20. touko, 2017

Luontainen liideri vai henkinen johtaja?

Lapsena ja nuorena ajattelin, että minusta tulee jotain suurta. Olympiavoittaja tai Nobel-kirjailija. Tai johtaja. Johtaminen on aina kiinnostanut minua.

Ensimmäisen johtamispalautteeni muistan ajalta, jolloin olin kymmenvuotias. Leikimme poikien kanssa pihalla. Luokseni tuli mies, joka halusi keskustella kanssani.

”Mikä on nimesi?” ”Tapio.” ”Näetkö tuolla tiellä seisovan miehen? Katselimme leikkejänne ja hän osoitti sinua ja sanoi, että tuo poika on johtaja.”

Häkellyin ja jatkoimme puuhiamme. Mikä lie headhunteri ollut se toinen mies, mutta jotain hän siis näki minussa.

Kieltämättä olin se tyyppi, joka keksi uudet aktiviteetit, organisoi ja piti liikettä yllä.

Runsaat kymmenen työvuottani olin kiinteästi tekemisissä suuren amerikkalaisen järjestön kanssa, jossa johtajuuden kehittämisellä oli iso rooli. Arvostamaani konsulttia Bobb Biehliä kuuntelin usein, ja kerran vietin hänen kanssaan kaksi päivää. Hän antoi minusta arvion: ”Olet luontaisin johtaja, jonka olen tavannut.” Olin jotain yli kolmenkympin.

Jenkkiretoriikkaa, mutta kai siinä oli jotain. Jatkoin järjestöjohtajana, asioiden käynnistäjänä ja päätoimittajana. Sitten ajattelin, että 27 vuotta johtajana riitti, se puoli oli nähty, ja rupesin valmentajaksi ja konsultiksi. Seuraavat viisi vuotta Novetoksen perustamisen jälkeen olivat johtamisen ja yrittämisen puurtamisaikaa, kunnes lopulta kankesin itseni päätoimiseksi kehittäjäksi.

”Olet luontainen johtaja”, Bobb sanoi. ”Natural leader.” Mitä hän tarkoitti? Tiesin yleensä, mitä seuraavaksi piti tehdä. Sain ihmiset mukaan. Olin hyvä delegoimaan ja kohtuullinen verkottuja. Jotain sellaista.

Mutta mitä hän ei sanonut? Hän ei sanonut, että olisin henkinen johtaja. Siihen olin kypsymätön.

Henkisessä johtajassa on myös luontaista johtajaa ja päinvastoin. Ero näiden kahden käsitteen välillä voi olla olematon, mutta se pieni (tai joskus suuri) ero elää ja vaikuttaa.

Henkinen johtaja näkee kokonaisuuksia, on moraalisesti uskottava ja omaa kohtuullisen yleissivistyksen ja annoksen henkistä suuruutta ja hengenluojaa. Hän on filosofia-, moraali-, näkijä- ja substanssipainotteinen kehitysversio luontaisesta johtajasta. Joskus kyseenalaistaja, usein mielipidejohtaja.

Minulle henkisen johtajuuden tunnetuimpia esikuvia ovat Martin Luther King ja Nelson Mandela. Ehkä hienoimmat esimerkit ja arjen vaikuttajat löytyvät kuitenkin tavallisista yhteisöistä.

Miksei minusta tullut suurta johtajaa, jos kerran minulla on taipumusta johtajuuteen? No, kysymys on retorinen ja hassu. Kenenkään ei pidä hirttäytyä sen tavoitteluuun. Tai jos hirttäytyy, niin siinä viimeistään meni suuruus.

Tärkeää ei ole maine, huippuus tai suuruus. Tärkeintä on oman kutsumuksen ja unelman seuraaminen. Sitä seuraa kaikki muu.

 

Ps. Olen alkanut tosissani pohtia henkisen johtajuuden ideaa. Siitä voit lukea lisää blogista Kuka on henkinen johtajanne?

Avainsanat: luontainen johtaja, natural leader, henkinen johtaja, itseluottamus, henkinen suuruus, kutsumus