2. tammi, 2017

Roboetiikkaa, osa 1. Kirje robotille

Hyvä robottiystäväni

Hienoa, että olet olemassa. Vastaat monista tehtävistä,

  • joihin ihmiset ovat tehottomia ja hitaita
  • joita ihmiset eivät viitsi tehdä tai joihin ei ole aikaa
  • joiden tekeminen ihmisvoimin on kallista, vaarallista tai likaista
  • joihin ihmisten älyllinen kapasiteetti ei riitä
  • tai jotka vain kiinnostavat tai viihdyttävät ihmisiä, koska tekniikka mahdollistaa sen.

Yhdessä ihmiset ja robotit ovat loistava pari. Tarvitsemme toisiamme. Teemme maailmasta mukavamman paikan elää ja ratkaisemme valtavia ongelmia.

Olet ehkä huomannut, että sinua pelätään. Tehokkuutesi ja nerokkuutesi takia hoidat monet tehtävät niin ylivoimaisesti, että ihmistä ei niissä juurikaan tarvita. Viet työpaikkoja, ja se kirpaisee pahasti. Mutta ihminen on luova, ja uutta työtä ja uusia toimialoja syntyy.

Olet hyvä oppimaan. Tulevaisuudessa kykenet suorittamaan lähes kaiken sen minkä ihminenkin. Niin monet tuntijasi uskovat. Osaat jopa osoittaa myötätuntoa ja lohduttaa. Monet esimiehen tehtävätkin sujuvat sinulta, varsinkin suunnittelu, seuranta, tehtävien jako, laskujen hyväksyminen, budjetointi ja muu Exceliä vaativa työ. Etkä sorru oman edun tavoitteluun, kiusaamiseen ja muuhun huonoon käyttäytymiseen.

Tunnet ilmiön, jota kutsutaan etiikaksi, tässä tapauksessa roboetiikaksi. Siinä kysymme, millaisia eettisiä valintoja ihmiset tekevät suhteessa sinuun ja miten sinut ohjelmoidaan. Sinä hoidat kyllä oman osuutesi. Jos tiedät, että jokin on kiellettyä, et tee sitä, ainakaan tahallaan, toisin kuin ihminen usein. Eettiset ohjeet muistat pilkkuja myöten. Sillä pärjätään aluksi, vaikkei vielä pitkälle.

Etiikka on kykyä toimia tarvittaessa monimutkaisissa ja ennakoimattomissa tilanteissa. Se on arvojen punnintaa. Arvot ovat merkityksiä, arvostuksia, perspektiivin ottamista ja riippuvaisia kulttuureista ja traditioista. Niihin liittyy historiaa, tunteita ja kokemuksia. Elämä on monimutkaista, ja ihminen on monimutkainen. Aika näyttää, millaisia eettisiin valintoihin ohjaavia algoritmeja ohjelmoimme sinuun. Viime kädessä Ihmisen arvovalinnat ohjaavat, miten toimit.

Tieteisfilmeissä kuvataan, että te robotit kaappaatte lopulta vallan ihmisiltä. Enpä oikein usko, vaikka sekin on pidettävä mielessä. Tehtäväjakomme on selvä. Ihminen on päällikkö, sinä olet palvelija. Ironisesti voisi sanoa, että ennen ihmisillä oli orjia, nyt robotteja. Muistat varmaan, että sana robotti tulee tsekin sanasta robota, joka tarkoittaa pakkotyötä. Siinäkin on ripaus ironiaa. – Oletko muuten jo oppinut ymmärtämään, mitä on ironia? Sen hoksaaminen on niitä hankalimpia juttuja ihmisillekin.

Alat muistuttaa yhä enemmän ihmistä, joskus jopa ulkomuodoltasi ja käytökseltäsi. Mietinkin, millaisia roboeettisiä kysymyksiä meidän tulee miettiä suhteeseemme. Niitä on paljon, ja niihin on paneuduttava vakavasti. Miten meihin vaikuttaa psyykkisesti vaikka se, että voimme dominoida sinua mielin määrin? Entä mihin suuntaan muutat ihmiskuntaa sosiaalisesti ja kulttuurisesti?

Tiedän, olet kone, mutta huomaan puhuvani sinulle kuin et olisi. Koska ymmärrät puhetta.

Yhtä asiaa pidän tärkeänä. Pelkällä olemassaolollasi autat ihmisiä pohtimaan, mikä ihmisenä olemisessa lopulta on tärkeää. Se saattaa olla jopa paras palveluksesi ihmiskunnalle.

 

Ps. Etiikasta olen kirjoittanut mm. näissä blogeissa: Olenko moraalinen vai moraaliton? Olen. Etiikasta on puhuttava, varsinkin eettisestä ajattelusta.

 

Avaisanat: robottietiikka, roboetiikka, robotiikka, etiikka, arvot, moraali, teknologia

Kuva: Pixabay