9. helmi, 2018

Huumoria kehiin, niin hankalatkin tilanteet ratkeavat.

Huumori on työelämän käyttämätön voimavara. Ei tarvitse olla koomikko tai ammattipelle voidakseen käyttää huumoria vaikean tilanteen ratkaisemisessa tai vaikka johtamisen työkaluna. Jo ripaus pilkettä toimii.

Tosikkouden, tärkeilyn, kyynisyyden ja piukkapipoisuuden aika on ohi. Toivottavasti.

Evoluutiossa naurun arvellaan syntyneen, kun vaaratilanteen jännitys laukesi äkisti ja jännittynyt hermojärjestelmä koki nopean rentoutuksen. Samaan tapaan kuin vitsiä kerrottaessa odotamme loppuhuipennusta, joka laukaisee purkauksen. Tosin naurahtelemme myös, kun olemme hämillämme, häpeissämme tai peloissamme. 

Ensimmäinen huumoria käsitellyt tieteellinen kansainvälinen konferenssi pidettiin Walesin Cardiffissa vuonna 1976. Raportit eivät kerro, oliko siellä hauskaa.  

Huumorin ja naurun lajeja on monia. On tilannekomiikkaa, parodiaa, ironiaa, satiiria, sarkasmia, piirroksia, pakinoita, komediaa, mustaa huumoria, roastaamista, sketsejä, vitsejä, hassuja ilmeitä ja ääniä. On hihittelyä, kikatusta, hohotusta, käkätystä, röhönaurua, naurahtelua ja ulvontaa silmät kyynelissä.

Saksalainen psykologian professori Willibald Ruch on todennut, että vitsimieltymyksemme kertovat paljon persoonastamme. Jotkut meistä nauravat yksilöiden kömmähdyksistä kertoville vitseille. Toiset rakastavat vitsejä, joissa tarvitaan asioiden yhdistämisen taitoa.

On myös havaittu, että naiset nauravat enemmän kuin miehet. Miehet puolestaan kunnostautuvat enemmän naurun tuottajina. Ja ehkä myös kohteina. 

Jo Platon ja Aristoteles pohtivat vitsien luonnetta. Nauramme, kun havaitsemme jonkinlaisen epäsuhdan: joku sanoo jotain typerää, jolla sitten onkin nokkela ja syvempi merkitys. Tai saatamme kokea ylemmyyttä, kun nauramme toisten kompuroinneille.

Teologi ja filosofi Søren Kierkegaard omisti huomattavan osan tuotannostaan huumorille. Hän leikitteli ahdistuksen, Jumalan, ironian ja huumorin rajoilla. Väitöskirjassaan hän sijoitti huumorin jumalallis-inhimilliseen maailmaan. ”Humoristin naurussa elämän traagisuus ja koomisuus kohtaavat”, toteaa Kierkegaard-spesialisti Torsti Lehtinen.

Aivotutkimukset  (mm. Mikko Sams) ovat osoittaneet, että tunnekokemukset, siis myös yhdessä koettu huumori, synkronoivat aivojamme. Nauru auttaa ryhmää kokemaan, että se on ryhmä. 

On havaittu, että ryhmässä nauramme 30 kertaa useammin kuin yksin. Kognitiotieteilijä Steven Pinker sanoo, että huumori ja nauru ovat sosiaalista liimaa. ”Mitä enemmän naurua, sitä vankemmin ryhmä sitoutuu yhteen.” Huumori vapauttaa tunnelmaa ja laukaisee jännittyneitä tilanteita. Sopivat kevennykset rentouttavat aivonystyröitä ja lähentävät ihmisiä toisiinsa. 

Jokainen ryhmä määrittelee lopulta itse, milloin huumori on paikallaan ja milloin se menee överiksi. Tutun mimmi- tai äijäporukan huumori ei välttämättä avaudu ulkopuoliselle, joka voi kokea tyyppien pilkkaavan toisiaan. Ryhmä itse tietää, mistä on kyse. 

Hyvä huumori koettelee rajoja, mutta kuulijoiden tapa kokea huumori vaihtelee. Hyvä tahto kuuluu aina hyvään huumoriin.

Eikä itseään kannata ottaa liian vakavasti. Jos opettelemme nauramaan itsellemme, niin hyvinvointimme paranee ja ikämme pitenee. Ja sen sivutuotteena lisäämme yhteisömme energiaa.

Ps. Edellä mainittu professori Ruch on tutkinut paitsi huumorin psykologiaa myös kutsumusta ja luonteen vahvuuksia.

 

Avainsanat: huumori, ryhmäytyminen, hyvinvointi, tosikkous, humoristi, pilke