27. syys, 2017

Paljonko piispalla voi olla velkaa

Helsingin uudella piispalla Teemu Laajasalolla on velkaa kalliolaisen kämpän verran. Raskauttavana nähdään, että velka johtuu yritystoiminnasta. Asuntovelkaa pidetään hyväksyttävänä, yrityksen velkaantumista ei. Etenkään, jos on verorästejä.

On hyvä, että julkisen viran hoitajien taustat ja sidokset syynätään. Ministerienkin varallisuudesta ja veloista on aika-ajoin lehtijuttuja.

Hieman ihmetyttää Laajasalo-kritiikin innokkuus. Syitä on varmaan monia, alkaen Teemu Laajasalon mediaprofiilista sekä siitä, että hän on kieltäytynyt liittoutumasta yksittäisten kirkollisten ryhmien kanssa.

Pelkään, että raivokkuuden yksi ääneen lausumaton taustatekijä on ajatus kirkon ja yrittäjyyden yhteensopimattomuudesta. Epäilen, en väitä tietäväni.

Olen pappi ja yrittäjä. Ryhtyessäni uuteen elämänvaiheeseeni kuulin kritiikkiä. ”Tapsa meni vuolemaan rahaa.” ”Miten sinä pappina voit toimia liike-elämässä?”  Kirkon suunnalta en niinä vuosina juurikaan saanut tukea valitsemalleni tielle.

Vuonna 1999 piispat julkaisivat hyvinvointiyhteiskuntaa koskevan kannanoton Kohti yhteistä hyvää. Sen talouselämää koskeva eetos oli varoittava. Se kuvasi asioita, joihin elinkeinoelämä on vaarassa langeta. Periaatteessa asiallista tekstiä. Mutta monet yritysjohtajat ja yrittäjät hämmentyivät. ”Eikö sieltä heru meille yhtään ymmärrystä ja tukea.”

Ikään kuin liike-elämä olisi ytimeltään likaista. Paljon typerää ja vastuutonta siellä on, mutta niin on yhteiskunnan muillakin sektoreilla. Siellä on myös hyvää ja hyviä ihmisiä, kuten muuallakin.

Elämäni olisi ollut helpompaa, jos olisin jatkanut palkkatyössä. Oli ylipitkiä päiviä ja huolta henkilöstön palkkojen kokoon raapimisesta. Itselle jäi noina alkuvuosina vain murusia, mutta hyvällä porukalla sinniteltiin innolla eteenpäin. Velkaakin jouduimme alkuvuosina ottamaan.

Oma tavoitteeni kaikissa vaiheissa on ollut asiakkaiden auttaminen ja työelämän hyventäminen plus siinä samalla toimeentulostani huolehtiminen. Tässä järjestyksessä.

Sittemmin tunnen saaneeni kannustusta seurakunnistakin. Asiakkaani ovat arvostaneet teologitaustaani, ja uskon novetoslaisten tuoneen uusia näkökulmia johtajuuteen ja työelämään.

Laajasalo-kritiikki oli minulle déjà-vu, tuntemuksia yritystoimintani alkuvuosilta. Kirkossa ei vieläkään aina sisäistetä yrittäjyyttä. Samaa vieroksuntaa olen aistinut monissa humanistipiireissä.

Paradoksaalista kyllä, jotkut mediat ruokkivat tätä asetelmaa. Kritiikkiä saa kirkon vanhoillisuus. Mutta jos kirkko ei olekaan ahdasmielinen tai nuhteeton niin siitäkin tulee lunta tupaan. Kuten kävi kritiikissä, joka koski piispojen edustustilaisuuksien viinilaskuja.

Yrittäminen on riskien ottamista. Välillä tulee takkiin. Yritys voi kriisiytyä. Moni yrittäjä joutuu käymään keskusteluja verottajan kanssa, enimmäkseen kai rakentavassa hengessä.

Joskus yrittäjä panostaa asiakastyöhön niin isosti, että tärkeät paperiasiat jäävät rempalleen. Asioita jää tarkistamatta. Se on valitettavaa. Jokainen yrittäjä tuntee sanan huoli, ja huoli voi sumentaa mieltä. Yrittäjällä pitäisi aina olla apunaan hyvä tilitoimisto, tilintarkastaja, ulkoisia hallitusjäseniä ja mentoriapua.

Edellä sanottu ei selitä Laajasalon tilannetta. Mutta ainakin meillä on piispa, joka oman kokemuksensa pohjalta ymmärtää tätäkin puolta elämästä. Kokemuksineen hän ei ole yksin.

 

Avainsanat: Teemu Laajasalo, kirkko ja yrittäjyys, piispa, liike-elämä, velka