18. joulu, 2016

Pysähtymisen ja läsnäolon taitoa voi opetella. Se kannattaa.

Ehdinkö tehdä kaikki? Viikko aikaa jouluun. Tämä huoleni iskee joka vuosi, riippumatta siitä, miten paljon minulla oikeasti on järjesteltävää. Joulun alla kuuluu touhuta, murehtia ja olla levoton.

Jotkut hoitavat jouluhommat suunnitelmallisesti. Toisessa ääripäässä ovat he, joille kaikki jää viime tippaan, siivoukset, korttien lähettämiset ja lahjojen ostot. Juoksua aatonaaton iltapäivällä tavaratalossa etsimässä vaimolle sopivaa yöpaitaa. Jonotusta, kassien kantamista.

Jos minulla olisi valta antaa yksi joululahja kaikille suomalaisille, se olisi pysähtymisen ja hiljentymisen taito. Vauhtiin pääsy ei ole vaikeaa. Vaikeampaa on hidastaa. Kiire on maanista uskoa siihen, että kun menee lujaa, niin myös tuloksia tulee.

Kiire on mieliala, tunne, joka hiipii hallitsemaan elämää silloinkin, kun oikeasti ei ole kiire.

Minulle kiireettömyyden harjoittamista ovat intervallit. Tekee hyvää, jos opin tekemisten keskellä pitämään rauhoittumisen hetkiä: mielen nollaaminen palaverien välissä ja pitempi pysähtyminen joka päivä, liikkuen tai paikallaan, hetki mietiskellen tekemättä mitään. Viikoittainen rauhoittumistunti itselle sopivalla tavalla. Yksi pysähtymisen muoto minulle on päiväkirjan kirjoittaminen, noin kerran viikossa. Silloin kysyn, mitä minulle kuuluu.

Järein pysähtymisen paikka minulle on retriitti.

Hiljaisuuden retriitit alkoivat yleistyä 80-luvulla. Perinteisimmillään kyseessä on 2–3 vuorokauden vetäytyminen, jonka aikana ollaan puhumatta. ”Ei onnistu minulta”, on ensikertalaisen ajatus, joka kuitenkin murtuu ensimmäisessä retriittikokemuksessa. Retriitissä on säännöllinen päivärytmi: meditaatiot, opetuspuheet ja ruokailut, joiden aikana kuunnellaan musiikkia. Osanottajat liikkuvat luonnossa, lueskelevat, kirjoittelevat ja uppoutuvat ajatuksiinsa.

Aika kuluu siivillä. Osanottajien välille syntyy syvempi yhteys kuin konsanaan seminaareissa, joissa puhutaan ja hälistään.

Näihin tilanteisiin hakeudutaan eri syistä. Jotkut osallistuvat stressinhallinnan vuoksi ja toiset jäsentääkseen ajatuksiaan. Retriitti tarjoaa mahdollisuuden lepoon kiireisen rytmin keskellä. Olla tässä ja nyt, ilman TV:tä ja kännykän ääniä. Antaa ajatusten huuhtoutua.

Jotkut osallistuvat retriittiin elämän käännekohdan yhteydessä. On aikaa pohtia kutsumustaan, punnita vaihtoehtoja. ”Lähden etsimään tietäni.” ”Minun on koottava itseni.” Jotkut tekevät syväanalyysiä työstään, elämästään ja tulevaisuudestaan, matkan sisimpäänsä. Etsitään voimavaroja. Tai sitten ei etsitä mitään. Antaa sen tulla mikä tulee.

Retriítti tapahtuu rauhallisessa paikassa lähellä luontoa. Osanottajia on enintään 12, jokaisella oma huone. Syödään yhdessä ja hyvin. Kuunnellaan virikeluentoja ja musiikkia, aistitaan, tunnustellaan sisimmän viestejä, ollaan läsnä, liikutaan luonnossa.

Hiljaa kaksi päivää, tuntuuko mahdottomalta? Useimpien kokemus on, että hiljaisuutta haluaisi jatkaa vielä senkin jälkeen, kun hiljaisuus on ohi.

Seuraava retriittini on Karjalohjan Heponiemessä 5.-7.4.2017. Ohjaan sen yhdessä ystäväni ja kollegani Lari Junkkarin kanssa. Osa ajasta ollaan hiljaa ja osa on varattu keskusteluun.Teemana on Mieli ja työ. Tässä on tarkempia tietoja siitä. Mitä jos antaisit itsellesi lahjan, hemmottelisit elämääsi ja työtäsi ja lähtisit mukaan?

 

Avainsanat: kiire, pysähtyminen, hiljaisuus, läsnäolo, retriitti, joululahja, Heponiemi

Kuva: Pixabay