29. loka, 2017

Me too. Seksuaalisen häirinnän anatomia.

”Sulla on kiva peppu.” ”Älä nyt pienestä suutu. Ei koskettaminen sua kuluta.” ”Anna mä nyt vähän…”

Me too -somekampanja alkoi, kun muutama yhdysvaltalainen näyttelijä kertoi joutuneensa elokuvatuottaja Harvey Weinsteinin häirinnän uhriksi. Vuonna 2014 tehty laaja EU-kysely paljasti, että 50 % naisista on kokenut seksuaalista ahdistelua. 6 % heistä on kertonut siitä työtovereilleen ja 4 % poliisille. ”Auts, hävettää vieläkin.”

Kissa on nostettu pöydälle. Vietämme suuren osan valveillaoloajastamme työpaikalla. Jokaisen perusoikeuksiin kuuluu saada nauttia työrauhaa. Häirintä on vakava asia eikä saa olla vähimmässäkään määrin miehisen vitsailun aihe.

Häirinnällä ovat monet kasvot. Kollega voi häiritä kollegaa tai esimies alaistaan. Häirintä voi olla ehdotuksia, pitkittynyttä flirttiä, rasvaisia vitsejä, epäsopivaa ehdottelua tai kopelointia.

Somessa keskustellaan rajatapauksisista: missä kulkee harmittomuuden ja vakavan raja. Sen minkä yksi voi kokea kevyenä huulenheittona, toinen kokee epämiellyttävänä ahdisteluna. Miten pitkälle voi mennä, ettei se ole häirintää? Tämä kysymys jo sinänsä paljastaa paljon. Miksi edes kokeilla rajoja?

Useimmat kokevat ystävällisen kosketuksen olkapäälle myönteisesti, mutta jollekulle sekin voi olla liikaa. Jos yksikin jäsen kokee tekemiset epämiellyttäviksi, häntä on kuunneltava. Puheet piukkapipoista ja kukkahattutädeistä ovat jo sinänsä häirintää.

Pahinta on seksin ja vallan yhdistelmä, tämä ikivanha sortoliitto, tyttökalentereiden edessä kuolaavien miesten patriakaalisen machokulttuurin jatke. Häirinnällään pomo osoittaa valtaansa, alistaa ja nöyryyttää. Alainen on puolustuskyvytön. Aina hänellä ei ole käytännön mahdollisuuksia torjua päättäväisesti lähentely-yrityksiä. Työpaikan menettämiseen ei ehkä ole varaa.

Me too -liike on metaviesti siitä, että työelämän luovuttamaton arvo on toisten kunnioittaminen.

Mieskin voi kokea ahdistelua. Nuorempana olin kaksi kertaa tilanteessa, jossa sielunhoitoon tullut nainen esiintyi sillä tavalla vihjailevasti ja lähentyvästi, että aloin tuntea oloni epämukavasti. Ne olivat lievähköjä episodeja. Isoistakin kuvioista olen kuullut.

Se mikä ehkä saattaisi olla sopivaa baarissa ja yökerhossa, ei välttämättä istu työtilanteisiin.

Näistä asioista voi olla vaikea keskustella. Uhrit pelkäävät paljastustensa seurauksia. Ahdistelijat pelkäävät, että heidät paljastetaan. Ja kukapa haluaisi leimauta huumoria ymmärtämättömäksi tosikoksi.

Nollatoleranssi häirinnälle, kiusaamiselle, alistamiselle ja ahdistelulle. Täysi kannustus arvostukselle, avoimuudelle ja innostuneelle yhteistyölle. Tästä koostuu hieno huoneentaulu jokaiselle työyhteisölle.

Keskustelun tavoitteena tuskin on heikentää naisten ja miesten välistä luontevaa kanssakäymistä. Tarkkoja sääntöjä kanssakäymiselle on vaikea luoda. Kyse on välittämisestä, sivistyksestä moukkamaisuuden sijasta. Ehkä siitä, mitä ennen kutsuttiin herrasmiesmäisyydeksi.

Maskuliininen hegemonia on haastettu. On aika opetella avointa, arvostavaa ja pelkäämätöntä dialogia työelämässä.

 

Avainsanat: Me too, seksuaalinen häirintä, ahdistelu, arvostus