21. syys, 2016

Homoliitot ja jakaantunut kirkko

Sukupuolineutraali avioliittolaki astuu voimaan maaliskuussa 2017. Kirkko ei ole vielä ratkaissut kantaansa siihen, vihkiikö tai siunaako se samaa sukupuolta olevien liitot, siis joskus tulevaisuudessa. On lopputulos mikä tahansa, tantereelle jää suuri joukko häviäjiä.

On ennakoitavissa, että kirkolliskokous ei anna papeille lupaa vihkiä homopareja. Veikkaan, että erimielinen kokous asettaa työryhmän tutkimaan asiaa. Ryhmä ehkä päätyy aikanaan ehdotukseen, jossa vihkimiseen ei mennä, mutta kirkko sallii näiden avioliittojen siunaamisen sielunhoidollisin perusteluin. Papeilla olisi oikeus siunata tai kieltäytyä siunaamasta.

Kirkolliskokous käsittelee sitten joskus ehdotuksen, edelleen jakaantuneena, ja lopputulos on ennalta arvaamaton.

Jo nyt tiedetään, että jotkut papit uhmaavat kirkon virallista kantaa, ja media pääsee herkuttelemaan yhä uusilla juonenkäänteillä. On helppo kuvitella pilapiirtäjän piirros: pieni omantuntonsa ääntä kuunteleva David taistelemassa jättimäistä kirkon lakikirjaan ja sääntöihin vetoavaa Goljatia vastaan.

Yritän ymmärtää piispojen dilemmaa. He pyrkivät huolehtimaan siitä, että kirkko pysyisi yhtenäisenä. Piispainkokous kumartaa molempiin suuntiin, mutta johtajuutta voisi osoittaa myös näyttämällä suuntaa.

Viivytystaistelun tuloksena tuotetaan aikanaan kompromissi, johon kukaan ei ole tyytyväinen. Kirkolla on edessään vuosien taistelu. Sisäiset jännitteet heijastuvat seurakuntiin ja kirkon suhteeseen suomalaisiin.

Tilanteen irvokkuus on siinä, että koko kysymys avioliitosta ja sukupuoleen liittyvistä asioista ei kuulu kirkon ydintehtävään. Ne ovat suuria yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja ehkä ideologisia kysymyksiä, joista kirkko voi ilmaista kantansa mutta joihin kirkon ei pidä ripustautua niin vahvasti, että se menettää uskottavuutensa.

Kirkon tehtävä on julistaa evankeliumia. Evankeliumin olemus on armo, anteeksiantamus, vapaus – ”usko toivo ja rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus”. Rikkinäinen maailma tarvitsee tahon, joka tiedetään ehdottoman armon puolestapuhujana ja toteuttajana. Valitettavasti suuren yleisön silmissä virallinen kirkko profiloituu instituutioksi, jonka ydintehtävä on asettaa rajoja ja kasata taakkoja ihmisten kannettavaksi.

Uskonpuhdistuksen suuri lahja on siinä, että kirkolla on ydin, joka ei missään olosuhteissa saa hukkua eikä hämärtyä. Myös Raamattua tulee lukea tästä ytimestä, Kristuksesta, käsin, kuten Martti Luther painotti.

Tähän liittyy velvoite: kirkko ei saa vaieta vääryyksistä. Kirkon on kaikissa olosuhteissa saarnattava ”vangituille vapautusta”, puolustettava sorrettuja, rakennettava rauhaa ja oltava heikoimpien puolella.

Tämän kirkko on välillä unohtanut, Suomessa ja muualla. Yhdysvaltain kansalaisoikeustaistelun tai Etelä-Afrikan apartheidin aikana kirkot eivät vuosikymmeniin asettuneet sorrettujen puolelle, ehdoitta ja ilman venkoilua. Aina en tunnista kirkossa sitä Jeesusta, jonka näen Uudessa testamentissa.

Onneksi kirkolla on myös ollut kyky ajatella uusiksi ja tehdä parannus, käyttääkseni profeettojen ilmaisua. Nykykirkko ei määrittele edes epävirallisesti, mitä puoluetta pappien pitäisi äänestää. Päivänpolitiikkaan kirkko ei sotkeudu. Sen sijaan kirkko on ottanut vahvasti kantaa rasismiin, ympäristökysymyksiin, köyhyyteen ja rauhankysymyksiin, asioihin, joilla on dramaattisen suuri merkitys ihmiskunnalle.

On asioita, joissa kirkon kirkkona tulee jyrähtää, ja on asioita, joissa kirkon jäsenet ja papit voivat ajatella eri tavoilla. On asioita, jotka kuuluvat kirkolle, ja on asioita, jotka kuuluvat yhteiskunnan hoidettaviksi.

Gordionin solmu on avattavissa. Kirkon tulisi vakavasti harkita luopumista avioliittoon vihkimisestä. Luopuminen on vaikeaa ainakin siksi, että kirkko menettäisi yhden kosketuspinnan kansalaisiin. Mutta joskus kannattaa luopua jostain rakkaasta, jotta kykenisi ottamaan vastaan uutta.

 

PS. Tämän tekstin julkaisemisen jälkeen luin Jyri Komulaisen blogin Avioliiton muutos haastaa kirkkoa viemään reformaation loppuun. Siinä on vahva teologinen katsaus historiaan ja varsinkin uskonpuhdistuksen antiin. Kannattaa lukea. Liitän mukaan myös linkin junaturkuun-blogiin Luterilaista avioliittoteologiaa, jossa Helena Paalanne käsittelee tätä teemaa sympaattisen syvällisesti.

 

Avainsanat: tasa-arvoinen avioliitto, homoliitot, kirkko, piispat, kirkolliskokous, evankeliumi, rakkaus

Kuva: nakedpastor / nakedpastor.com  David Hayward