10. marras, 2016

Tapaus Trump pakottaa pohtimaan, mikä on totta ja mikä valhetta

Donald Trump antoi pohdittavaa etiikasta ja moraalista. Mikä on totta ja mikä valhetta? Vastaukset eivät ole itsestään selviä.

Valehteliko Trump kampanjansa aikana? Ensimmäiseksi tulee mieleen, että kyllä, Trump valehteli. Epämääräiset prosentit ja luvut, ei koskaan -väitteet ja muut helposti todennettavat väärät tiedot olivat hänen tavaramerkkinsä.

Yksi totuuteen liitetty mielikuva on, että totta ovat faktat, joiden todenperäisyys voidaan osoittaa. Totuus on kyettävä osoittamaan matemaattisesti, kokeellisesti tai juridisesti. Totuus ei ole kuitenkaan vain sanoissa tai faktoissa.

Amerikan ruostevyöhykkeen työttömille miehille Trump oli totuuden torvi. Trumpin melskaaminen oli heille messiaanista toivonluontia. Kerrankin oli joku, joka puhui totta eikä kumartanut sortajia. Trump antoi äänen niille miljoonille, jotka eivät saaneet ääntään kuuluville.

Sama jännite esiintyy suurissa tarinoissa. Ajatellaan vaikka romaania Täällä Pohjantähden alla. Kuten aina fiktiossa, romaanin kuvaukset eivät ole sellaisinaan tapahtuneet. Tarkan faktatarkastelun tuloksena voitaisiin sanoa, että romaani valehtelee. Kuitenkin se kertoo historiasta jotain olennaista, jonka tunnistamme todeksi, ehkä todemmaksi kuin faktaraportit.

Trump valehteli paljon ja puhui löysiä. Mutta samalla hän tulkitsi jotain, joka oli totta.

Tämä johtaa meidät toiseen moraalikysymykseen: Pyhittääkö tarkoitus keinot? Jos päämäärämme on jalo, voimmeko pyrkiä siihen käyttäen mitä keinoja tahansa? Emme. Mutta jos esimerkiksi hätävalheen avulla voisin pelastaa lapseni murhaajalta, niin epäilemättä turvautuisin siihen.

Jos osoittautuisi, että Trumpin ohjelma toisi maailmalle kaiken hänen lupaamansa hyvän, saattaisimme ajatella, että rasvaisuus ja härskit puheet ehkä olivat ok, koska ilman niitä hänestä ei olisi tullut presidenttiä.

Joskus tarkoitus voi pyhittää keinot, useimmiten ei. Keskiajalla kidutettiin, koska päämäärää pidettiin hyvänä, mutta jossain kulkee sallitun raja. Reipas kielenkäyttö voi käydä, väkivalta ei.

Entä onko härskiys hyväksyttävää, jos sitä harjoittaa näytelmän roolihahmo? Teatterissa näyttelijä voi raivota, tappaa ja juonitella vapaasti, eivätkä katsojat pahoita siitä mieltään. Teatterissa ovat omat sääntönsä. Onko vaalikampanja teatteriesitys, halpa melodraama, jonka yleisöä me olemme? Sääntöineen, jotka meidän pitäisi tietää. Vastustajaa ivaava Trump oli roolihahmo, joka voiton jälkeen omaksuu toisen roolihahmon.

Minulla on näistä omat mielipiteeni. En voisi itse kuvitella toimivani trumpmaisesti. Mutta tapaus Trump antaa pitkiksi ajoiksi aineksia moraalipohdinnoille.

Toivon, että Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjan perusteella emme loisi uusia moraalistandardeja. Sivistykseen kuuluu kunnioituksen osoittaminen.

Samalla voimme kysyä, mitä kunnioitusta köyhiä kohtaan osoittaa globaali kahtiajako ja heikompien ihmisarvon polkeminen. Maailma on paljon moraalittomampi, tekopyhempi ja härskimpi kuin miltä päälle päin näyttää. 

 

Avainsanat:Trump, totuus, valhe, etiikka, moraali, vallikampanja, teatteri, kahtiajako