26. joulu, 2017

Avaintarinamme riipaisevat, kannustavat, selittävät, jäsentävät

Ennen kuin jatkat lukemista, katso tämä kahden minuutin video.

Muistan tämän Ilona-tyttäreni kertoman episodin. Astuessaan reippaasti ovesta ulos hän oli täysin varma, että osaa ruotsia heti kun tapaa uusia kavereita. Toisin kävi, kuten video paljastaa. Katselin tapahtumaa keittiömme ikkunasta. Se kouraisi minua.

Tapahtuma syöpyi mieleeni yhdeksi minunkin avaintarinoistani. Tässä päiväkirjamerkintäni:

30.9.76 Uppsala (to)

”Ilona meni ulos leikkimään toisten lasten kanssa.

He olivat kaukana ja menivät vielä kauemmaksi. Hän ajoi kolmipyöräisellä hiljalleen yli pihan. Katseli loitontuvia lapsia. Meni hiljalleen keinumaan.

Minä hänet innostin menemään ulos. Minä hänet toin tänne. Olemaan siirtolainen. Olen tunnontuskissa. Olen epätietoinen. Jumalako johdattaa vai minä?”

Tarkkaan ottaen kyseessä ilmeisesti on kaksi erillistä melko lähekkäistä tapahtumaa. Minun tajunnassani ne ovat sulautuneet yhteen.

Ilona on tunnistanut kokemuksensa liittyvän tarpeeseensa löytää yhteys toisiin ihmisiin. Minun kokemukseni liittyy perheeseen, vanhemmuuteen ja kutsumuskipuuni. Ja syyllisyyteen.

Meillä kaikilla on piilotajuntamme uumenissa avaintarinoita, ohikiitäviä episodeja tai tapahtumaketjuja, jotka usein kulminoituvat yhteen hetkeen. Jotkut niistä ovat mieltä järkyttäviä, jotkut vapauttavia ja kannustavia. Ne voivat olla lähes mitä tahansa, nähty tilanne, sanottu lause, yksittäinen kohtaaminen. Joskus hetki, johon kukaan muu ei kiinnitä huomiota.

Joistakin omistani avainkokemuksistani olen puhunut ja kirjoittanut. Tässä pari esimerkkiä: ”Jumalauta, Aaltonen, sinä olet kirjoittaja.” – itseluottamus. ”Ruskea nahkatakki.” – unelmat ja pettymykset. ”Taikuri tuli kouluun.” – uskomusten pöntöt.

Tätä kirjoittaessani tajuntaani tunkeutuu tapahtuma, jossa opettaja piti minua syyllisenä häikkään, johon en ollut syyllinen. Miksi muistan sen juuri nyt?

Mikä episodi palautuu mieleesi yhä uudestaan? Missä tilanteessa olit tosi hyvä? Mitä häpeät? Mistä sinua kehuttiin? Mikä kouraisee? Mikä kannustaa?

Jotkut tarinat toimivat metaforina, ne muuttuvat ja saavat uusia merkityksiä. Niiden avulla alamme kuvittaa elämänteemaamme. Minun Taikuritarinani on sellainen. Se poiki iskulauseen ”Älä laita lasta pönttöön, kun taikuri on paikalla”.

Jotkut episodit hautautuvat mielen sopukoihin eivätkä koskaan palaudu tietoisuuteemme. Silti ne saattavat vaikuttaa meihin. Jotkut pomppaavat mieleen elävinä ja tarkkoina ehkä vuosikymmenien päästä.

Jokaisella tarinalla on merkityksensä ja viestinsä, jota on kuunneltava. Joskus ne selittävät, joskus hämmentävät, Ne ovat osa suurempaa tarinaamme.  Niitä kannattaa mietiskellä.

En muista, että olisimme koskaan keskustelleet Ilonan kanssa tuosta Uppsalan tapahtumasta. Luulen, etten olisi pystynyt. Ehkä nyt voin.