29. touko, 2016

Oodi Eikalle, joka oli pultsari ja eli marginaalissa

Parhaat ja huonoimmat asiat tapahtuvat marginaaleissa.

Marginaali on reunailmiö, poikkeus säännöstä tai suuren enemmistön tavasta elää. Ihminen tai ryhmä voi ajautua marginaaliin, tai marginaali voi olla itse valittu tapa elää.

Virallinen historia on hallitsijoiden ja suurmiesten historiaa. Median uutisvirrasta pääosa käsittelee julkkiksia ja päättäjiä. Syrjäytyneitä kuvataan erillisissä artikkeleissa tyyliin Asunnottoman Eikan yö Kalliossa.

Kohtasin Eikan toisena opiskeluvuonani. Asuin ystäväni Harri Heinon boxikaverina Kalliossa Pengerkadulla. Tapasimme tämän rähjäisen kulkijan myöhäisenä syysiltana Rautatientorilla, kun hän halusi vipata vitosen. Aleksis Kiven patsaan juurella lauloi Pelastusarmeijan kuoro.

Yritimme löytää Eikalle yömajan, mutta hän oli tuttu niissä kaikissa, mikä osoittautui ongelmaksi. Kuskasimme hänet kämppäämme siksi pakkasyöksi, tämän kerran, kuten ajattelimme. Hän nukahti heti lattialle levittämällemme huovalle. Hän haisi ja kuorsasi.

Seuraavina kuukausina hän tuli luoksemme silloin tällöin. Joskus tarjosimme silakkaa ja perunaa, sitä mitä itsekin söimme. Pihviä meillä ollut, mutta kahvia riitti. Välillä hän kävi tiheään, toisinaan meni viikkoja visiittien välillä. Kävi kuulemma raksalla töissä. Oikeasti hän oli pultsari, vanhan liiton doku.

Hän olisi halunnut elämältään enemmän. Pyysi meitä teologipoikia joskus rukoilemaan puolestaan. Hän polvistui laverisängyn viereen itkien ja räkää vuotaen ja sanoi Herra armahda. Petauspatjaan jäi märkä läikkä, josta kuivui vaalea tahra, jota oli vaikea putsata kokonaan pois.

Sitten hän häipyi lopullisesti. Hänen oikea etunimensä oli Einari. Sukunimi oli Julku. Siitä on noin 50 vuotta. Patjan tahra jäi meille muistoksi Eikasta.

Einari Julku oli marginaali-ihminen, ainakin meidän hyvinvoivien näkökulmasta. Omassa alakulttuurissaan hän ehkä oli jonkinlainen kunkku, veijari tai jotain. Sille näkymättömälle porukalle hän oli näkyvä. Viralliselle yhteiskunnalle hän oli epämiellyttävä häiriötekijä.

Marginaaleilta suojaudutaan. Emme tunne niitä. Ne ovat kaukana. Niistä selviää, kun antaa vähän rahaa lippaaseen. Meillä ovat omat asiamme. Niin kuin ovatkin.

Turha väittää, etteikö maailma olisi jakautunut. Jakolinjoja on kymmeniä. Normiaikuinen on töissä, parisuhteessa ja melko terve. Sitten jossain ovat pakolaiset, lapset, vanhukset, sairaat, yksinäiset, syrjäytyneet, vammaiset, Afrikan nälkäänäkevät, Intian slummien asukkaat.

En tiedä, miksi mietin näitä juuri nyt. Kaikilla ei voi olla samanlainen elämänosa. Aina on ollut menestyjiä ja luusereita, rikkaita ja köyhiä, hallitsijoita ja alamaisia. Silti tämä omassa kuplassani eläminen vaivaa minua. Kuvittelen tai oikeastaan uskon, että yhteiskunnan sivistyksen mittari on, miten heikoimpia kohdellaan ja millaisina nähdään marginaalit.

Onneksi on Ilkka Taipale. Onneksi oli Veikko Hursti ja Tukholman pappi Juhani Rekola, jonka ainutlaatuista kirjallista tuotantoa on jälleen saatavilla. Onneksi on Pelastusarmeija, HelsinkiMissio ja muut järjestöt vapaaehtoisineen, kirkon diakoniatyö ja lukemattomat hyvät ihmiset. Hyväntahtoiset yksittäiset ihmiset ja liikkeet eivät pelasta sivilisaatiota, mutta sivilisaatio ilman myötätuntoa tuskin on pelastamisen arvoinen.

Oli Eikka, joka ei kirjoittanut yhtään kirjaa ja jonka elämä oli yhtä arvokas kuin minunkin elämäni. Tämä oli minun proosaoodini hänelle.