3. huhti, 2016

Hajamielisyyden ylistys

Olen hajamielinen, vaikken ole professori.

Diagnostisoisin itseni dementikoksi, ellen silloin tällöin lukisi vanhoja päiväkirjojani tai RUK:n matrikkelia. Ne muistuttavat, että jo kouluaikoina unohdin toistuvasti kirjat kotiin ja että armeijassa tavarani olivat jatkuvasti hukassa. Kolmekymppisenä en muistanut, mille kadulle olin parkkeerannut autoni.

Kotiloloissa olen vuosien varrella tehnyt uran kadonneiden tavaroiden etsimisessä. ”Pidin juuri kädessäni kanavanvaihtajaa. Mihin se joutui?” Yleensä se joutui siihen, missä se oli aina ennenkin. Tai sitten olin kuljettanut sen kädessäni jääkaapin viereen tai työhuoneeseen. Tai…

Tulin kotiin työpäivän jälkeen, ja Pirkko-vaimoni kysyi innoissaan: ”Mitäs tykkäsit?”

Se on niitä pelottavia kysymyksiä. Tällä kertaa Pirkon pettymys oli tavallista suurempi.

Sisääntulopolkuamme reunustavat pensaat olivat kasvaneet siinä määrin kulkemista haittaaviksi, että olin harkinnut viidakkoveitsen käyttöä päästäkseni kotiovelle.

Pirkko oli nähnyt massiivisen vaivan, raatanut koko päivän ja leikannut pensaat.

”Ai mistä?” Tällä kertaa vastaukseni sai hänet pahoittamaan mielensä.

”Et siis huomannut mitään”, hän kysyi hämmästyneenä.

En ollut huomannut. Se oli jättimoka, johon meritoituneen ukkomiehen ei pitäisi syyllistyä.

Käytyäni ulko-ovelta tarkistamaan uuden tilanteen ja saatuani luonneanalyysin itsestäni sekä maininnan välinpitämättömyydestäni tilanne rauhoittui ja jossain vaiheessa sille jo naureskeltiin. Tein päätöksen, että kotoa lähtiessäni otan aina kuvan talostamme ja kotiin tullessani vertaan sitä siihen, mitä silloin näen. Ongelma on siinä, että lähtiessäni en koskaan muista ottaa kuvaa.

Sitä paitsi kuvia pitäisi ottaa myös sisätiloista, huonekalujen järjestyksestä ja kukkien asettelusta.

TV:n säätiedotuksen seuraamisen jälkeen mietin usein, että mitä se meteorologi olikaan luvannut. Ratkaisevalla hetkellä ajatukseni olivat singahtaneet muualle.

Läheiseni ja kaverini tietävät: Tapsa on sellainen hajamielinen.

Minua tämä hajamielisyyteni ei sinänsä haittaa muuten kuin että se tuottaa minulle välillä ylimääräistä vaivaa. Parhaassa tapauksessa se aiheuttaa hauskoja hetkiä läheisilleni. Plus pettymyksiä: ”Kuuntelitko yhtään, mitä sanoin?” ”Tietenkin”, vastaan siirtäen kiinnostuneen näköisenä lehden syrjään. ”No mitä minä sanoin?” Yritän pelastaa tilanteen toistamalla Pirkon viimeisen lauseen. Pari kertaa se on auttanut.

Anteeksi, vaimoni, tyttäreni, edesmennyt äitini ja TV-meteorologit.

Miksi kirjoitan tästä juuri nyt?

Viime viikolla seurasin puolihajamielisesti radio-ohjelmaa, jossa puheeksi tuli hajamielisyys. Kerrottiin hajamielisyyden olevan tyypillistä erityisesti luoville ihmisille. Siinä kohtaa ohjelma sai jakamattoman huomioni. Intensiivikuuntelin sen loppuun kaupan parkkipaikalla. Samalla itsetuntoni nousi viisi astetta. En olekaan asennevammainen tai tyhmä. Olen luova.

Luovien ihmisten ajatukset lentelevät sinne tänne. Jokin ajatus kaappaa heidän huomionsa. Siksi he ovat joskus hajamielisiä.

Miksi Albert Einstein oli hajamielinen? Miksi filosofian opettaja Olavi Castrén piti sormeaan hissin napin päällä Helsingin yliopiston aulassa, vaikka olisi jo kauan sitten voinut havaita hissin odottavan häntä? Vastaus: professori oli mietteissään.

Onneksi nuori opiskelijatyttö tuli avaamaan hissin oven. Professori nosti lierihattuaan ja kiitti rakastettavasti hymyillen.

 

Ps.1. 

Sen verran disclaimeria, että omat hääni olen muistanut. En myöskään unohda muistuttaa, että kannattaa tulla kesäkuun alussa Rymättylään miettimään omaa suuntaansa. Tässä tiedot.

Ps 2. Tietoiskuosasto

Hajamielinen on latinaksi vagus animi, joka kuvaa kuljeskelevaa mieltä. Englanniksi se on absent-minded tai abstracted, ruotsiksi distraherad tai tankspridd, saksaksi abwesend ja ranskaksi absent.

Wikipedia kertoo: ”Hajamieliselle henkilölle on tyypillistä etsiä toistuvasti silmälaseja, jotka hän on jo asettanut silmilleen tai ottanut käteensä, ottaa kynä käteen kaupan kassalla maksaessaan poikkeuksellisesti käteisellä, lopettaa puhe kesken ja toistaa samaa sanaa useasti.” Noin se menee, menee, menee.

Wikipedian omasta hajamielisyydestä kertoo, että harva enää tarvitsee kynää luottokorttimaksun yhteydessä.

 

Hakusanat: hajamielisyys, harhailu, sekoilu, sähläys, omissa maailmoissa haahuilu, unohtelu, hukassa, professori, Einstein, mies, ADD