6. huhti, 2018

Haluaisit olla hyvä johtaja. Onko se ylipäänsä mahdollista?

Johtamiskirjat ja -artikkelit on pakattu täyteen tutkimuksia, ideoita, havaintoja, varoituksia ja luetteloita. Joitakuita ne johdattavat johtajuuteen, muttei läheskään kaikkia. Jotkut onnistuvat, toiset tekevät mahalaskun kuralätäkköön.

Kyynikot sanovat, että siinä näette, turha edes yrittää. Johtaminen on aina mitä on. Optimistit uskovat, että kehitystä tapahtuu, tosin lähes huomaamattomin askelin.

Ymmärrän sekä kyynikoita että optimisteja.

Kyynisyyttä ruokkii se, että johtamista yritetään usein kehittää niksipirkkalinjalla. Kun noudatat näitä neuvoja, sinusta tulee huippujohtaja. Oikeassa elämässä se ei mene niin. 

Jos henkilö on löytänyt johtajuutensa, käytännön vinkeistä on apua. Mutta jos häneltä yhä puuttuu johtajuuden se jokin, niksivinkit vain tekevät hänestä tehokkaamman huonon johtajan.

Optimismiin on syytä, jos laajentaa perspektiiviään. Johtaminen on nyt erilaista kuin mitä se oli 50 vuotta sitten. Muistan ajan, jolloin johtamiseen piti riittää, että sai tittelin ja ruskean työpöydän. Nyt ei riitä. Johtajalta odotetaan, että hän johtaa.

Olen tavannut johtajia, jotka tietävät, miten kuuluu johtaa, mutta jotka kuitenkin epäonnistuvat. ”Koska tiedän miten pitää johtaa, olen hyvä.”

Nämä tietävät ja tiedostavat henkilöt eivät möhli pirruuttaan. Useimmiten he tarkoittavat hyvää, mutta monilta puuttuu itsereflektion kyky. He eivät tunnista omaa tapaansa toimia tai vaikutustaan ihmisiin.

Sitten siinä rinnalla on joku tavis, jolta jostain kumman syystä johtaminen sujuu.

Johtamisen haaste on siinä, että onnistuminen edellyttää ajattelua ja tunnetta, yksinoloa ja yhteisöllisyyttä, määrätietoisuutta ja harkintaa, puhetta ja kuuntelua, tietoa ja luonnetta. Välillä pitää ajatella laajasti ja toisessa hetkessä taas havaita pikku nippelit.

Minkä osan näistä heittäisin kulloinkin kehiin, kas siinä pulma. Jopa henkilölle, jonka treenikassiin kuuluvat nuo kaikki elementit. 

Yhden koon johtajuuteen ei kannata edes pyrkiä, ideaalimalliin, joka kaikissa tilanteissa takaisi sankarijohtajan menestyksen. Hän ehkä pärjää yhdessä tilanteessa ja seuraavassa rämpii.

Jos olisi pakko antaa yksi ajattelun sytyke johtajille tai kenelle tahansa vaikuttamiseen pyrkivälle, niin se voisi liittyä itsetuntemukseen. Tai paremminkin oman sisäisen tasapainon etsimiseen. Kuka oikeasti olen? Mitä lopulta ajattelen? Mikä minua viime kädessä draivaa?

Olenko oma itseni vai viiteryhmäni muovaama klooni? Näyttelenkö johtajaa vai kuuntelenko arvojeni, merkityksen ja hyvien aikomusteni ääntä?

En yllytä menemään luostariin viideksi vuodeksi itseään etsimään. Viisi vuotta tuskin riittäisi. Pikemminkin yllytän luomaan joka päivälle yhden rehellisen hetken, pysähtymään ja kuuntelemaan. Kysymään, mihin sinua tai teitä oikeasti tarvitaan. Miettimään, millaiseen maailmaan uskot. Katsomaan toista ihmistä samalta tasolta, ei ylhäältä eikä alhaalta. Vaikka vain hetken päivässä.

Kontaktoi itseäsi. Sen päälle voit alkaa rakentaa johtajuuttasi.

Ps. Varmuuden vuoksi: johtamiskirjoja ei kannata dissata. Itse olen lukenut niitä paljon ja oppinut niistä. Minäkin olen kirjoittanut niitä kasan. Mutta: kun lukee kirjoja ja käy kursseja, on samalla tärkeä lukea itseään.

 

Avainsanat: johtajuus, johtaja, kehittyminen, itsereflektio, pysähtyminen