25. touko, 2017

Miksi Mauno Koivisto oli henkinen johtaja

Henkisiä johtajia on monenlaisia. On kannustajia, kyseenalaistajia, tiennäyttäjiä tai vaikka hengenluojia. Mauno Koivisto oli omanlaisensa henkinen johtaja, avasi muiden silmiä realiteeteille, yhdisti kansaa ja rakensi siltoja idän ja lännen välille. Historian vaikeissa taitekohdissa hän toimi tilanteen mukaan harkiten ja samalla päättäväisesti.  

Mikä teki hänestä henkisen johtajan?

Mauno Koivisto kykeni näkemään yli puoluerajojen ja kuppikuntien. Hän oli fundeeraaja, joka ei tyytynyt patenttivastauksiin ja ideologisiin fraaseihin. Hän ei kulkenut aina valtavirran mukana, ja jotkut hänen päätöksensä herättivät kritiikkiä. Joskus arvuuteltiin, mitä hän lopulta tarkoitti. Samalla hän oli pragmaatikko, joka keskittyi hoitamaan käsillä olevan tehtävän.

Jotkut ovat mielistelijöitä, Koivisto oli sanojensa ja tekojensa takana.

Henkiseltä johtajalta odotamme näkemystä ja sivistystä.  Koivistolla se puoli oli ilmeinen. Hän oli laaja-alainen, kielitaitoinen ja historiaa arvostava persoona, esikuva kenelle tahansa, joka yrittää johtaa.

Odotamme johtajaltamme myös moraalista selkärankaa, integriteettiä. Sen vastakohta on tuuliviiri, joka on tänään yhtä ja huomenna toista. Koivisto mietti sanansa huolellisesti ja jos lupasi jotain, niin piti lupauksensa.

Joidenkin tutkimusten mukaan johtaja saa arvostusta, jos hänessä on särmää. Manussa oli. Hänen elämänvaiheensa, yhteiskunnallinen nousunsa, sota-ajan kokemuksensa, turkulainen puheenpartensa ja sutkauksensa tekivät hänestä ihmisen, jonka elämä oli kosketeltava tarina. Sitä paitsi hän osasi myös ärsyyntyä. Ja iskeä, eikä vain lentopallossa.

Viime päivinä olemme lukeneet ja kuulleet hänestä hauskoja episodeja. Kuten vaikka Erkki Murto-Koiviston Fb-stoori, kun Anna-tyttö, 4 v., kiirehti uinnin ja suihkun jälkeen Kisahallin kahvilaan ennen isäänsä. Isän ilmestyessä paikalle tyttö istui Tasavallan presidentin pöydässä Jaffaa juoden juttelemassa henkeviä. Tyttö oli kertonut Koivistolle, että oli nähnyt tämän televisiossa. Samalla hän oli valitellut isän viipymistä, kun isä oli luvannut ostaa juomaa. Manu tarjosi kierroksen.

Ainakin minun silmissäni henkiseksi johtajaksi nousee henkilö, jolla ei ole tarvetta pönöttää, tärkeillä ja korostaa asemaansa. Se on jonkinlaista vahvaa nöyryyttä. Sitä presidentillämme oli.

Koimme Koiviston johtajaksi, johon luotimme ja jota kuuntelimme, ei aseman tähden vaan siksi, mitä hän oli, sanoi ja teki. Hänestä heijastui ehyt arvopohja, jonka hän oli imenyt itseensä jo kotoa sekä myöhemmin toimiessaan eri ammateissa ja rooleissa. Hänen ei koskaan tarvinnut hehkuttaa sitä eikä paljon edes puhua siitä.

Koivistossa oli aikuisuutta, jota kaipaisi enemmän monilta nykypoliitikoilta ja vaikuttajilta, suomalaisilta ja muilta.

Olla henkinen johtaja, se on vaativa rasti. Jotkut kutsuvat sitä henkilökohtaiseksi arvovallaksi. Se on titteli- ja asemariippumaton. Sitä ei anneta eikä edes oteta. Siihen kasvetaan. Mauno Koivisto kasvoi tehtäviensä mukana.

Helatorstai 2017. Mauno Henrik Koivisto lasketaan haudan lepoon. Kunnioittavat ajatuksemme saattavat häntä.