5. loka, 2018

Päivittelyn mahtava voima

Mitä olisi elämä ilman päivittelyä? ”Oletko kuullut, mitä johtoryhmä taas meni päättämään?” ”Joo, ei mennyt ihan putkeen.” ”Se on aina sitä samaa.” ”Joo, kohellusta.”

Päivittelyä ruokalassa. Päivittelyä kahviautomaatilla. Päivittelyä sosiaalisessa mediassa.

Diplomipäivittelijä ei tee koskaan pelkkää somepäivitystä. Hän tekee päivittäisen somepäivittelyn. Aiheista ei ole pulaa. Ellei niitä satu työmatkalla metrossa, niin uutisvirrasta löytyy aina jotain, josta voi purkautua kavereilleen.

Suosittuja aiheita ovat maahanmuutto, hallitus, oppositio, poliitikot, sote, SAK ja Trump. Työpaikoilla pomot tarjoilevat herkullisia aiheita. Kaveriporukoissa ovat omat päivittelyteemansa.

Nyt ajattelin päivitellä päivittelijöitä. Päivittelyni taustalla on kateus, koska olen kehno päivittelijä. 

Päivittelyä osaamattomuudestani saan kuulla silloin tällöin Pirkko-vaimoltani, joka hänkään ei ole maailman parhaita päivittelijöitä, mutta joka siinä lajissa pesee minut, varsinkin saadessaan vauhtia TV-uutisesta tai juontajan kampauksesta. Aikansa puhuttuaan, äimisteltyään ja päiviteltyään hän kysyy kommenttiani.

Tässä kohtaa olen tylsä: ”No, jotkut vaan on sellaisia.” Tai: ”Ootko nyt ihan varma, että se oikeesti tarkoitti sitä.” Tai: ”Anna mä nyt kuuntelen, mitä se sanoo.” Tai: ”Hei, vaihdetaan puheenaihetta. Ei me sille mitään voida tehdä.”

Johon Pirkko toteaa, että kyllä siitä nyt puhua voidaan.

Päivittelyllä toden totta on paikkansa, samalla tavalla kuin sen sukulaisilmiöllä juoruilulla. Kauan sitten luin tutkimuksen, jossa todettiin, että ilman juoruilua yhteisö sairastuu.

Päivittely ja juoruilu ovat tapoja päästää höyryt ulos. Jos niitä hautoo vain sisällään, niin painekattila räjähtää.

Mutta jotain rajaa. Juoruilu voi kääntyä selän takana puhumiseksi ja puukottamiseksi. Jos Kalle puhuu minulle pahaa Eskosta, niin voin olla varma, että hän puhuu Liisalle pahaa minusta. Jos puukotuksen kulttuuri paisuu, kukaan ei voi olla varma toisesta.

Ei ole tavatonta, jos joskus keskustelemme kollegastamme ja puramme mieltämme. Mutta jos kolmas osapuoli on pysyvä puheenaiheemme ja jos puheemme on pahantahtoista, niin olemme upottavalla suolla.

Olen yrittänyt noudattaa periaatetta, että sen minkä puhun jostakusta toisesta, voin puhua myös hänelle itselleen. Aina en ole ollut täysin johdonmukainen.

Usein pahantahtoiset puheet vuotavat kohteen korviin, kaiken lisäksi paisuneessa muodossa. Niin keitettyä soppaa syödään tänäänkin sadoissa yhteisöissä.

Päivittely kohdistuu usein ilmiöön, ei henkilöön, kuten puhdasoppinen juoruilu. Vakiopuheeksi jäädyttyään se estää meitä näkemästä, mitä voisimme tehdä asialle. Ellemme voi tehdä mitään, niin päivittelyn kestoa kannattaa lyhentää. Jos voimme tehdä jotain, niin puheen fokus kannattaa siirtää ratkaisujen etsimiseen, vähän lyhyemmän päivittelyn jälkeen.

Tärkeintä ei ole puhua siitä, mikä on ongelma. Tärkeämpää on miettiä, mistä lopulta on kysymys ja mitä olisivat ratkaisuvaihtoehdot. Ongelma ei välttämättä ole siinä, mitä ensi katsomalta luulemme, ja ratkaisut voivat olla lähempänä kuin huomaammekaan.

 

#päivittely #juoruilu #ratkaisut