10. tammi, 2019

Yhdestoista hetki ja ihmiskunnan kutsumus

Uudenvuoden lupaukset on annettu ja unohdettu.

Vuoden 2018 järisyttävin uutinen oli IPCC:n ilmastoraportti, kattava tieteellinen kartoitus ilmastonmuutoksesta.  Raportti on karua kertomaa. Teemme maailmalle suunnittelematonta, hallitsematonta, äärimmäisen riskaabelia ja vaikutuksiltaan arvaamatonta tuhoa.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat merenpinnan kohoamisena, talouden kriiseinä, eläinten sukupuuttoon kuolemisena, koralliriuttojen tuhoutumisena, joukkopakolaisuutena, yhteiskuntien rakenteiden järkkymisenä, kollektiivisen stressin lisääntymisessä, ruuan ja veden saannin loppumisena suurilta ihmisryhmiltä, muutoksina kulttuurissa, kaikessa. Jotkut vaikutukset tiedetään varmasti, monia ennustetaan ja arvaillaan.

Hyvä uutinen on, että päättäjien ja vaikuttajien tasolla tilanteen vakavuus tiedostetaan. Katowicessa pidetty ilmastokokous vahvisti useimpien valtioiden sitoutumista taisteluun ilmaston lämpenemistä vastaan. Mutta teemmekö läheskään tarpeeksi?

Muistan elävästi vuosituhannen vaihteessa käytyä keskustelua, jossa tilannetta tiiviisti seuraavat esittivät uhkakuvia, ja suuri enemmistö kohautti olkapäitään. Antaa niiden höyrytä. Olemme ennenkin selvinneet.

Jos olisimme silloin noin 20 vuotta sitten tehneet muutoksia, joita nyt teemme pakon edessä, maailma voisi paremmin. Jossittelulla emme kuitenkaan ratkaise mitään.

Nyt on havahduttu. Toivoa siis on.

Huono uutinen on, että vanhojen paradigmojen ja toimintatapojen jyräävä voima yhdistettyinä ahneuteemme ja itsekkyyteemme ovat jättimäinen hidaste.

Meidän jokaisen kulutustottumuksilla on merkitystä, mutta ilman velvoittavia kansainvälisiä sopimuksia ja pakottavaa lainsäädäntöä planeetta ei selviä tai kokee ainakin peruuttamattomia vaurioita.

Suomi on tämän taistelun etulinjassa. Meidän toimiemme suurin vaikutus on siinä, että omalla esimerkillämme haastamme globaalin yhteisön merkittäviin muutoksiin – nyt.

Vuosi 2019 saattaa olla ihmiskunnan historian merkittävin vuosi, yhdestoista hetki. Jos emme tee mitään nyt, vaikeutamme entisestään tulevaisuuden hankkeita ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Jos ikinä aiomme tehdä mitään merkittävää ihmiskunnan hyväksi, sen aika on käsillä.

En kirjoita tätä syyllistääkseni ketään. Kirjoitan, koska muutos on mahdollista vain laajan tiedostamisen tuloksena.

En osaa myöskään antaa kymmenen kohdan toimintaohjeita yksilöille ja yhteisöille. Ohjeet ovat tiedossamme. Mikään ei muutu ilman kollektiivista havahtumista ja tiedostamista, joka johtaa jostain luopumiseen ja jonkin uuden aloittamiseen.

Mitään merkittävää tuskin syntyy pelon ja pakon avulla. Mutta ääritilanteessa niilläkin on merkitystä. Ehkä olemme jo äärilaidalla. Enemmän kuitenkin uskon unelmaan maailmasta, joka voi hyvin.

Sotien jälkeen meillä oli yhteinen tarina, jota kutsuimme jälleenrakentamiseksi. Sitten meiltä katosi tarina. Nyt meidän on pakko löytää merkityksellinen tarina uudelleen.

Nyt jos koskaan ihmiskunnalla on kollektiivinen missio, yhteinen kutsumus.