3. elo, 2018

Ihminen työkuntoon vai työ ihmiskuntoon?

Keittiömestari ja ravintoloitsija Henri Alén avautui romahduksestaan ja kirjoitti koskettavan blogin Miksi pää ei kestä työelämää?

Kun itse seilasin burn-outin rajamailla, ei kuulunut asiaan puhua ongelmistaan julkisesti. Taakat kannettiin yksin, peitellen ja sinnitellen. Kai se menee enimmäkseen vieläkin niin, työelämän uupuneet ovat suuri hiljainen raatajajoukko.

Olin järjestöjohtaja. Työntekijöitä meillä oli siihen aikaan jotain 140. Olin energinen, toteutimme onnistuneita hankkeita ja yhden erityisen komean, josta tuli taloudellinen mahalasku. Olin verkottunut, mukana laajoissa hankkeissa, harrastin, hoidin perheenisän tehtävät, tein jatko-opiskeluja, kirjoitin, kiersin kentällä. Sain kehuja riittävästi ja otin vastaan iskuja.

Sitten alkoi ahistaa. Tuntui, että minusta lähti kymmeniä säikeitä, joiden toinen pää oli kiinni minussa ja joiden toisesta päästä muut yrittivät repiä minua aina johonkin. Vaikuttaa minuun, saada panostani, käyttää aikaani. ”He imevät minut kuiviin”, kirjoitin silloin jossain.

Kaiken keskellä pidin työstäni. Tunnen tehneeni sitä intohimoisesti ja kutsumustietoisesti.

Kutsumus antaa energiaa, mutta se voi myös mennä överiksi. Intohimoisella työotteella on paikkansa, mutta se voi myös kuluttaa.

En romahtanut, kuten monelle on käynyt, vaan psyykeni alkoi kokea hidasta korroosiota. Parisuhteessa olin ärtynyt, ulospäin iloisempi. Yksinäisinä hetkinäni unelmoin alkavani kulkuriksi, joka kiertää maailmaa ilman sitoumuksia mihinkään, selässä reppu, johon mahtuu maallinen omaisuuteni. Jos olisi vaarana kiintyä johonkin, asiaan tai ihmiseen, vaihtaisin välittömästi maisemaa.

En ruvennut kulkuriksi, mutta yritin löytää arkeeni ja ajatteluuni enemmän kulkuriutta. Se helpotti.

Kerran purin tuntemuksiani ravintoloitsijaystävilleni: ”Tekisi mieli kerran elämässä vetää pää kunnolla täyteen.” He vastasivat ammattimaisesti: ”Se onnistuu, me hoidamme asian.” Pari viikkoa myöhemmin homma hoidettiin heidän kotonaan gurmeeruuan ja ranskalaisten laatuviinien avulla. Sen yhden pitkän illan olin vapaa maailman murheista. Leena ja Kalle olivat enkeleitäni.

Ehkä eniten sisintäni söi tunne siitä, että minun piti sopia minulle luotuun kaavaan. Sitä symboloi toimistoveteraanin kommentti: ”Edelliset toiminnanjohtajat eivät juosseet portaita ylös.”

Claes Janssen puhuu muutoksen neljästä huoneesta: uudistuminen, tyytyväisyys, leipääntyminen ja konflikti (förvirring). Sitä kehää kierrämme työelämässä. Mikäli emme ajoissa tee muutoksia.

Koin oman konfliktini. Ajoin päin kalliota. Aloitin jotain kokonaan uutta. Kaipasin vanhaa, mutta tunsin tarvitsevani elämäni palikoiden uutta järjestystä. 

”Olisin tuhoutunut, ellen olisi tuhoutunut”, ymmärrän nyt, Søren Kierkegaardin sanoin.

Yrittäjänäkin koin haastavia vaiheita. Alkuvuosina raadoin hullun lailla, mutta jollain kumman tavalla selvisin. Siinä ehkä auttoi, että osasin muutaman vuoden väliajoin luopua jostain tärkeästä ja uudistaa roolejani.

Vuosia on pohdittu, miten ihminen saataisiin työkuntoon. Samalla pitäisi kysyä, miten työ saataisiin ihmiskuntoon.

 

#työelämä #työkunto #burn-out #johtaminen #muutos #kulkurius