20. joulu, 2017

Mikael Jungner ja SDP ja miksi politiikasta vieraannutaan

Mikael Jungner erosi SDP:stä? Toivottavasti hän jossain vaiheessa kirjoittaa auki tarinansa.

Seuraavassa en keskity henkilöön nimeltä Mikael Jungner. Enkä edes puolueeseen nimeltä SDP, vaikka aihetta olisi. Taustalla on laaja ongelma ja murros.

Olen demarisuvun kasvatti. Isäni oli Porin keskeisiä vaikuttajia, ja setäni Aleksi Aaltonen oli Väinö Tannerin aikaisen SDP:n puoluesihteeri eli yksi Mikaelin edeltäjistä.

Ehkä taustanikin takia politiikka ilmiönä kiinnostaa minua. Olen äänestänyt eniten demareita, kokoomusta ja vihreitä, tilanteista, ehdokkaista ja vaaleista riippuen. Jossain sisimmässäni on aina asunut pieni demari, kuten useimmissa suomalaisissa.

Minusta tuli pappi ja sittemmin yrittäjä. Humaanisti ajatteleva sukuni on suhtautunut lämpimästi molempiin rooleihini. Meissä on monia yrittäjiä.

En tiedä, liittyykö Mikael Jungner missään vaiheessa toiseen puolueeseen. Minun on ollut välttämätöntä olla liittymättä mihinkään. Tavallaan suren sitä, koska puolueet ovat ainoa kanava päästä aktiivisesti vaikuttamaan yhteisten asioiden hoitoon.

Vuosien kuluessa olen osallistunut eri puolueiden tilaisuuksiin. Olen ollut joidenkin ystävieni vaaliryhmissä. Ystävyys on merkinnyt minulle enemmän kuin puoluekanta, ja samalla minulle on tarjoutunut tilaisuus nähdä sisältäpäin eri yhteisöjen kulttuureja. Usein olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi, en ihan aina.

Puolueaktivistit turvautuvat vanhaan retoriikkaan. Oikeiston selkäydinreaktio on nähdä ammattiliitot pelkästään kirouksena. Vasemmisto puolestaan takertuu vimmatusti julkisen sektorin suureen rooliin.

Kerro minulle, mihin puolueeseen kuulut, niin kerron sinulle, mitä sanot seuraavaksi Facebookin keskusteluketjussa.

Ideologioilla on eri vaiheissa ollut tärkeä tehtävänsä. Nyt ne eivät riitä ratkaisemaan maailman suuria kysymyksiä. Niistä on tullut epä-älyllisen näennäiskeskustelun fraasigeneraattoreita.

Me emme keskustelemme, me huutelemme.

Asiat nähdään vaalikauden mittaisina, kun pitäisi katsoa 10-20 vuotta eteenpäin ja joskus paljon kauemmas. Politiikan tekoa on moitittu sullemulle-näytelmänä, tähtimannekiinina sote- ja maakuntauudistus. Politiikka on kauniisiin puheisiin verhoiltua etujen taistelua.

En kyseenalaista yksittäisten edustajiemme vilpittömyyttä. Mutta monet heistä ovat järjestelmän epäitsenäisiä kaadereita. Siksi on ollut hienoa nähdä, että joukossa on omilla aivoillaan ajattelevia yksilöitä, kuten Mikael. Heitä on useimmissa puolueissa, ja joissakin heitä jopa kuunnellaan.

En voi erota mistään puolueesta, koska en ole minkään jäsen. Jos olisin, niin ehkä ryhtyisin kiivaaseen taisteluun puolueen uudistamiseksi. Mahdollisten rankkojen pettymysten jälkeen saattaisin tehdä mikaelit. Silti kunnioitan heitäkin, jotka toisinajattelijuudestaan huolimatta haluavat pysyä puolueessaan, jos ei muuten niin nostalgisista syistä.

Demarit. Kokoomus. Keskusta. Vihreät. Vasemmisto. Oikeisto. Muut. Havahtukaa. Herätkää. Ajatelkaa itsenne uusiksi. Peli ei ole menetetty. Ainakin toivon niin.

 

Ps. Ideologiat hallitsevat muuallakin kuin politiikassa, esimerkiksi globaalissa talouselämässä. Suurissa korporaatioissa systeemi alistaa ihmisen. Uskonnoista saa sitten jo oman messunsa.

 

Avainsanat: politiikka, Jungner, SDP, puolueet, ideologiat, huutelu, uusiksi ajattelu