinen evoluutiomme ottaa haparoivia ensiaskeleitaan. Sivistyneitä yksilöitä on paljon, mutta kollektiiveina reagoimme sokeasti.

Kaikkia ristiriitoja ei välttämättä tarvitse edes yrittää ratkaista. Mutta on asioita, joissa meidän olisi kaikin keinoin pyrittävä löytämään yhteinen agenda. 

Yksi sellainen on uskontojen, kulttuurien ja ideologien yhteentörmäys. Niin kauan kuin pidämme omaa kulttuuriamme ainoana oikeana, olemme peruttamattomissa ongelmissa.

Onneksi uskontojen välistä dialogia tapahtuu, sekä valistuneen eliitin toimesta että lähinaapureiden välillä.

Tiukinta on, kun poliittiset ja uskonnolliset intohimot kietoutuvat toisiinsa, kuten nyt Yhdysvalloissa.  Brititkin ovat poliittisen vimman vallassa, mutta he näyttävät päätyneet nykysekamelskaansa ilman uskontojen sivustatukea.

Toinen suuri jännite liittyy ilmastonmuutokseen. Teoriatasolla sanomme, että jotain pitäisi tehdä. Arjessa poliittiset ideologiat painavat kuitenkin enemmän. Puolueet kumartavat alueellisille ja taloudellisille intresseille eivätkä lopultakaan toimi määrätietoisesti tuodakseen ratkaisuja ihmiskunnan megauhkaan.

Toivottavasti nuorten ilmastoaktiivisuus ravistelee päättäjiä ja meitä muita.

Samat jähmettyneet asenteet näkyvät kaikkialla. Kirkko on juuttunut kiistaan tasa-arvoisesta avioliitosta. Paikallisseurakunnat tekevät pyyteetöntä työtä ihmisten auttamiseksi, mutta kansankirkko kärsii uskottavuuskriisistä.

Ratkaisemattomia jännitteitä työpaikoilla ja kaikenlaisissa yhteisöissä – sitä on julkinen arkemme.

Roomalaiskatolisella kirkolla ovat vakavat ongelmansa, mutta ainakin yhdessä asiassa voisimme ottaa oppia Vatikaanista. He ovat ottaneet käyttöön savumerkin, tuon intiaanien ikivanhan tavan. Konklaavi ei hajaannu, ennen kuin paavi on valittu ja valkoinen savu tuprahtanut piipusta.

Valkoisen savun taktiikka voisi olla tehokkain sovinnon tuottamisen tapa. Suljetaan riitelevät kellokkaat tilaan, josta he eivät poistu ennen kuin ratkaisu on löytynyt. Tätä voitaisiin soveltaa sekä työpaikoilla että globaaleissa kuvioissa. Erityisesti ongelmissa, jotka näyttävät sementoituneen vuosikymmeniksi. Ehdotan tätä tosissani.

Rauhansavu on aina parempi kuin savuavat rauniot.

Lisäksi ehdotan koulujen pakolliseksi oppiaineeksi ristiriitojen ratkaisun taitoa siten, että siitä annetaan arviot samalla tavalla kuin vaikka matematiikasta.

 #ristiriidat #konfliktit #rauha #ilmastonmuutos #kirkko #savumerkki