12. heinä, 2018

Kiitoksenkipeys ei ole sairaus. Kiitos on hyvinvoinnin lähde.

Kuinka usein tunnet saaneesi kiitosta? Kotona, työpaikalla, vapaaehtoistyössä, kaveriporukassa? Entä kuinka usein itse osoitat kiitollisuutta? 

”Kiittämättömyys on maailman palkka”, toteaa kansallinen viisausviritelmä. Kiitosta luultavasti pihdataan tiukasti enemmän kuin kylvetään hehtaarikauhalla. Jos odotat, että panostuksestasi tulisi aina kiitosta tai että se edes huomattaisiin, niin odota rauhassa ja pety. Maailma ei ole reilu. 

Monien elämänohje kuuluukin, että ”en edes odota kiitosta, ainakaan en pety”. Epäilen, onko se kuitenkaan kestävin elämänasenne.  On oikeutettua odottaa kiitosta, kiitoksenkipeys ei ole sairaus. Kiitoksia panttaava kasvatus tai työkulttuuri tuskin vahvistaa lasten tai henkilöstön itsetuntoa.

Toinen juttu on, miten kiitoksen voi ilmaista niin, että toinen kokee sen kiitoksena.

Huonossa tapauksessa hän voi tuntea kiitoksen rutiiniheittona silloinkin, kun kiittäjä oikeasti haluaa osoittaa kiitollisuutta. Jos henkilöiden välit ovat kireät, niin kiitoksen voi ottaa teennäisenä yrityksenä näytellä, että ei tässä mitään ongelmia ole.

Joskus kiitoksen antaja asettelee sanansa niin, että kuulija ei huomaa sen olevan kiittämistä. ”Hyvin hoidettu.” ”Hyvin vedit.” ”Maistuupa herkulliselta.” Kuulija voikin kokea sanat enemmän arviointina kuin kiitoksena. Tarkkaan ottaen kehu on eri asia kuin kiitos, mutta se voi olla helpompi sanoa.

Minun on jostain syystä vaikea ottaa vastaan kehuja, niin tärkeitä kuin ne ovatkin. ”Ei se nyt ollut mitään”, oli vakiorepliikkini joskus nuorempana. Vanhemmiten olen kehittynyt ja yritän sanoa jotain tyyliin ”kiitos, kiva kuulla”. Tuulettaa en kuitenkaan osaa, paitsi joskus, kun kukaan ei näe. Jotenkin aina kieroutunut mieleni leikkaa kehuista puolet pois. Tiedän kyllä, mieleni kohtelee kehujaa kehnosti.

Kiitosten kanssa on toisin. Tunnen kiitollisuutta, kun joku kiittää minua jostain.

Jos haluat, että kiitoksesi menee perille, on parasta katsoa toista silmiin ja sanoa jotain merkityksellistä, ehkä tyyliin ”arvostan sitä, että teit sen, kiitos”. Sanallista viestiä voi vahvistaa kättelemällä. Aina voi pysähtyä hetkeksi vaikka kirjoittamaan kiitosviestin. Ei se vaikeaa ole.

Positiivisen psykologian innoittamissa tutkimuksissa on todettu, että kiitollinen elämänasenne lisää onnellisuutta ja hyvinvointia. On parempi olla mieleltään kiitollinen kuin rypeä katkeruudessa. Vielä parempi on, jos ilmaisen kiitollisuuttani, mieluummin liian usein kuin liian harvoin.

Työpaikan kehityskeskustelut olisivat parempia, jos rutiinikehujen sijaan tai rinnalla osoittaisimme kiitollisuutta. Esimies tiimiläiselle, mutta myös työntekijä johtajalle. Muitakin kuin juhlapuheissa sanottavia juttuja, usein osoitettua kiitollisuutta, kiitos-sanan viljelemisenä ohikiitävinäkin hetkinä arjessa, työpaikalla ja kotona.

Jokainen ihmissuhteeni todennäköisesti piristyisi, jos repertuaariini kuuluisi ripaus enemmän kiitollisuuden osoittamista.

Kiitollinen mieli on suurimpia hyvinvoinnin lähteitä.

Kiitollisuuden osoittaminen on parhaita hyvinvoinnin levittämisen tapoja.

 

Ps. Kiittämiseen liittyy sananparsia. Huvittavin on sanonta ”Kissa kiitoksella elää”. Kissa ei elä kiitoksella.

Ps. 2. Tässä Merja Perttulan blogissa esitellään arjen vinkkejä (by Anneli Litovaara), joiden avulla voi harjoitella kiitollisuutta. 

#kiitos #kiitollisuus #kehuminen #kiitoksen osoittaminen #hyvinvointi #merkityksellisyys #katkeruus