9. joulu, 2017

Olenko oman onneni seppä?

”Arpa on heitetty”, ulvahti yksi miljoonista isäni siemennesteen siittiöistä, kun se saavutti äitini munasolun ja hedelmöitti sen. Alkoi minun elämäni.

En valinnut vanhempiani enkä sukuani, en isäni poliittisia periaatteita enkä sitä, että Suomi on luterilainen maa.

En vaikuttanut siihenkään, että synnyin Suomeen enkä Syyriaan, enkä erityisemmin siihen, että parhaat kaverini olivat oman talomme Arska ja Peku. Sillekään en voi mitään, että raskas tärytiili putosi oikean käteni päälle ja katkaisi kaksi sormeani.

Geeniperimäni määräsi minulle kaljuuntuvan pään ja hyvän nuottikorvan. Kaljuuntumista yritin nuorempana estää. Nuottikorvaani olen tyytynyt

Joitakin ratkaisuja kuvittelen tahtoneeni ja tehneeni itse tai ainakin vaikuttaneeni niihin. Sellaisia ovat ammatin- ja puolisonvalintani tai ajokkini hankinnat. Useimmat valinnat olisivat todennäköisesti olleet toisenlaiset, ellen olisi mennyt rippikouluun Reposaaren Junnilaan tai jos vanhempani olisivat alun perin muuttaneet vaikka Somerolle.

Yksi asia on johtanut toiseen. Näennäisiä valintoja silloinkin, kun ne ovat olleet tietoisia. Olen voinut valita vain niistä vaihtoehdoista, joihin on avautunut mahdollisuus.

Jotkut harmittelevat menneitä valintojaan. Yksinäinen mies katuu sitä, että tuli hakattua puolisoa, ja työhönsä leipääntynyt johtaja sitä, ettei sittenkin lähtenyt seuraamaan unelmaansa. Silloin nuorena.

Jättimäinen lottopallo pyörii. Tai Jumala järjestelee asioita. Tai kohtalo ohjaa. Meillä on yksilöllinen tapa yrittää jäsentää tai ymmärtää elämän kaaosta. Ihmisen pelitilaksi jää nolla tai jotain vähän enemmän.

Kannattaako siis edes yrittää vaikuttaa elämäänsä tai maailmanmenoon? Huomenna voin kuolla liikenneonnettomuudessa. Siihen loppuvat mahdollisuuteni valita.

Ehdottomasti kannattaa.

Menneisyys on mitä on riippumatta siitä, miten olen voinut siihen vaikuttaa. Toisin on tulevaisuuteni kanssa, siihen minulla on vaikutusvaltaa.

Voin vaikuttaa siihen, mitä luen ja syön. Tai keiden kanssa vietän eniten aikaa. Tai lähdenkö liikkeelle vai jämähdänkö sohvalle. Senkin voin valita, millaisilla ajatuksilla ruokin itseäni ja mihin suuntaan huomioni. Kiinnitänkö katseeni vain uhkiin vai pyrinkö tarkastelemaan mahdollisuuksia? Havainnoinko ihmisissä enemmän hyvää kuin pahaa? Annanko periksi vai yritänkö uudestaan?

Näitä valintoja teen joka päivä. Jotkut niistä ovat vaikeita, jotkut näennäisiä, usein kuitenkin mahdollisia.

Pelivarani valintojen tekemiseen voi olla pienempi kuin toivoisin. Mutta onneksi jokin pelivara on olemassa. En lopultakaan ole vain heittopussi.

Elän, jotta tekisin jokaisesta hetkestäni näissä olosuhteissa parhaan ja jotta antaisin tulevaisuudelle mahdollisuuksia. Olosuhteisiinkin voi usein vaikuttaa.

Tämän sanottuani tunnistan, että kuulun hyväosaisiin. Pelivarani on suurempi kuin köyhyysloukkuun juuttuneen ja vaikean sairauden murtaman lähimmäisen. Häntä Jumala rakastaa erityisesti.

 

 

Ps. Ihmisen tahdon- ja valinnanvapaus on suuri filosofinen ja teologinen ongelma.

Ps. 2 Tämän kirjoitettuani muistin, että sorvasin aikoinaan ylioppilasaineen aiheesta Onko ihminen oman onnensa seppä. En muista, mihin silloin päädyin.

 

Avainsanat: valinnat, tahdonvapaus, elämänhallinta, Jumala, kohtalo, perimä