4. touko, 2018

Professori repesi kesken esitelmän. Joskus on välttämätöntä olla epäkorrekti.

Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa poikkesi akateemisesta kaavasta. Pari kuukautta sitten hän seisoi arvovaltaisen pääasiassa teologeista koostuvan yleisön edessä pitämässä miniesitelmää. Aiheena oli legendaarisen professorin Seppo A. Teinosen työtä ja elämää käsittelevä kirja.

Yliopiston pieni juhlasali oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Leppoisat ja asiantuntevat esitykset seurasivat toisiaan.

Hallamaa oli puhunut 5-10 minuuttia, kun väki havahtui.

Puhuja siirtyi henkilökohtaiseen muisteloon opiskeluajoiltaan. Siihen liittyi kaksi arvostettua teologia, jo mainittu SAT sekä Mikkelin silloinen piispa. Tarina oli kuvaus siitä, miten nuori naisopiskelija tunsi tulleensa loukatuksi.

Sitten hän latasi.

"Kirja toi mieleen kaiken sen helvetillisen paskan, jonka on joutunut kokemaan naispuolisena teologian opiskelijana."

Tämän hän sanoi vahvasti ja tunteella. Purkaus perusteluineen kesti minuutin pari. Väki kuunteli hiljaa. Ei ihan viileän akateeminen hetki.

Jälkipuinneissa jotkut ovat ymmärtäneet Hallamaata, toiset ovat paheksuneet.

Arvostan hyvää käytöstä ja korrektia puhetta, mutta joskus on välttämätöntä olla epäkorrekti.

Jos Lauri Törhösen ahdistelemat naiset olisivat jossain julkisessa tilanteessa kunnolla rapanneet kokemuksensa eliitin silmille, niin ehkä he olisivat tulleet kuulluiksi. Mutta he eivät uskaltaneet silloin.

Joskus jonkun on repäistävä.

Hallamaan ja muiden naisteologien kokemaa kohtelua ei voi rinnastaa naisnäyttelijöiden nöyryyttämiseen. Mutta se ei välttämättä tee siitä helpommin nieltävää tai hyväksyttävämpää. Se oli siistiin pukuun kätkettyä hiljaista alistamista.

Se oli ajan henki silloin, talon tapa, tämä naisten ahdistelu filmiteollisuudessa tai heidän näkymättömäksi tekemisensä ylipistossa, kirkossa ja muualla työelämässä.

Ajoittain on otettava irtiotto menneestä tai muun joukon mielipiteestä.

Isänmurha on epäkorrektia. Vastarannan kiiski on ilonpilaaja. Silti elämä vaatii joskus, että joku korottaa äänensä. Korrekti hiljaisuus voi olla häpeällistä silmien sulkemista ja vaikenemista. 

Työelämä on täynnä tarinoita alistavasta vallankäytöstä ja vaikenemisesta. Useimmat niistä jäävät kertomatta.

Poikkeavan käsityksensä tai ihmettelynsä voi ilmaista, vaikkei asia olisi kovin dramaattinen. Jos kulttuuri sallii, että pienistä asioista voi kaikessa rauhassa tuoda esille eri näkökantoja, niin suuretkin asiat ponnistavat helpommin päivänvaloon.

 

Ps. Ikuinen myötäily ja positiivisuus voi kieliä myös sitoutumisen puutteesta, kuten Eeva Pitkänen kuvaa blogissaan Vastarannan kiiski vai työyhteisön sitoutunein jäsen. Patologiset pahan ilman linnut ja kyyniset purnaajat ovat sitten jo kokonaan eri tarina. 

 

#metoo #alistaminen #vallankäyttö #vaikeneminen #korrektius #isänmurha