12. marras, 2017

Kerran isä, aina isä

Tulin isäksi 48 vuotta ja 27 päivää sitten. Aika moneen isänpäivään on tullut herätyksi.

Elina syntyi Naistenklinikalla. Siihen aikaa miesten ei annettu osallistua synnytykseen, koska he eivät olisi kestäneet sitä. Joten olin Turussa juontamassa kolmen illan opiskelijatapahtumaa.

”Tyttö on syntynyt”, kuulin varhain aamulla majapaikkani emännältä. Otin selvää, milloin sai mennä tapaamaan äitiä ja vauvaa. Se oli klo 14. Mihin aikaan tahansa ei sentään voinut mennä. Lehtisen Kale lainasi vanhan peesvärisen Opelinsa ja lähdin huristelemaan kohti Helsinkiä. Hyvissä ajoin, etten myöhästyisi.

Fiilikseni oli intensiivisen kiihkeä. Välillä hyräilin ja auvoilin. Vajaan tunnin ajon jälkeen näin sinisen merkin ”Forssa 10”.

Laulu loppui leikaten. Olin kurvannut vikatielle. Vieläkö ehtisin? Mutka Forssan kautta, ja seikkailu jatkui. Opelilla pääsi lujaa, eikä peltitolppia ollut hidastamassa.

Hesa lähestyi. Kannatti lähteä ajoissa. Jostain haalin kukkapuskan. Enää kilometri. Sitten bang. Takarengas puhki. Vilkaisu kelloon, vierailuaika oli juuri alkanut. Löysin tunkin ja vararenkaan. Puoli tunti myöhässä kaahotin oikeaan kohteeseen, jossa äiti ja tytär odottivat. Tosin siihen aikaan isät pääsivät katsomaan vauvaa vain lasin läpi. Ettei tarttuisi mitään.

Ilona syntyi Turussa, kun vedin riparin toiseksi viimeistä päivää Oronmyllyllä Parikkalassa. Hän oli jo kaksi vuorokautta, kun pääsin katsomaan häntä. Jäin saman tien samaan sairaalaan nielurisaleikkaukseen, joten päästiin saman katon alle ja yhteisellä kyydillä kotiin.

Emilia näki päivänvalon Uppsalan Akademiska sjukhusetissa. Olin mukana synnytyksessä enkä pyörtynyt. Olin kolmen tyttären isä.

Kuvittelen olleeni varsin osallistuva isä, niiden isien etujoukkoa, jotka alkoivat vaihtaa lasten vaippoja. ”Osaatko sinä vaihtaa vaipat? Se on… tuota... rhm… hienoa.” Tyttöjen kanssa leikittiin kotileikkejä, käytiin baarissa mehulla ja hallissa uimassa. Iltaisin satuja.

Työni oli melko isäyhteensopimatonta. Olin pappi ja järjestöjohtaja. Matkapäiviä kertyi Uppsalan vuosina toista sataa vuodessa, mikä vielä olisi ollut ok, mutta matkattomien päivien illatkin ja viikonvaihteet olivat yleensä töitä. Tiukalla suunnittelulla järjestin viikkovapaat, jotka oltiin pois puhelimen äärestä, mikä oli helppoa, koska kännyköiden keksimistä piti odotella vielä pitkään.

Isyyteeni liittyi läsnäolon onnea mutta myös syyllisyyttä poissaoloistani. Isyyslomista ei siihen aikaan edes puhuttu.

Siitä se lähti, isän elämä. Tytöt ovat aikuisia naisia, ja seuraan heidän elämäänsä välillä tiiviisti ja välillä siunatun FB:n välityksellä. Mukaan on liittynyt vaimoni poika Ville ja hänen katraansa. Jossain vaiheessa ajattelin, että isän rooli vaihtuisi jonkinlaiseen kaverirooliin, mutta ei se ihan niin mene. Kerran isä, aina isä.

Isoisäksi tulostani on kulunut 22 vuotta ja 1 päivä, eilen oli Samulin synttäripäivä. Koko seuraava polvemme on poikia. Roolimalleja minulla ei ole isoisyyteen, koska omia pappojani Ottoa ja Fredrikiä en ole koskaan tavannut. Isoisänä olen kai ollut leikittäjä, futari ja sitten myöhemmin kanssapohdiskelija, kun on mietitty elämän suuria kysymyksiä, kuten tähtitiedettä, teologiaa ja seurusteluasioita.

Paljon iloa tämä isäpappaosa on minulle tuonut. Kiitos lapset ja lastenlapset.

Ps. Kuva on tilanteesta, jossa otin vastaan opiskelijatapahtuman osanottajien raikuvat aplodit isäksi tuloni johdosta. Tuuletukseen oli aihetta.

Avainsanat: isä, isänpäivä, isyys, isoisä, synnytys, mokat, onni, syyllisyys