19. tammi, 2018

Eläkevaiheeseen kannattaa valmistautua. Silti tulee yllätyksiä.

Istun sohvalla, katson toisella silmällä aamutelkkaria ja kirjoittelen. Väki paahtaa aamuruuhkassa pimeällä Tarvontiellä. Perävalot loistavat, ja lumi pöllyää. Normaalisti minäkin olisin siellä.

Jotkut odottavat eläkettä, toiset pelkäävät sitä. Jotkut solahtavat helpottuneina eläke-elämään, toiset kärvistelevät ja haikailevat takaisin työelämään.

Jokaisella on oma eläköitymistarinansa.

Yrittäjänä minun helppo oli järjestää pitkä siirtymäkausi, joka sopi myös perustamalleni yritykselle. Minkä energisyydessä menetin pitkällä jatkoajallani, sen kuvittelen korvanneeni kokemuksella ja rentoudella.

Vieläkään en halua kutsua itseäni päätoimiseksi eläkeläiseksi. Teen mielelläni asioita, joista saan tyydytystä ja joista on hyötyä asiakkaille. Luennoin, mentoroin, kirjoitan, selvitän. Joku voisi pitää sitä työnarkomaniana. Minulle se on elämäntapa, kohtuullisesti nautittuna.

Valmistauduin kunnolla tähän siirtymääni, kuten Reppuvihko-blogistani on havaittavissa. Suosittelen, että jokainen aloittaa orientoitumisensa jo useita vuosia ennen h-hetkeä. Milloin teen muutoksen? Miten teen sen? Miltä elämäni näyttää sen jälkeen? Tärkeintä on kuunnella itseään.

Valmistautumisesta huolimatta tulee yllätyksiä. Ainakin minulle tuli.

Oli kummallinen tunne, kun en enää kuulunut työyhteisöön, ensimmäisen kerran 47 vuoteen. Jos työyhteisön fiilis on kireä, niin kuka sitä kaipaisi? Mutta minun työyhteisöni oli lähes unelma. Muutama päivä sitten pyörähdin Novetoksen toimistolla ja tuntui hyvältä tavata ihmisiä, jotka vielä pari kuukautta sitten olivat kollegojani. Hyvä työyhteisö on uskomaton voimavara.

Mikä antaa minulle merkityksen tavalliseen arkeen? Päivästä ja viikosta toiseen. Tarvitsen ihmisiä, sosiaalisia suhteita. Tuntuisi myös jännältä aloittaa jotain uutta. Lisäksi haluan olla hyödyksi jossain. Nyt annan itselleni aikaa ja katson, mitä tulee vastaan. Päässä on ideoita, annan niiden muhia.

Eläketurva on melko myöhäinen keksintö. Vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla työtä tehtiin niin kauan kuin suinkin oltiin työkunnossa, poikkeuksena harvat virkamiehet, joilla oli suvun varallisuutta. Talolliset saattoivat päätyä syyntinkivaareiksi tekemään talon töitä jaksamisensa mukaan. Bismarckin Saksassa käyttöön otettu eläkeikä oli sama kuin keskimääräinen eliniän odote.

Olen liputtanut sen puolesta, että kankea eläkeikämalli poistettaisiin kokonaan. Yhtä yleistä kaikkia koskevaa eläkeikää tai ikähaarukkaa kaipaavat lähinnä byrokraatit.

Voisimme siirtyä maailmaan, jossa eläköityminen tapahtuisi huomattavasti yksilöllisemmin ja joustavammin kuin nyt. Jotkut tarvitsevat aikaisen eläköitymisen, toiset voivat ja haluavat jatkaa pitkään. Tietojärjestelmät tekevät moninaisuuden hallinnan helpoksi. Ei tarvita kertaheittoleikkauksia eikä lopullisia siirtymiä, vaan työhön voi palatakin, ja eläke voi taas alkaa kertyä.

Tämä on minun eläketarinani, ja olen sen kanssa sinut. Huolimatta ähinöistäni, jotka nekin kuuluvat hyvään elämään.

 

Avainsanat: eläke, eläkeläinen, tekeminen, työyhteisö, merkityksen kokemus, Reppuvihko, Novetos