2. kesä, 2017

Kivittämisen pitkä perinne ja J. Halla-aho

Jussi Halla-ahon taannoinen salasuhde on käynnistänyt kiivaan keskustelun sosiaalisessa mediassa. Mitä siitä voisi ajatella? Tässä en pohdi, mitä J.H. on tehnyt. Pohdin ihmisten reaktioita.

Halla-ahoa en tunne, ja maahanmuuttajista olen hänen kanssaan täysin eri mieltä. Aika kovaa kieltä hän on käyttänyt joitain ihmisryhmiä vastaan.

Hänen avioliiton ulkopuoliselle suhteelleen on somessa annettu kasapäin nimityksiä. Miestä kivitetään. Ennen kivitettiin kivillä, nyt sanoilla. Sama juttu. Raskaimpien murikoiden kyljessä lukee kaksi sanaa: jatkettu haureus.

Olen puolustanut niitä, joita Halla-aho on kivittänyt. Nyt puolusta häntä. En voi mitenkään hyväksyä kivittämistä, tätä lähi-idän pitkää perinnettä.

Olen itsekin ollut kivityksen kohteena.

Rakastuimme Pirkon kanssa, kun olimme molemmat tahoillamme naimisissa. Rakastuminen alkoi ystävyydestä ja yhteisistä intresseistä. Taistelimme molemmat sitä vastaan. Sitten huomasimme, että emme päässeet irti toisistamme.

Rankinta oli ymmärtää pettävänsä. Olla pappi ja näkyvässä roolissa, se ei helpottanut tilannetta. Lopulta päädyimme eroon ja avioiduimme keskenämme 20 vuotta sitten. Rikkomuksemme tultua julki päädyin myrskyn silmään. Pahimmissa vaiheissa kiertelin Helsingin rantoja ja huusin ahdistustani kohti kylmää tuulista merta.

Kivittäjiä riitti. ”Kaikki Suomen papit eroavat, kun te Riitan kanssa erositte.” ”Miksi teitte tämän meille?” Oli raskasta kantaa vastuu kaikkien pappien liitoista. Tuntemukseni oli, että makasin rähmälläni maassa ja aina joku ohikulkija potkaisi mahaan, joskus ottaen kunnon vauhdin, joskus kuin varmuuden vuoksi. Myös monet, joita olin auttanut. Ansaitsin kivityksen, mutta silti se tuntui kohtuuttomalta.

Myöhemmin tajusin nähneeni tilanteen todellisuutta synkempänä. Eivät kaikki kivittäneet ja potkineet. Monet tunnistivat elämäni katastrofin ja kulkivat rinnalla. Kannustavia viestejä tuli, mutta silloin huomioni kiinnittyi vain saamiini tuomioihin.

En ollut suunnitellut rikkovani liittoa, jonka uskoin vaikeuksista huolimatta olevan ikuinen. Näin vaan kävi.

Onneksi elämä on ollut armollinen. Jumala on armahtanut minut, samoin vuosien mittaan he, joita olin eniten haavoittanut. Jopa monet silloiset kivittäjät.

Sielunhoitajan työtä harjoittaneena tiedän, että vain osa kielletyistä suhteista tulee julki. Elämän episodeista selvitään, ja ne jäävät taakse. Elämä ei ole aina suoraviivaista, vaikka sen ehkä toivoisi olevan.

Toivotan Jussi Halla-aholle voimia. Voi olla, että Perussuomalaisten puheenjohtajuus menee ohi viimeistään tämän takia. Mutta hänen ihmisyytensä ei tästä vähene.

Ihmisarvo on jokaisella ihmisellä, ketään erottelematta. Ketään.

Minä kutsun sitä Jumalan ehdottomaksi armoksi. Joku käyttää siitä jotain toista nimitystä.

 

Ps. Tämä blogi koski kivittämistä. Sitä tapahtuu monilla elämänalueilla. Pelkään itsekin sortuneeni kivittämiseen edes tajuamattani sitä. Toisaalta olen mokaillut ja epäonnistunut monissa asioissa ilman, että minua olisi kivitetty. Siitä kerron tässä blogissa.

 

Avainsanat: Halla-aho, avioliitto, kivittäminen, tuomitseminen, armo