28. elo, 2016

Mamut, rasismi, suvakit, me ja muut

Maahanmuuttoon liittyvä keskustelu on absurdi ilmiö. Tosin se ei ole ainutlaatuinen. Läpi historian on ollut muukalaisvihaa ja eri tavoin ajattelevien halveksuntaa. Me ja muut.

Mitä tästä kaikesta on ajateltava? Onko vaihtoehtoa vihapuheelle, jota valitettavasti esiintyy rintamalinjojen molemmilla puolilla?

Ennen kuin jatkan, kerron oman kantani maahanmuuttoon. Kuulun suvakkeihin. Hyväksyn maahanmuuton ja pidän kulttuurien sekoittamista suurena mahdollisuutena. Ymmärrän myös, että maahanmuutto tarvitsee lakinsa ja säätelynsä. Tämän sanottuani yritän kuunnella niin sanottuja rasisteja. Teen sen uhalla, että saan ehkä kuraa kahdesta suunnasta.

Tässä sodassa argumenteilla ei ole merkitystä. Maahanmuuttokriitikon kanta ei muutu, vaikka muut esittäisivät nobeltason faktoja. Suvakinkaan kanta ei muutu, vaikka kriitikko suoltaisi miten perusteellisia somekirjoituksia.

Vai onko joku tavannut suvakin, joka luettuaan vihaista tekstiä somesta toteaisi, että ”kas kummaa, olen ollut väärässä, taidankin ruveta rasistiksi”?

Tai kuka tuntee maahanmuuttokriitikon, joka kuultuaan kirjoitustensa herättämän närkästyksen sanoisi, että ”ohho, täytyy tosiaankin ajatella uusiksi”?

Me emme ajattele uusiksi. Emme muuta kantaamme. Minäkään en aio muuttaa, vaikka yritän ymmärtää.

Ensimmäiseksi teen kysymyksen, ovatko maahanmuuttokriitikot pahoja ihmisiä. Tai ovatko suvakit pahoja? Keskustelu saattaisi helpottua, jos luopuisimme ajattelusta, että menossa on hyvisten ja pahisten välinen kosminen taistelu. Jokainen osapuoli ajattelee taistelevansa hyvisten puolella.

Entä onko tässä kyse sivistyneiden ihmisten ja rupusakin välisestä ristiriidasta. Vihapuheen kirjoittajat tekevät törkeitä kielioppivirheitä, ja käyttäytyvät tavalla, joka kuului kivikautisten heimojen rähinöihin. Heitä ei siis voi ottaa vakavasti.

Pidän itseäni sivistyneenä, ja tunnen ylemmyyttä niiden rinnalla, jotka KÄYTTÄVÄT ISOJA KIRJAIMIA sekä liittävät niiden perään monta huutomerkkiä!!!!!!

Laitan käden sydämelleni, ja tunnistan rasistista inhoa noita raakalaisia kohtaan.

Hyökkäys, vastahyökkäys, hyökkäys, vastahyökkäys. Lakeja, rikkomuksia, rangaistuksia, kireämpiä lakeja. Tällä kierteellä ei ole loppua.

Kysyn myös, olemmeko tekemisissä jonkin evoluutioperimämme kanssa. Jonkun ryhmän inhoaminen on geeneissämme. Ehkä samaan tapaan kuin jotkut säikähtävät käärmeitä, hämähäkkejä tai limaista ruokaa.

Aiheuttaako toisenlaisen ihmisryhmän tai eri tavoin ajattelevien kohtaaminen meissä vaistomaisen pako-, viha-, inho- tai hyökkäysreaktion, jolle kerta kaikkiaan emme voi mitään?

Tiedän, kukaan meistä ei myönnä tätä. Me puhumme sivistyksestä, työllisyydestä, suomalaisuudesta tai eurooppalaisuudesta ja muusta, jonka perustelemme rationaalisesti. Entä jos nämä asia- ja arvoargumentit ovatkin vain näennäistä oheistoimintaa, inhon peittämistä?

En sano tätä moralisoiden, koska olen osa tätä vyyhteä. Ajattelen olevani hyvis, mutten huomaa omaa pimeyttäni.

Olisi upeaa osallistua sellaiseen maahanmuuttokeskusteluun, jossa jokainen osapuoli sitoutuu kuuntelemaan toista osapuolta. Aidosti. Dialogin yksi piirre on, että en etsi toisen puheen heikkouksia vaan pyrin vastaamaan hänen parhaisiin argumentteihinsa.

Olisiko sellainen mahdollista? Kykenisikö maahanmuuttokriitikko siihen? Kykenisinkö minä?

 

Avainsanat: maahanmuutto, rasismi, suvakki, maahanmuuttokriitikko, viha, inho, toiseus, dialogi

 

Kuva: Pixabay