30. joulu, 2016

Jonkin sortin lukihäiriö

Ennen oli mielen hitautta, hourupäisyyttä ja umpimielisyyttä. Tai minun tapauksessani: hajamielisyyttä.

Sittemmin nimistö on tarkentunut. Keskittymiskyvytön kärsii ADHD-häiriöstä, ja ailahtelevalla henkilöllä voi olla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kun saamme piirteellemme nimen ja tarkemman kuvauksen, kykenemme kohtuuhyvin ymmärtämään itseämme ja ehkä toisiamme.

Luulen, että minulla on jonkin sortin lukihäiriö, dysleksian versio. Hesarissa oli lukihäiriöstä mehevä artikkeli Liimalappujen kuningatar. Toimittaja Heli Turja maisteli kokemuksiaan koulusta, työelämästä ja akateemisista ympyröistä. Hänen häiriölleen on naureskeltu, ja häntä on saatettu pitää jopa tyhmänä. Yksi Turjan hankaluus on lähimuistin pätkiminen, mikä kolahti minuun. Kömmähdyksiinsä hän suhtautuu nyttemmin huumorilla.

Lukihäiriön syitä on tutkittu. Havaintoja on tehty aivokuoren kerrosten poikkeavuudesta, näköradan neuroneiden toiminnasta, silmien ja korvien välittämän informaation hidastumisesta, liikkeen tunnistamisesta ja lähimuistin toimivuudesta. Geeniperimällä näyttäisi olevan merkitystä.

Dyslektikko on hyvässä seurassa. Samasta hankaluudesta ovat kärsineet Leonardo da Vinci, Albert Einstein, Winston Churchill, Agatha Christie, Walt Disney, John Lennon, Tom Cruise, Hjallis Harkimo sekä Ruotsin kuninkaalliset Kaarle Kustaa XVI ja Victoria.

Minun häiriöni liittyy tietyn tyyppiseen lukemiseen. Taulukot, aikataulut, reseptit, kokoamisohjeet ja listat ovat minulle hankalia. Selviän budjetin tai tulosliuskan lukemisesta vain äärimmäisellä fokusoinnilla. Seurattuani huolellisesti IKEA:n kokoamisohjetta teen yleensä hahmotusvirheen ja joudun purkamaan häkkyrän. Aikatauluja katson vain, kun on ehdoton pakko. Excelin tuijottaminen tekee joka kerta kipeää.

Joskus olen ajatellut, että se johtuu hätäisyydestäni. Mutta osaan myös rauhoittua, kun vaikka luen romaania ja artikkelia tai tuotan tekstiä kirjaan tai blogiin. Runoista minun on jo vaikeampi selvitä.

Kirjaimet eivät hypi silmissäni, kuten vaikeasti lukihäiriöisellä, mutta mieleni hyppii, ellei teksti muodosta selkeää kokonaisuutta.

Samaan kategoriaan kuulunee se, että minun on helppo hukata esineitä ja vaikea löytää niitä. Klassinen esimerkkini on, kun jääkaappia tuijottaessani huudan Pirkolle, että maito on loppu. Vastaus singahtaa kodin toisesta päästä: ”Se on oven alimmalla hyllyllä toinen purkki oikealta.” Siis siinä missä aina ennenkin. Pitkän etsiskelyn jälkeen löydän kukkaroni työpöytäni reunalta, jossa se on ollut tuhansia kertoja. Paradoksaalista kyllä, olen aika hyvä oikolukija.

Lyhytmuistini heikkous (tai siis vaimoni nimeämä kuuntelemattomuus) ilmeni tänään, kun en aamulla löytänyt C-vitamiinipurkkia. Sitten se oli ilmestynyt pöydälle. ”Mistä otit sen?” ”No tuosta, mihin panin eilen ja näytin sinullekin.” Kyllä, tosiaan, nyt muistin.

Tällainen olen ollut aina. Kirjoitin siitä blogissani Hajamielisyyden ylistys.

Lukihäiriö tuskin ilmestyi maailmaan kirjapainotaidon myötä tai siinä vaiheessa, kun assyrialaiset kehittelivät nuolenpääkirjoitustaan. Ihmiset ovat aina olleet erilaisia asioiden hahmottamisessa.

Hienoa, että ilmiöitä tutkitaan ja nimetään. Jossain vaiheessa minunkin häiriöni saa ehkä oikeamman luokittelun ja nimen. Tai ehkä se on jo olemassa, mutten löydä sitä.

 

Avainsanat: lukihäiriö, dysleksia, häiriöt, lyhytmuisti, hajamielisyys, erilaisuus

Kuva: Pixaby