8. syys, 2017

Itsetunto – keittiöpsykologiaa vai totista totta

En tiedä, onko minulla hyvä vai huono itsetunto. En tiedä, pitäisikö sitä edes erikseen miettiä.

Itsetunto on psykologian tärkeä käsite. Keittiöpsykologiassa sen asema on järkälemäinen. ”Sillä on heikko itsetunto”, on runsaasti viljelty diagnoosi melkein missä tahansa tilanteessa, jossa haluamme selittää jonkun käyttäytymistä.

Ihminen tekee urotekoja kompensoidakseen heikkoa itsetuntoaan, etsii muiden kehuja ja tuo itseään esille. Hän häiriköi ja mollaa muita, koska hänellä on huono itsetunto. Työelämässä johtaja toimii päättäväisesti, jottei hänen surkea itsetuntonsa näkyisi. Näin me psykologisoimme.

Lapsena pureskelin kynsiäni ja pissasin housuuni, koska minulla oli huono itsetunto. Lyseossa jäin luokalleni, koska itsetuntoni takkuili. En ole koskaan pyrkinyt mihinkään tehtävään, koska minulla on vaatimaton itsetunto. Näin on helppo ajatella ja hieman oikoa mutkia.

Toisaalta minulla saattaakin olla terve itsetunto, koska minulla ei ole kovin suurta tarvetta patsastella, ökyillä tai olla olevinani kovin paljon muuta kuin mitä olen. En pelkää sanoa, mitä ajattelen, enkä masennu saamastani kritiikistä.

En lopultakaan tiedä, onko itsetuntoni heikko vai vahva. En ole viitsinyt tehdä aikakauslehtien testejä.

Hieman vakavammin puhuen, horjuvaa itsetuntoa on, jos ei arvosta itseään, ottaa asiat turhan henkilökohtaisesti, vähättelee mahdollisuuksiaan ja kutistaa itseään.

Hyvää itsetuntoa taas on, että hyväksyy itsensä, on realistisesti sinut elämänsä ja muiden ihmisten kanssa, osaa käsitellä vastoinkäymisensä, suhtautuu toiveikkaasti elämään.

En ole varma, paljonko itsetuntoaan voi parantaa, ainakaan pikavauhtia. Siitä olen kuitenkin varma, että itsetunto voi parantua.

Itsetunnon parantamisohjelman ongelmaksi voi tulla, että alan suhtautua itseeni turhan vakavasti, analysoin itseäni ja alan käpertyä itseni ympärille. Aina löytyy asioita, joissa voisin olla vahvempi.

Parempi tie ainakin joskus voisi olla, että unohdan koko itsetuntoni ja alan opetella uusia ajatus- ja toimintamalleja, sellaisia konkreettisia. Muutama itse käyttämäni malli on tässä:

1. Sanon itselleni silloin tällöin, että olen hyvä tyyppi. Tai ainakin riittävän hyvä. Useamminkin voisin sanoa.
2. Opettelen tuntemaan itseäni, historiaani, suhteitani, olemaan sinut kaiken sen kanssa.
3. Opettelen nauramaan itselleni ja kömmähdyksilleni. Siinä on hauskuutta muillekin.
4. Harrastan tietoista unelmointia. En juutu loputtomasti siihen, mikä on pielessä. Yritän miettiä, mitä hyvää tästä voisi seurata.
5. Yritän keskittyä asioihin, joissa olen hyvä.
6. En vaadi itseltäni täydellisyyttä, paitsi kieltämättä muutamassa asiassa. Enkä vaadi kaikissa asioissani edes onnistumista.
7. Sanon itselleni usein, että olen rakastettu. Tässä lauseessa on minulle hengellinen ulottuvuus.

Aika paljon voimme tehdä myös muiden itsetunnon kohentamiseksi. Kiitos, kehu, huomaaminen, hyväksyvä katse, sillä kaikella on uskomaton vaikutus. Samalla tulen vahvistaneeksi itseäni.

Ps. Hyvää lukemista itsetunnosta on Liisa Keltikangas-Järvisen Hyvä itsetunto. Tässä myös lyhyt kirjoitus optimistisesta realismista itsetunnon piirteenä.

Avainsanat: itetunto, kehuminen, itsen kutistaminen, itsen kehuminen