24. maalis, 2018

Oliko Aku Louhimiehen anteeksipyyntö vilpitön?

Anteeksi pyytäminen on maailman hankalimpia asioita. Sitäkin vaikeampaa on luultavasti anteeksi antaminen.

Aku Louhimies on monessa puheessaan pyytänyt julkisesti anteeksi sitä, että hänen työtapansa olivat loukanneet naisnäyttelijöitä. Plus sitä, ettei hän ollut kuullut saamaansa kritiikkiä.

Anteeksipyyntö esitetään monista motiiveista ja eri variaatioin. Se voi olla hukkuvan oljenkorsi. Tai laskelmoitu osa syytettynä olemisen dramaturgiaa. Tai se voi olla puolihuolimaton sori vaan.

Anteeksipyyntö voi olla myös vilpitön. Henkilö katuu tekoaan, on pahoillaan aiheuttamastaan vahingosta ja haluaa hyvittää tekonsa.

Mistä tietää, onko pyytäjä tosissaan? Loppujen lopuksi ei mistään. Ainakaan jos vaadimme satavarmaa tietoa. Voimme tietenkin tarkastella henkilön elekieltä ja sanatonta viestintää. Monien mielestä Louhimies vaikutti vilpittömältä. Törhönen taas yritti neutraloida tekojaan, puolustella.

Hard core kyynikko ei ota ensimmäistäkään anteeksipyyntöä tosissaan. ”Ei hän oikeasti kadu.” ”Louhimies on filmimies, helppo siinä on näytellä nöyrää.”

Kun Mika Myllylä aikoinaan pyysi Suomen kansalta anteeksi sekaantumistaan dopingiin, me koimme hänen olevan vilpitön. Hän tunsi itsensä petturiksi, ja annoimme hänelle anteeksi. Hän itse ehkei koskaan armahtanut itseään.

Minulla on tuttu, jonka sanavarastoon ei kuulu sana anteeksi, mutta jonka olemus ja teot kertovat että ”tein väärin, olen pahoillani”.  Yleensä asiat näyttävät hoituvan.

Sanat ovat hyödyllisiä, mutta tärkeintä on, että loukatulle jää tunne loukkaajan aidosta katumuksesta ja sopimisen halusta.

Anteeksi antaminen on oma lukunsa. Se voi olla ”ei tässä mitään” -puhetta, joka kuitenkin jättää kaunan loukatun mieleen. ”Saat anteeksi” voi sanoa usein vasta, kun aikaa on kulunut tarpeeksi. Tai sen voi sanoa, mutta sen jälkeen loukattu tarvitsee aikaa ja joskus lisäkeskustelua päästäkseen sisäisesti tasapainoon asian kanssa.

Olen seurannut ihmissuhdedraamaa, jossa toinen osapuoli on päättänyt olla ikinä antamatta anteeksi. Siitäkään huolimatta, että hän on yhtä suuri osa varsinaista ongelmaa kuin se toinen. Olen pahoillani hänen puolestaan. Katkeruus ja äärimmäinen kovuus ei tee hyvää ihmisen hyvinvoinnille. Vastaavia tilanteita on paljon.

Ajattelen, että on parempi pyytää anteeksi ehkä hieman useammin kuin harvemmin. Mutta anteeksipyynnön on syytä aina tulla sydämestä.

Yritän noudattaa ajatusta, että olen mielummin hiukan liian sinisilmäinen kuin liian kyyninen. Minulle se sopii, jollekulle toiselle ei.

Jussi-gaalan puheessaan Louhimies antoi ymmärtää, että hän käy henkilö henkilöltä keskustelun jokaisen loukkaamansa naisen kanssa. Se tuntuu viisaalta. Jotkut naiset ovat luultavasti jo antaneet hänelle anteeksi. Jotkut taas tarvitsevat lisäaikaa.

Pitääkö vanhoja asioita tonkia? Pahimmillaan kaivelu voi synnyttää uusia loukkaantumisia. Mutta joskus jälkiprosessit voivat olla puhdistavia ja jäsentäviä rituaaleja, joiden jälkeen elämä jatkuu.

 

Avainsanat: anteeksipyyntö, anteeksianto, Louhimies, sinisilmäisyys, kyynisyys, vilpittömyys

Kuva: Räpsäys tv-ruudusta, Louhimies Jussi-gaalassa.