Blogi

Oli aika, jolloin johtajan työkalupakin päällimmäiseen lokeroon kuului nuhtelu ja varoitukset.

Pomo ei ollut tyytyväinen alaisen toimintaan, kutsui tämän juttelemaan, rykäisi, vetosi epäsuorasti natsoihinsa ja nuhteli. Puhuttelun päälle hän antoi ymmärtää, että ellei…

Näitä kohtauksia olemme nähneet vanhoissa Suomi-Filmeissä sekä valitettavasti myös arkisessa nykyelämässä.

Useimmissa tilanteissa nuhtelu on vallankäyttöä, alaisen nöyryyttämistä ja heikkoa johtamista.  Toistuessaan se levittää yhteisöön epävarmuuden ja pelon kulttuuria, jossa alaiset toimivat sanktioiden pelosta enemmän kuin sisäisesti motivoituneina.

Nuhtelulla on paikkansa, mutta se kannattaa tehdä vain, jos teko on vakava, kuten jos alainen on syyllistynyt vihapuheeseen, työpaikkakiusaamiseen, epäasialliseen käytökseen tai muuhun rikokseksi epäiltyyn toimintaan.

Vilpittömässä mielessä omia elämänarvojaan noudattava työntekijä ei ansaitse nuhtelua.

Normaaliarjessa nuhtelua parempi on rauhallinen, tasavertainen ja arvostava keskustelu. Mokan tehnyt alainen on ehkä itsekin huomannut virheensä ja on siitä valmiiksi nolona.

Valta-asemaan perustuva nuhtelu on johtamista primitiivisimmillään, ja siihen kannattaa turvautua vihoviimeisenä keinona, kun kaikki muu on yritetty. Sen käyttö henkilöjohtamisen vakiokeinona kielii siitä, että johtaja on menettänyt varsinaisen uskottavuutensa.  

Oululainen pappi Árpád Kovács seurasi omaatuntoaan ja vihki sateenkaariparin. Hän sai tuomiokapitulilta kirjallisen varoituksen. Seurasi valituksia ja oikeuskäsittelyjä. Korkein hallinto-oikeus ei katsonut aiheelliseksi moittia kapitulin toimintaa.

Pastori ei rikkonut Suomen lakia. Hän halusi noudattaa Jeesuksen sanomaa kaikkien ihmisten tasa-arvosta. Tavalla, jonka enemmistö papeista ja muista kansalaisista kokee oikeaksi.

2000-luvun johtamismaailmassa vain harva ristiriita kannattaa ratkaista vallan keinoin. Viime vuosina hierarkkisia rakenteita on pyritty korvaamaan matalilla ja joustaville malleilla, joiden ytimessä on työssä koettu merkityksellisyys ja psykologinen turvallisuus. Tutkimukset osoittavat, että niin johdetut yhteisöt yltävät parhaisiin tuloksiin ja henkilöstön hyvinvoinnin kokemukseen.

Johtamisen uusi maailma on tulossa, mutta vanha maailma nostaa yhä päätään.

Nuhtelujohtamista on yhteiskunnan kaikilla sektoreilla, kirkossa, kunnissa, virastoissa, eri kokoisissa yrityksissä. Voi olla, että se on harvinaisempaa nuoren polven johtamisessa, mutta epäilen sen olevan muutakin kuin ikäkysymys.

Valtaa voi käyttää väärin kymmenillä tavoilla, kuten ääntä korottamalla, argumentteja yksipuolisesti hyödyntämällä tai vaikka manipuloimalla.

KHO on puhunut. Tuomiokapituli saa jaella varoituksia papeille, jotka vihkivät sateenkaariliittoon. Pakko sen ei kuitenkaan ole tehdä niin. Piispat toimisivat tyylikkäästi ja osoittaisivat henkistä johtajuutta, jos he sopisivat keskenään, että näissä tilanteissa nuhtelu ja varoitukset jätetään antamatta.

#nuhtelu #johtajuus #vallankäyttö #tasa-arvo #arvostus #kirkko #nuhtelujohtaminen

Itseohjautuvat organisaatiot ovat kuuma teema. Ne ovat menestystarinoita, mutta mahalaskujakin riittää. Ero tulee siitä, miten huolellisesti ja nöyrästi on siirrytty vanhasta uuteen.

Osallistuin kahteen itseohjautuvuutta käsittelevään seminaariin. Ensimmäinen oli Boardmanin kutsuseminaari. Jälkimmäisen järjesti Varma, osallistujia huikeat 2000.

Teal-mallin mannekiinina on Buurtzorg, hollantilainen hoitoalan yritys, vuonna 2006 perustettu ja nyt noin 15000 henkeä työllistävä säätiöpohjainen globalisoituva yritys, Suomeenkin jo rantautunut. Sillä on vain kaksi johtajaa. Heidän tärkein tehtävänsä on tukea tiimejä, näiden omista tarpeista käsin. Firmassa on 12 coachia, jotka auttavat tiimejä hankalissa tilanteissa. ”Emme tarvitse apua hallinnolta” on tiimien tyypillinen ajatus, hymyili Buurtzorgin perustaja Jos de Blok Varman webinaarissa Tosin apua saa aina pyydettäessä.

Hallinto tapahtuu äärimmäisen yksinkertaisesti. Johtoryhmää ei ole, ei kirjattua strategiaa eikä hierarkiaa. Tiimeilläkään ole pomoja. Kaikki hoituu tyylillä Keep it small. Keep it simple. Be informal. No control. Kulttuuri perustuu luottamukseen.

Buurtzorg on menestyksekäs kaikilla mittareilla mitattuna. Fokuksessa on asiakas. Tiimit keksivät luovia, toimivia ja innostavia ratkaisuja. Asiakas- ja henkilöstötyytyväisyys on tapissa (molemmissa 9/10). Palkkataso on korkeampi kuin alalla keskimäärin. Homma perustuu verkostojen luomiseen ja jatkuvaan vuorovaikutukseen.

Jos de Blokin esitystä kuunnellessani mieleeni tuli muistuma kodinhoitajien esimiesten tapaamisesta. He kertoivat henkilöstön äärimmäisestä kiireestä ja väsymisestä ja tunteesta, että ei ehdi kohdata asiakkaita. Buurtzorg on kyennyt parempaan.

Teal-tyyppisten tiimien kolme pilaria ovat:

1. Itsensä johtaminen, joka perustuu autonomian ajatukseen. Ryhmää ei johdeta ulkoapäin. Päätöksiä tekevät kulloinkin ne, jotka tuntevat asian parhaiten. Tulokset puhuvat puolestaan.
2. Kokonaisvaltainen ihmisyys, tavoitteena turvallinen paikka. Jäsenet luopuvat ammatillisista naamioistaan. Fiilikset jaetaan. Ilot ja itkut koetaan yhdessä. Asiakkaat kohdataan monine tarpeineen.
3. Tarkoituksen tunne, johon kuuluu jatkuva ideointi. Jotain syntyy, jotain jää pois. Jokainen jäsen on sisäistänyt työn perimmäisen tarkoituksen, mission. He kokevat työnsä merkitykselliseksi.

Boardmanin webinaarissa todettiin itseohjautuvuudesta, että ”se johtaa, joka tuntee kyseisen asian parhaiten”. ”Vastuunkanto ja päätöksenteko asuu osaamisen luona.” Pyrkimys on ”siirtyä vallasta vaikuttamiseen”.

Itseohjautuvuudesta on puhuttu kauan, mutta usein väärinymmärretysti. Kyse ei ole heitteillejätöstä vaan johtamisen muutoksesta. Sekä panostamisesta oppimiseen ja työn merkityksellisyyteen. Onnistumisen edellytys on yhteinen suunta ja yhteiset arvot. Kaiken sen sisäistäminen vaatii pilotointia, jumppaa ja aikaa. Johtamiselta se edellyttää kokonaan uudenlaista oteta, verrattuna perinteisiin tottumuksiin.

Entä mikä ihmeen Teal? Lue vaikka tästä. Myös tämä Frederic Laloux´n lyhyt tietoisku kannattaa kuunnella.

#teal #itseohjautuvatorganisaatiot #itseohjautuvuus #johtaminen #buurtzorg #merkityksenkokemus

Johtaminen voi olla taidetta, kuten mikä tahansa ilmiö. Siitä vain ei ole paljon puhuttu.

Taide on enemmän kuin taulun maalaaminen, konserton tai biisin säveltäminen ja esittäminen, koskettavan runon kirjoittaminen tai pysäyttävän luontokuvan ottaminen. Se voi olla arkinen hyötykapistus tai tapa kohdata toinen ihminen.

Urheilusuoritus on esteettinen elämys, vaikka useimmissa lajeissa suorituksen tyyli on sijoittumisen kannalta merkityksetön. Erikseen ovat arvostelulajit, joissa voittajaa ei valita mitalla, kellolla tai maalien määrällä vaan tuomareiden arvioilla, kriteereinä tekninen taito ja taiteellinen vaikutelma.

Lionel Messin oikea-aikainen laukaisu kohti maalin alanurkkaa, Therese Johaugin ketterä kipuaminen ylämäkeen ja Lasse Virenin pitkä kiri ovat esteettisiä elämyksiä siinä kuin tenori Luciano Pavarottin heläyttämän aarian toiseksi viimeinen nuotti korkeine b-sävelineen.

Haastavan matemaattisen ongelman ratkaisu on hienoimmillaan elegantti. Äly ja estetiikka kohtaavat. Liikkeenjohdossa voisi puhua elegantista päätöksestä, joka kohdistuu oikeaan asiaan ja on muuta kuin totuttu selkäydinreaktio.

Joskus ajateltiin, että johtamisessa ratkaisevat yksinomaan tulokset, quick and dirty. Todellisuudessa johtamiselta odotetaan myös etiikkaa ja estetiikkaa. Johtamisen tyyli voi joskus olla jopa ratkaiseva menestystekijä. Karkea, kähmivä, karski, kylmä ja kiroileva kohellus sopii ehkä katujengin toimintavaksi, mutta johtajan hyve on arvostus, rehellisyys ja hyvä käytös.

Taiteeksi johtaminen kasvaa, kun johtaja osaa intuitiivisesti valita sanoilleen ja teoilleen oikean paikan ja ajoituksen sekä mahdollisesti yllättävän oivalluksen.

Parhaisiin sävellyksiin kuuluvat riitasoinnut. Kiinnostavassa maalauksessa on muutakin kuin hailakoita värejä. Komediaan sisältyy draamaa ja draamaan ripaus huumoria. Johtaminen on parhaimmillaan, kun siinä esiintyy tilanteeseen sopivia jopa vastakkaisia elementtejä.

Taiteeseen nivoutuu anarkiaa ja kritiikkiä, usein isoinkin annoksin. Ei ihme, että tyrannit pelkäävät taitelijoita, yrittävät saada heidät pönkittämään valtaansa ja epäonnistuttuaan vangitsevat ja teloittavat heidät.

Kuninkaat ja pääministerit vaihtuvat, mutta Shakespearin näytelmät kertovat vuosisadasta toiseen vallanpitäjien sekoiluista. Yhdysvaltain presidentit seuraavat toisiaan epätasaisena jatkumona, mutta Robert Frostin runot kertovat, mikä ihmisyydessä ja vallassa on tärkeintä.

Ilkeimmätkin diktaattorit rakentavat valtapyrkimyksiään ilmentävää taidetta. Vavisuttavana esimerkkinä Hitlerin arjalaisen ihmiskuvan estetiikka ja megalomaaniset rakennusprojektit tai taannoisen Neuvostoliiton paraatit ja kuvasto.

Jokaisesta vaikuttamaan pyrkivästä johtajasta välittyy jonkinlainen estetiikka, tietoisesti rakennettu tai sattumalta syntynyt. Aina on hyvä miettiä, miten sopusoinnussa keskenään ovat julkinen yrityskuva ja arjen johtaminen puheineen ja tekoineen.

Ehdotan, että tulevaisuuden johtajuusarvioissa ja palkitsemisessa olisi kaksi mittaria: tulos ja tyyli. Molemmat 50 prosentin painotuksella. Siitä olisi helppo kehittää kisa ”Vuoden elegantti johtaja”.

Aiheesta lisää blogeissani Etiikka ja estetiikka kuuluvat yhteen – E&E elää ja Johtaminen on taidetta. Tai ainakin se voisi olla.

#johtamistaide #johtajuus #tyyli #taide #estetiikka #etiikka

Ideat ja kokemukset on vuosituhansien ajan kerrottu tarinoina. Heimokulttuureissa ne kulkivat suullisena perimätietona, sittemmin kirjallisina dokumentteina. Niiden avulla vahvistetiin yhteisön identiteettiä ja välitettiin arjen selviytymiskeinoja.

Syntyi myyttejä, joiden voima ei ole kovissa faktoissa vaan kokemusten taustalla kulkevista virroista ja viisaudesta. Vanhat myytit olivat jumaltaruja tai sankareihin liitettyjä legendoja.

Vanhat mallit voivat edelleen hyvin. Aivomme ovat rakentuneet luomaan ja tulkitsemaan tarinoita.

Vaikuttavien hahmojen ympärille syntyy oma mytologiansa. Heidän yksittäiset tekonsa – hyvät ja huonot – lähtevät vaeltamaan omaa kiertokulkuaan. Mannerheim kuvataan henkilöksi, joka tunsi sotilaansa ja tervehti heitä kädestä pitäen. Oikeasti hän ei voinut tuntea kaikkia, mutta rintamalla käydessään hän puhui ystävällisesti sotilaiden kanssa, ja siitä levisivät kuvat ja kertomukset. Syntyi myytti.

Johtajuuteen liittyy myyttisiä elementtejä monestakin syystä.

1. Ensiksikin johtajuutta on mahdoton määritellä eksaktisti. Määrittelyjä on satoja, mutta johtaminen on myös jotain muuta. Voimme tunnistaa ydinasioita, kuten tehtävä, ihmiset, kommunikaatio ja ryhmä, mutta johtajuus ei tyhjenny niihin. Johtajuus on enemmän kuin mitä johtaja tietoisesti haluaa tuoda julki. Joskus se muu tukee hänen pyrkimyksiään ja tavoitteitaan, joskus se haittaa niitä.

 2. Johtaja elää väistämättä akvaariossa, jota tarkastellaan koko ajan. Hänen persoonastaan ja tekemisistään sikiää tarinoita ja huhuja. Ne saavat alkunsa ehkä yksittäisestä episodista, jossa hän sanoo tai tekee jotain ystävällistä tai epäystävällistä. Vain osa niistä on tarkoitettu kerrottavaksi, mutta niitä kerrotaan kuitenkin.

Johtajia tarkkaillaan moninkertaisesti suurentavalla suurennuslasilla. Tarinat ruokkivat toisiaan. Hyvät tarinat synnyttävät uusia hyviä tarinoita, jolloin johtaja puetaan sankarin viittaan. Huonot tarinat muodostavat pahan kierteen, jossa johtajan hyvätkin aikomukset tulkitaan negatiivisesti.

Johtaja itsessään on tarina.

 3. Monet johtajat muokkaavat tietoisesti todellisuutta luomalla innostavia visioita ja toivekuvia. He luovat tulkintoja ja merkityksiä ulkoisille mahdollisuuksille ja uhkakuville saadakseen yhteisönsä toimimaan toivomallaan tavalla.

Hyvässä tapauksessa johtaja luo symboleita, jotka vahvistavat ryhmän sosiaalisia siteitä ja missiotietoisuutta. Huonoon johtamiseen voi kuulua vainoharhaista ja valheelliseen tilannekuvaan pohjautuvaa vakuuttelua, manipulointia ja retorista toistoa, jonka tuloksena ryhmä alkaa seurata johtajaa sokeasti. Kyseenalaistajat ohjataan ryhmän reunamille tai ulkopuolelle.

On ajateltu, että tulevaisuuden johtaja on tarinankertoja, joka jatkaa aiempien polvien työtä ja johtaa väkensä tarinan seuraaviin vaiheisiin. Parhaimmillaan hän vetoaa ihmisten mielikuvitukseen ja luo esimerkillään ja sanoillaan lähes eeppisen vetovoiman. Tarinoiden avulla mieli rakentaa yksittäisistä sirpaleista kokonaisuuksia.

Kuka enää uskoo, että johtaminen olisi lineaarista syy-seuraussuhteiden hallintaa?

Tämän blogin ajatuksia on laajemmin tuoreimmassa kirjassani Johda merkitystä (Aaltonen & Ahonen & Sahimaa, Alma Talent, 2020).

#tarinankerronta #tarinat #johtajuus #myytti #legenda #merkitys #johdamerkitystä

Katri Kulmuni teki fiksusti hankkiessaan itselleen valmennusta. Jokaisen julkisessa tehtävässä olevan pitäisi panostaa esiintymiseen, joka on tärkeä osa retoriikkaa eli puheviestintää ja puheella vaikuttamisen taitoa. Harmi, että ministerin rahoituskuviot menivät pieleen.

Antiikin maailmassa retoriikka oli korkealle arvostettu tieteenala. Suuret oraattorit, kuten Demosthenes, Cicero ja kaltaisensa olivat merkittäviä mielipidevaikuttajia, filosofeja ja valtiomiehiä. He esiintyivät oikeussaleissa, poliittisissa elimissä ja kansankokouksissa.

Antiikissa luotiin puhetaidon perusteet, jotka kukoistavat nykyään erityisesti anglosaksisessa maailmassa. Tee kotiläksysi kunnolla. Harjoittele. Muista logos, ethos ja pathos. Eli asia, uskottavuus ja tunne.

Retoriikka on alkanut vähitellen saada arvostusta Suomessa, kiitos erinomaisten opettajien, kuten Juhana Torkki ja Antti Mustakallio. Sekä monet muut.

Tosin meillä on edelleenkin paljon tekemistä. Tämä tuli mieleeni, kun kuuntelin Yhdysvaltojen demokraattien puoluekokouksen iskeviä ja huolellisesti rakennettuja kannatuspuheenvuoroja Joe Bidenille. Suomalaisen poliitikon puhe on edelleen varsin tasapaksua, paperinmakuista ja maneerista. Keskimäärin.

Suomalainen poliitikko puhuu tehdäkseen itsensä näkyväksi. Yritysjohtaja puhuu jakaakseen infromaatiota. Amerikkalainen puhuu vaikuttaakseen kuulijoihin.

Hyvän puhujan ei tarvitse olla täydellinen. Varsinkaan, jos hänellä on asiaa, jonka takana hän seisoo uskottavasti ja jos hänestä pilkahtaa edes jonkinasteista tunnetta.

Yksi Suomen karismaattisimmista reettoreista Esa Saarinen artikuloi epäselvästi, mutta se vahvistaa hänen puheensa tunnistettavuutta, persoonallisuutta ja inhimillistä särmää. Ja kun hän uskaltaa panna peliin tunnetta.

Sanna Marin ei välttämättä ole esiintyjä kaikkein räjähtävimmästä päästä, mutta hän kertoo asiansa loogisesti, rauhallisesti ja tavallisella kielellä, mikä kolahtaa meihin mattimeikäläisiin.

Sauli Niinistön lauserakenteet eivät välttämättä ole niitä yksikertaisimpia, mutta hänellä on kokemuksen ja viisauden karismaa.

Viime vaalien alla puoluejohtajat saivat mahdollisuuden antaa näytteen puhetaidostaan televisiossa. Kaikesta näkyi, että Suomi ei vielä ole retoriikan mallimaa. Puhujat pyrkivät saamansa opastuksen mukaan kertomaan tarinan, mutta se vaikutti päälle liimatulta, ja vain harva onnistui vakuuttamaan luontevuudellaan.

Asuin 70-luvulla Ruotsissa ja ihailin Olof Palmen karismaattista ja joskus demagogista intensiteettiä. Meidän kulttuuriimme sellainen ehkei sovi, mutta väriläiskiä mekin kaipaamme. Joskus haikailen Veikko Vennamon iskevää ja vangitsevaa kiihkeyttä

Barack Obama on sitten jo oma lukunsa. Hänen puoluekokouspuhettaan kuunnellessani kiinnitin huomiota hänen rytmitykseensä. Jokainen lause oli punnittu, ja lähes jokaisen jälkeen hän piti jäätävän ja paljon puhuvan tauon varmistaakseen, että sanat oikeasti upposivat kuulijoihin.

Omia haastattelujani ja puheitani kuunnellessani punastun häpeästä, niin kaukana ne ovat täydellisyydestä. Kummallista kyllä, toisen puhujan sössötys ei haittaa minua, jos hän on aidosti läsnä eikä pyöritä maneerista levyä kerrasta toiseen. Kaikkien ei tarvitse olla Saarisia ja Obamoja, mutta meillä kaikilla on mahdollisuus kehittyä.

Joten poliitikot, johtajat, papit, keskustelijat, myyjät, opettajat, ekonomistit, insinöörit ja muut asiantuntijat, hyvä asiasisältö ei aina riitä.

Asia pitää myös pyrkiä kertomaan hyvin.

#retoriikka #puheviestintä #esiintyminen #poliitikko #johtaja #puhe #saarna #vaikuttaminen