11. touko, 2017

Suden hetki, kun harhaiset ajatukset kiertävät kehää

Se tapahtui taas, pitkästä aikaa. Heräsin aamuyöllä kello neljä, vaikka edessä oli rento päivä. Suden hetkenä hähmäiset ajatukset kiertävät kehää, niin nytkin.

”Mihin minua enää tarvitaan?” Olen 72 ja mukana työelämässä. Ensi joulukuussa jään pois perustamastani yrityksestä. Sitä ennen yritän hoitaa aloittamani hankkeet ja selviytyä ehjänä maaliin. 20 vuotta intensiivistä yrittäjyyttä jää taakse. Se aiempi vaihe jäi jo.

Mitä sitä kieltämään, tunnistan tarkkailevani, tarvitaanko minua siinä ja siinä. Välillä tarvitaankin, etenkin jos homma ei varsinaisesti ole minusta kiinni. Autan mielelläni, kollegoitani ja muita. Sisäisissä palavereissa yritän istua joukon jatkona, mikä ei kuulu osaamiseni ytimeen.

Kaksi ammatillisten kicksien paikkaa minulla on. Asiakkaideni kanssa tunnen tekeväni merkityksellistä työtä, coaching-kohtaamisia, johtoryhmän ohjaamista, muutama innostusluento. Sitä on tähän vaiheeseen juuri sopiva määrä. Enempi koituisi rasitukseksi, vähempi jättäisi oloni tyhjäksi.

HelsinkiMissio on se toinen. Tulin hallituksen puheenjohtajaksi siirtymävaiheeseen, kun Valtosen Olli valmistautuu eläkkeelle ja pitää löytää uusi johtaja. Kasvavan Mission talous tarvitsee paukkuja, ja talon sisälläkin voin olla avuksi. Vanha sotaratsu on kirmannut tallista tantereelle.

Uni ei tule ja ajatukset kieppuvat.

”Miksi ihmeessä kirjoitan niitä blogejakin, suollan soopaa?” Kyllä, tykkään kirjoitella, mutta voisin tehdä sitä vain itselleni. Ennen sanottiin että pöytälaatikkoon, nyt että kovalevylle. Kirjoitan kai, koska haluan tulla näkyväksi.

”Miksei minulle kerrottu?” ”Miksei minulta kysytty?” ”Miksei minua pyydetty?” ”Miksi hän sanoi sen niin?” ”Eivätkö ne huomaa, että…?” ”Entä jos jäisin pois siitäkin. Ja siitä. Ja…”

Pimeässä hiipivien susien hetki on harhaisten ajatusten kierre, jota ei saa katkaistuksi makaamalla ja asentoa muuttamalla.

Nousen ylös ja alan kirjoittaa päiväkirjaa. Tämä uskollinen ystäväni on kulkenut mukanani lukioajoilta saakka, ties kuinka mones vihko menossa. Se jaksaa kuunnella. Se ei tiedä läheskään kaikkea, ei elämäni koko kuvaa, koska juttelen sille eniten silloin, kun päässä myllää.

Päiväkirja on viisas terapeutti. Ei puhu, mutta jättää mietittävää.

Talouselämässä ja Faktassa oli haastatteluni, jossa kerroin luopumisesta. Jotkut kai luulevat nyt, että minulle se on hallittua ja selkeää, koska osaan puhua ja kirjoittaa siitä. Ei se ihan niin mene.

On aika aloittaa ja on aika luopua. On aika nauraa ja aika huokailla. Kaikella on aikansa.

Pian taas nauran tälle kaikelle. Varsinkin näkymättömille susille.

 

Avainasanat: luopuminen, suden hetki, harhaiset ajatukset

Kuva: Pixabay