15. syys, 2018

Hyväksikäyttö – mitä se puhuu meille?

Lasten hyväksikäyttö on hirvittävää. Kuitenkin sitä tapahtuu. Siihen osallistuvat henkilöt saattavat olla korkeasti koulutettuja ja huippuviroissa tai aivan tavallisia tallaajia.

Katolinen kirkko ei ole tässä ainoa syntinen, mutta sen piirissä tapauksia näyttää olevan enemmän kuin missään muussa globaalisssa yhteisössä. Varmasti emme tiedä, onko tietoomme tihkunut vasta jäävuoren huippu.

Paljastukset leimaavat koko katolista kirkkoa ja sen kaikkia pappeja. Suuri enemmistö papeista toimii asiallisesti, mutta kirkolla on silti edessään pitkä pyykkitupareissu. Mitä avoimemmin se tapahtuu, sen parempi.

Miksi katoliset papit ovat sortuneet tällaiseen? 

Selibaatti ilmeisesti selittää paljon. Se erottaa katolisen kirkon muiden jättiorganisaatioiden avainhenkilöiden työehdoista, joten on oikeutettua epäillä sitä seksuaalisten väärinkäytösten vaikuttajaksi.

Ihminen on seksuaalinen olento, eikä pappisvihkimys tapa ihmisen haluja. Niitä voi kontrolloida, ja ihminen voi kiinnittää mielenkiintonsa moneen muuhun asiaan, mutta jossain sisimmässä vietit vellovat. 

Pedofiliaongelma saattaisi olla vielä suurempi, ellei papeilla olisi minkäänlaisia purkukanavia. Jollakin on ehkä rakastaja tai muita tasavertaisia suhteita, joissa voi ilmentää seksuaalisuuttaan rikkomatta ainakaan lakia. Voin myös kuvitella, että platoninen rakkaus tai vahva ystävyys voi kompensoida fyysisen kosketuksen puutetta.

Yhdeksi selitykseksi on etsitty sitä, että papin uravalinta tehdään usein melko nuorena. Poika elää vaihetta, jossa hän ei ole oppinut tuntemaan seksuaalisuuttaan.

Voimme samalla miettiä katolisen kirkon vahvaa hierarkkista luonnetta. Kirkko on perinteisesti pitänyt kiinni oikeassa olemisen eetoksestaan. Rikkeet käsitellään sisäisesti, ne peitetään, eikä niiden ei anneta iskeä säröä vahvan instituution julkikuvaan. Kirkolla on tästä raskas ja pitkä perinne. 

Tarrautuminen oikeassa olemiseen ei ole harvinaista missään organisaatiossa. Omaa pesän likaamista ei katsota hyvällä.

Kummastellessamme katolista kirkkoa meidän on hyvä miettiä myös itseämme ja omia yhteisöjämme. Mitä kaikkea sellaista meissä on, jonka haluamme kätkeä julkisuudelta? En viittaa nyt vain elokuva-alan tai eduskunnan piiristä tihkuneisiin tarinoihin.

Pinnan alla on kiusaamista, alistavaa vallankäyttöä, puukotuksen kulttuuria, valheiden verkkoa.

Jos kaikki kulissien taakse kätketty tulisi äkkiä päivänvaloon, niin tuskin kestäisimme sitä. Salaisuudet kuuluvat elämään, mutta jos salaisuudet alkavat ohjata elämäämme yksilöinä ja yhteisöinä, niin rotkoa kohti ollaan ajamassa.

Mitä meidän kaikkien siis pitäisi tehdä? Totuusistuntoja on kokeiltu, ja niiden aiheuttamat haavat voivat olla syvempiä kuin hyödyt.

Sillä voisi päästä pitkälle, että alkaisimme hyväksyä itsemme ja toisemme tavallisina haavoittuvina ihmisinä. Etsisimme normaaliutta ja luonnollisuutta. Liike-elämässä, kirkossa ja virastoissa. Vaikka pienin askelin. Arvostaisimme totuutta enemmän kuin kulissia. 

 

#lastenhyväksikäyttö #pedofilia #seksuaalisuus #katolinenkirkko #katolisetpapit #salaisuudet #kulttuuri #normaalius